Kuva: Karjasillan kirkko marraskuussa 2017.
Kaupungeissa on mahdollista valita, mihin aikaan kirkossa käyminen sopii itselle parhaiten. Sunnuntaisin messuja on yleensä kello 10, kello 12 ja vielä illalla.

Iltakirkkojen tarjonta lisääntyi kaupungissa

1.11.18

"Täällä laskee syke." Rauhan Tervehdys kysyi, miksi ilta-aika houkuttaa osaa ihmisistä kirkkoon.


Riitta Hirvonen Anna-Mari Kilpijärvi

Viikonloput ovat niin täynnä ohjelmaa, että kirkossa käynti keskellä viikkoa sopii aikatauluun paremmin. Tässä erään henkilön vastaus, kun Rauhan Tervehdys kysyi viime viikolla Tuiran keskiviikkoillan viikkomessun yhteydessä osallistujilta, miksi iltakirkko kiinnostaa heitä.

Pienimuotoisen kyselyn mukaan Tuiran iltakirkon sisältö houkuttaa perinteisiä pyhäaamun jumalanpalveluksia enemmän. Viikkomessuja kuvailtiin vähemmän kaavamaisiksi sekä kompaktimmiksi kuin aamumessut ovat.

Papit ja kanttorit saivat kiitosta siitä, että viikkomessuissa lauletaan usein muitakin kauniita hengellisiä lauluja kuin vain virsiä.

Eräs kirkkoon tulija totesi olevansa iltaihminen ja siksi aikaiset nousut pyhäaamuna eivät häntä houkuttele.

Iltaan sijoittuvan kirkkohetki rauhoittaa omaa oloa kiireisten ja pitkien työpäivien jälkeen

Yhdessä vastauksessa todettiin, että aamujumalanpalveluksien iltoja runsaampi väkimäärä tuntuu ahdistavalta. Kun illalla osallistujia on kirkossa vähemmän, se auttaa tulemista muiden pariin. Lisäksi viikkomessun lyhyt kesto, noin puolituntia, helpottaa osallistumista.

Useampi vastaajista totesi käyvänsä silloin tällöin kirkossa myös pyhäaamuisin.

Tuiran viikkomessussa on kävijöitä keskimäärin reilu 20.

Karjasillalla alkoivat kahden vartin viikkomessut

Karjasillan kirkossa on ryhdytty syksyllä viettämään kahden vartin viikkomessua torstaisin kello 19. Puolisen tuntia kestävissä kirkkohetkissä pääosissa ovat rukous ja meditaatio.

Messuun kuuluu lyhyt, tiivis saarna ja musiikkia mutta keskiössä on rauhoittuminen rukouksen ja hiljaisuuden äärellä.

Kappalainen Kimmo Kieksi iloitsee viikkomessujen alkamisesta.

– Kirkon rukoushetkiperinne on rikas. Meillä on Kirkkokäsikirjassa valmiita rukouksia jokaiselle päivälle, sen moniin hetkiin niin aamuihin, päiviin kuin iltoihin.

Viikkomessun lyhyt kesto, noin puoli tuntia, helpottaa osallistumista.

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Karjasillan seurakunta