Havahtumisen alkemia

7.11.18

Päivi Jokinen on kokenut todeksi sanonnan, että pimeys on syvimmillään juuri ennen valkenemista.


Päivi Jokinen Sanna Krook

Henkinen herääminen tapahtuu usein pohjakosketuksen kautta, mutta suorittamisen ja menestyksen tavoittelun maailmassa 2000-luvun kärsimys ei välttämättä näy ulospäin.

Elämänhalun, ilon ja toivon katoaminen oirehtii addiktioina ja ahdistuksena. Masennus voi tuntua siltä kuin eläisi kuolleena.

Kannamme taakkojamme ja hävettäviä salaisuuksiamme yksin, kunnes emme enää jaksa. Tai eteen tulee vastoinkäyminen, joka ylittää käsityskykymme.

Kun kaikki romahtaa ja koittaa sielun pimeä yö, tuska vihmoo läpi sydämen ja kehon. Kun tie nousee joka suunnasta pystyyn, eikä ulospääsyä ahdingosta näy missään, joutuu päästämään irti tarpeesta kontrolloida elämää.

Minä olen vaikeimpina hetkinä itkenyt Tuiran kirkon penkissä ja tuntenut syvää antautumista puisessa ristissä riippuvan Jeesuksen äärellä.

Pronssista valetun krusifiksin on vuonna 1967 valmistanut kuvanveistäjä Martti Tarvainen. Pitkät naulat lävistävät Jeesuksen kädet ja jalat. Pää on kallistunut vasemmalle ja katse luotu alas. Tapahtukoon sinun tahtosi.

Hiljalleen alta kirkastuu suunnaton rakkaus elämää kohtaan.

Päivi Jokinen

Kirkkohistorian mystikot sanovat, että pimeys on syvimmillään juuri ennen valkenemista. Kun kärsimyksen on vastustelematta sallinut läpäistä sielunsa ja ruumiinsa, hiljalleen alta kirkastuu suunnaton rakkaus elämää kohtaan. On kuin tuolloin pääsisi tuonpuoleisen tuntuun kiinni.

On suuri ihme olla olemassa: hengittää ensimmäisten pakkasaamujen tuoksua, nähdä ensilumen koristamat kävelypolut, katsella tilhien pyrähtelyä koristeomenapuun oksilla, kuulla lapsen naurun helähdys.

”Olet universumin maailmankaikkeuden lapsi – et vähemmän kuin puut ja tähdet”, sanotaan Baltimoren rukouksessa. Olet havahtunut hereille.

Kirjoittaja on äiti, opettaja ja väitöskirjatutkija

Millaisia ajatuksia kolumni sinussa herätti? Kommentoi ja anna palautetta!

 

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä