Kuva: Oulun hiippakunnan uusi piispa Jukka Keskitalo vihittiin virkaansa  sunnuntaina 11.11. Oulun tuomiokirkossa. Virkaan vihkimisen toimitti arkkipiispa Tapio Luoma avustajineen. Avustavana liturgina toimii tuomiorovasti Satu Saarinen.
Uusi piispa sai virkaan vihkimisen yhteydessä piispanviran tunnukset: ristin, sauvan sekä taiteilija Moosa Myllykankaan Keskitalolle suunnitteleman violetin värisen hiipan ja kaavun sekä stolan. Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura ja Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen pukivat piispa Keskitalon viran tunnuksiin.
Arkkipiispa Luomaa vihkimisessä avustavat piispa emerita Christina Odenberg Ruotsista, piispa Herborg Finnset Norjasta, piispa Peter Fischer-Møller Tanskasta, piispa Joel Luhamets Virosta, apulaispiispa Kristján Björnsson Islannista sekä piispa Andrew Gulle Tansaniasta. Mukana ovat edellä mainittujen lisäksi piispa Aarre Kuukauppi Inkerin kirkosta sekä piispa Seraphim Venäjän ortodoksisesta kirkosta. 
Tekstinlukijoina toimivat pääministeri Juha Sipilä sekä saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio.
Vihkimisen toimitti sunnuntaina arkkipiispa Tapio Luoma. Häntä avustivat muun muassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistyö- ja sisarkirkkojen edustajat Pohjoismaista sekä Virosta ja Tansaniasta. Avustavana pappina messussa toimi tuomiorovasti Satu Saarinen (kuvassa takana).

Kaikki alkoi lupauksesta

14.11.18

Piispa Jukka Keskitalo antoi ennen vihkimystään juhlallisen lupauksen toimia työssään rehellisesti ja vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä.


Teksti: Riitta Hirvonen . Kuvat: Sanna Krook .

Puoli tuntia ennen h-hetkeä, Oulun hiippakunnan piispan Jukka Keskitalon virkaan vihkimistä, Oulun tuomiokirkon kryptassa alkaa harvinainen rukoushetki. Se sisältää lain määräämän lupauksenannon.

Lupauksessa vihittävä piispa sitoutuu pysymään Jumalan sanassa, huolehtimaan siitä, että hiippakunnassa julistetaan Jumalan sanaa puhtaasti ja vihkii ja asettaa virkaan pappeja, jotka ”havaitaan siihen kelvollisiksi”.

Kaiken työnsä piispa lupaa tehdä rehellisesti, jotta voi vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. ”Tähän auttakoon minua Jumala”, ovat lupauksen kohtalokkaan oloiset loppusanat.

Rukoushetken jälkeen kryptassa järjestäydytään kulkueeseen, jossa on edustettuina useita kansallisuuksia. Piispanmessun avustajat tulevat Pohjoismaista, Virosta ja Tansaniasta.

Virkaan vihkimisen toimittaa arkkipiispa Tapio Luoma. Tekstinlukijoiden roolissa kulkueeseen kuuluvat pääministeri Juha Sipilä sekä saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio. Ristiä kantaa edellä hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Marja Kantola.

Kun virsi 111, Oi Pyhä henki, Herramme, alkaa soida, kirkkoväki nousee seisomaan. Historiallinen hetki käynnistyy. Tv-kamerat käyvät.

Jukka Keskitalo vihittiin virkaansa sunnuntaina, isänpäivänä 11. marraskuuta.

 Piispa sai heti alkuunsa tärkeän ohjeen

Arkkipiispa Tapio Luoman puheessa vihittävälle piispalle oli löydettävissä kokeneen miehen omia havaintoja vaativan työn keskeltä. Luoma korosti, että johtajan tehtävässä on tärkeää säilyttää herkkyys, on tärkeää jaksaa ja pystyä uudistumaan.

– Johtajan ja myös paimenen elämässä kiire ja työn paineet voivat peittää alleen oman sisimmän kuuntelun, sen sisimmän, jossa oma persoona tarpeineen haluaa tulla huomatuksi.

Luoma korosti, että Jukka Keskitalo ei ole ainoastaan Oulun hiippakunnan piispa vaan myös ja ennen kaikkea ihminen – puoliso, isä, isoisä, läheinen ja ystävä.

Saarnassaan pohjoisen uusi piispa muistutti kristillisyyden ytimestä, lähimmäisen rakkaudesta. Kirkkokansan keskuudessa omatunto saattoi hiukan kolkutella Keskitalon todetessa: ”Kristus voi yllättää meidät kysymällä television ruudulla sodan keskelle jääneen syyrialaisen lapsen tuijottavissa silmissä: rakastatko sinä minua?”

Saarna perustui raamatunkertomukseen, jossa Jeesus tekee Pietarille suorasukaisen kysymyksen: rakastatko sinä minua?

Juhlakahvilla puhuttiin messun musiikista

Messun yksi erikoisuus oli lasten ja nuorten mukana oleminen ehtoollisen jaossa eri puolilla kirkkoa sijaitsevissa jakopisteissä. He pitivät leipälautasta, kun piispakunta jakoi viinissä kastettuja ehtoollisleipiä.

Yksi mukana olleista nuorista oli Uuno Palosaari. Hän kuvaili messun jälkeen tehtäväänsä sanoilla aikamoinen juttu.

– Mutta luontevaa silti, hauskaa eikä minua jännittänyt.

Juhlaherkkuja kahvilla maistelleet Leena Mustakallio sekä hänen poikansa Heikki Mustakallio kehuivat molemmat vihkimysmessun musiikkia upeaksi.

– Iso kiitos esittäjille ja musiikin sovittajille, Leena Mustakallio totesi ja lähetti terveiset Oulun hiippakunnan oratoriokuorolle, Tuomiokirkon kamarikuorolle sekä kaikille taitaville soittajille kirkon urkuparvella.

Musiikkikasvatuksen ammattilainen ja musiikkia harrastava Heikki Mustakallio pohti, milloin vihkimysmessun kaltaisissa juhlallisissa jumalanpalveluksissa uskallettaisiin nykyistä laajemmin luottaa musiikin laajaan kirjoon. Nyt vielä luotetaan paljon vain urkumusiikkiin ja klassiseen musiikkiin, hän totesi.

Piispanmessussa kuultiin kanttori Lauri-Kalle Kallungin säveltämä Jukka Keskitalolle lahjaksi tilattu teos.

Pääministerille kirkkovierailut ovat mieluisia

Pääministeri Juha Sipilä totesi Rauhan Tervehdykselle, että messuihin osallistumiset ovat hänelle mieluisia tapahtumia.

– Olen osallistunut jumalanpalveluksiin tekstinlukijana aina aikataulun sen salliessa, Sipilä kertoi.

Pääministeri luki raamatuntekstin myös lokakuun lopussa emerituspiispa Samuel Salmen lähtömessussa.

– Samuel Salmen kanssa olemme tunteneet pidemmän aikaa ja tehneet yhteistyötä ylivelkaantuneiden auttamiseksi, Sipilä kertoi.

Pääministeri ennätti kommentoimaan isänpäivään liittyen kysymystä, onko Raamatussa jokin erityinen ohjenuora, jota hän on korostanut lapsilleen.

– Olen halunnut välittää lapsilleni kristilliset perusarvot lähimmäisestä huolehtimisesta, vastasi pääministeri.

Mutta lopuksi takaisin vihkimysmessun viimehetkeen. Uusi Oulun piispa seisoo kirkkokansan edessä, siunaa heidät mutta pyytää myös osallistujilta avoimesti: rukoilkaa puolestani.

Johtajan ja paimenen elämässä kiire ja työn paineet voivat peittää alleen oman sisimmän kuuntelun.

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä