Kirkkoherra Erja Oikarinen haastatteli kolmea entistä kirkkoherraa: Matti Vainikaista, Esko Jaatista ja Markku Tölliä.

Lumijoella juhlittiin sadan vuoden itsenäistä taivalta

6.11.18

Lumijoen seurakunnan 100-vuotisjuhlassa muistettiin kiittää talkoisiin auliisti osallistuvia lumijokisia.


Minna Kolistaja Minna Kolistaja

Lumijoella vietettiin sunnuntaina 4. marraskuuta juhlapäivää. Seurakunnan satavuotisjuhla alkoi kirkossa. Jo juhlamessussa historia oli vahvasti läsnä – messuavustajiksi oli saatu peräti kolme entistä kirkkoherraa: Matti Vainikainen, Esko Jaatinen ja Markku Tölli.

Kirkon seinille kootut vanhat valokuvat kiinnostivat juhlaväkeä kovasti. Moni löysi tuttuja, osa huomasi olevansa seinällä itsekin, esimerkiksi rippikoululaisten ryhmäpotretissa.
Lumijoella 1965–1968 kirkkoherrana toiminut Esko Jaatinen huomasi seinältä Rauhan Tervehdyksessä 6.8.1968 julkaistun jutun omista läksiäisistään.

Rovasti Esko Jaatinen löysi lehtileikkeen omista läksiäisistään vuodelta 1968.

Nykyisin Ylivieskassa asuva Jaatinen harmitteli, että ei ole saanut aikaiseksi käydä esimerkiksi Lumijoen uuden seurakuntatalon vihkimisjuhlassa.
– Lumijoki-seuran 50-vuotisjuhlassakin olisi ollut mukava olla, olinhan aikoinaan perustamassa seuraa.
Jaatinen muisteli, että seurakunnalla oli 1960-luvulla yhteistyötä urheiluseuran kanssa:
– Rakennettiin leirikeskus, joka oli seurakunnan ja urheiluseuran käytössä. Ja Lumijoella pidettiin puulaakikisoja, itsekin olin juoksemassa neljääsataa metriä seurakunnan joukkueessa.

Liisa Kingma ja Pekka Kontio tutkivat kiinnostuneina esille laitettuja vanhoja valokuvia.

Lapsuudenkirkosta tuli myös vanhuudenkirkko

Myös Liisa Kingma tutki tarkkaan esille laitettua näyttelyä.
– Havahduin ihan hiljattain ajatukseen, että Lumijoen kirkko on lapsuudenkirkkoni ja nyt myös minun vanhuuteni kirkko. Asuin Lumijoella 10 ensimmäistä elon vuotta ja nyt olen paluumuuttaja.

Hannu ja Terttu Vanhalalle Lumijoen kirkosta on tullut kotikirkko.

Hannu Vanhala ja Terttu Vanhala kertovat asuneensa Lumijoella yli 20 vuotta.
– Kai voi jo sanoa, että olemme lumijokisia, Vanhalat hymyilevät.
– Seurakunta on meille tärkeä asia, vaikka jumalanpalveluksessa ei tule joka pyhä käytyä.
Lumijoen kirkkoa molemmat kehuvat hienoksi
– Tästä on tullut meille kotikirkko, Terttu Vanhala sanoo.

Körttiläisyys ja vanhoillislestadiolaisuus rinta rinnan

Lehtori Liisa Tölli kuvaili puheessaan paikallista hengellistä elämää vuosina 1918–2018. Sitä sävytti pitkään herännäisyys eli körttiläisyys.
Herännäisyys oli voimakkaimmillaan 1930- ja 1940-luvuilla. Seuroihin kokoonnuttiin vähintään kerran viikossa. Joinakin vuosina seuroja pidettiin jopa seitsemätkymmenet.
Vähitellen seuraväki alkoi harmaantua, herännäisyys hiipui ja päättyi kokonaan 2010. Vanhoillislestadiolaisuus sen sijaan on pitäjässä voimistunut.
– Liikkeet ovat eläneet Lumijoella sujuvasti rinnakkain, Tölli totesi.

Juhlaväkeä sunnuntaina Lumijoen kirkossa. Etualalla Erja Oikarinen, Liisa Tölli ja Markku Tölli.

Talkoolaisten ansiosta seurakunta on velaton

Kolme aiempaa kirkkoherraa muisteli menneitä nykyisen kirkkoherran Erja Oikarisen johdolla.
Markku Tölli halusi puheenvuorossaan kiittää lumijokisia vuosien saatossa seurakunnan hyväksi tehdystä talkootyöstä. Sen ansiosta pieni seurakunta on velaton.
Esimerkiksi kattotalkoisiin saapui aikoinaan ”miehiä ihan tie kuralla”. Lumijokisten talkoointo on noteerattu myös ulkomailla asti. Kun hautausmaan kiviaitaa tehtiin, Tölli itse oli ulkomailla. ”Sata metriä yhdessä päivässä! Ajattele, sata metriä!” Niin joku suomalainen tuli Töllille ihastelemaan aidantekovauhtia, josta Yle oli Suomessa uutisoinut.

Kehut talkooinnosta eivät ole pelkkää juhlapuhetta

Kehut lumijokisten talkoohengestä osuvat kohdilleen, vahvistaa Paavo Sallinen. Hän ehti toimia 40 vuotta seurakunnan luottamushenkilönä.
– Luottamustehtävistä luovuin, mutta seurakunnasta en.

Nykyisin Sallinen toimii seurakunnan vapaaehtoisena. Messutiimiin kuuluvana hän muun muassa avustaa jumalanpalveluksissa.
– Ja autan missä vain tarvitaan, jos kirkkoherranvirastosta soittavat.

Paavo Sallinen on yksi näyttelyyn valokuvia lainanneista. Taustalla esimerkiksi oma rippikuva vuodelta 1960.

 

Moni halusi tervehtiä ja jututtaa entistä kirkkoherraa Matti  Vainikaista.

 

Kirkon seinille koottu valokuvanäyttely kiinnosti kovasti.

 

Seppo Pietilä, Hannu Vanhala, Tuomo Eskola ja Kerttu Ylilauri laskivat seppeleen sankarihautausmaan Sankaripatsas-muistomerkille.

 

Juhlaväki seurasi seppeleenlaskua juhlamessun päätteeksi.

 

Lippu liehui Lakeuden katedraalin salossa juhlapäivän kunniaksi.

 

Lakeuden katedraalissa ei ole alttaritaulua

Lumijoen nykyinen kirkko on järjestyksessä kolmas.

Luultavasti 1620-luvulla rakennettiin pieni puukirkko, joka ränsistyi ja purettiin. Toisen kirkon rakentaminen aloitettiin 1816. Puukirkko paloi ukkosmyrskyssä kesäkuussa 1882.

Arkkitehti Johan Lybeck suunnitteli tuhoutuneen tilalle noin 1300-paikkaisen, korkeatornisen tiilikirkon. Paikkalukua päädyttiin kuitenkin pienentämään parilla sadalla ja tornia madallettiin.

Kirkosta tuli niin näyttävä, että piispa I. P. Tapaninen luonnehti sitä ”Lakeuden katedraaliksi”. Myös alueen kirkoille poikkeuksellinen rakennusmateriaali, tiili, herätti ihmetystä kansan keskuudessa.

Suuren tiilikirkon rakentaminen oli pienelle kappeliseurakunnalle suuri voimainponnistus; esimerkiksi rakennustarpeita piti kuljettaa työmaalle peräti parikymmentätuhatta hevoskuormaa.

Kirkkoa rakennettiin vuosina 1886–1889 ja se vihittiin käyttöön vuonna 1890.

Lakeuden katedraalissa ei ole alttaritaulua. Liisa Karjarinnan lasimosaiikit vuodelta 1967 esittävät Raamatun kertomuksia ja samalla perinteisiä lumijokisia elinkeinoja eli maanviljelyä ja kalastusta.

 

Lue lisää täältä: https://rauhantervehdys.fi/digilehti/nakoislehti-35-2018/lumijoen-seurakunta-100-vuotta

 

 

 

 

Kommentoi ja anna palautetta jutusta

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Lumijoen seurakunta