Perheiden muuttuessa myös perheenjäsenistä käytettävät sanat muuttuvat. Kaikenlaiset puolikkaisiin tai etäsuhteisiin liittyvät perhesanat vaikuttavat nykyään usein keinotekoisilta ja virheellisiltä.
Yhä useampi lapsi elää elämää, jossa tasavertainen vanhemmuus jatkuu myös sen jälkeen, kun vanhemmat eivät enää asu samassa taloudessa. Siitä huolimatta nämä vanhemmuudet eroavat lain edessä toisistaan ja se on tietysti väärin. Useimmissa tapauksissa tämä kakkosvanhemman paikalle jäävä on mies, isä.
Lapsen virallinen osoite ei kerro mitään siitä, millainen on lapsen ja vanhemman suhde, mutta toisaalta se saattaa vahvistaa ja ohjata ajattelua siihen suuntaan, että vanhemmuudessa on eri luokkia.
Jos etsii apua erotilanteessa, saa vastaansa ohjeita, joiden mukaan lapselle on päätettävä osoite, ”jossa hän asuu”. Näitä siis ei voi olla useita, vaikka tosiasiassa näin on useimmissa tapauksissa.
Yhä harvempi lapsi ”vierailee” toisen vanhemman luona. Sen sijaan hän asuu kummankin vanhemman luona. Kuitenkin toiselle vanhemmalle lyödään automaattisesti etävanhemman leima riippumatta siitä, kuinka paljon hän on lapselleen vanhempi.
Toistaiseksi tämäntyyppinen lainsäädäntö ja kielenkäyttö näyttävät pitävän yllä tilannetta, joissa miehet ovat erojen jälkeen olleet enemmän viikonloppuisiä kun isiä. Lain edessä heidän isyyteensä on määritelty etävanhemmuudeksi.
Mitä isommista lapsista on kyse, sitä enemmän he vaikuttavat myös itse siihen, miten suhteet vanhempiin rakentuvat ja miten asumismuodot vaihtelevat.
Tällä hetkellä valmistellaan lainmuutosta, joka virallistaisi vuoroasumisen. Se on hyvä alku.
Samanaikaisesti on hyvä kehittää sanastoa, jotta se ohjaisi yhä enemmän tasavertaiseen vanhemmuuteen vanhempien keskinäisestä suhteesta huolimatta.
Lapsen virallinen osoite ei kerro mitään siitä, millainen on lapsen ja vanhemman suhde.
—