Miesten vaatteilla on kova kysyntä, sanoo kierrätystorin hoitaja Kaisa Tepsa.

Miksi ostaa aina uutta, jos hyvää saa käytettynäkin?

30.11.18

Limingan seurakunnan Kierrätystori on paikka, jossa iloitaan omista mutta yhtä lailla toisten tekemistä hyvistä löydöistä.


Teksti: Minna Kolistaja . Kuvat: Minna Kolistaja .

Katoppa kuinka hyvä takki, vinkkaa Limingan seurakunnan Kierrätystoria hoitava Kaisa Tepsa. Asiakkaaksi tullut mies kiskaisee sen ylleen ja pääsee toteamaan: takki passaa kuin nakutettu. Muutamassa minuutissa todella siisti musta untuvatakki on löytänyt uuden omistajan.

– Minulla on täällä aina hyvä mieli ja ilo siitä, kun ihmiset tekevät hyviä löytöjä, hymyilee vastaavanlaisia hetkiä harva se päivä todistava Tepsa.

Vapaaehtoistyötä seurakunnassa hän pitää erittäin antoisana.

– Kierrätystoritoiminnassa minua puhuttelevat sen arvot: eettisyys, kierrättäminen, ilon tuottaminen toiselle.

Joka torstai viitisen tuntia Kaisa purkaa lahjoituskasseja ja järjestelee tilaa sekä auttaa asiakkaita tekemään löytäjä.

Hän kokee, että tekee Kierrätystorin hoitajana tavallaan diakoniatyötä, vaikka ei seurakunnan palkkalistoilla olekaan.

– Kierrätystori on ollut monelle paikka, jossa huojentaa mieltä. Jos ihmisellä on tarve puhua, sitten puhutaan – joskus hyvinkin henkilökohtaisista asioista. Täällä on itketty enkelivauvat ja läheisten sairastumiset. On myös iloittu esimerkiksi uudesta työpaikasta.

 

Kierrätystorilla ei tarvita rahaa

Kierrätystorilta saa hakea tarvitsemansa maksutta.

– Itsekin saan iloa siitä, kun joku löytää jonkun nätin ja tarpeellisen tavaran, joka jollekulle toiselle on ollut ihan turha. Ihaninta on, kun joku tuo tänne itselleen ylimääräiseksi käynyttä tavaraa ja on vielä itse paikalla näkemässä, kun joku toinen tekee niistä itselleen löydön.

Kierrätystorilla pistetään itselle taropeettomaksi jäänyt kiertoon. Pia Peltonen jätti Kaisa Tepsalle villasukkia.

Toisinaan joku tavaroitaan lahjoittanut kysäisee jälkeenpäin, kelpasivatko ne kenellekään.

– Kun kerron, että kiertoon lähtivät, ilo on molemminpuolinen.

Kaisa muistaa esimerkiksi miehen, joka toi hoitokotiin joutuneen puolisonsa vaatteita ja kenkiä. Mies halusi, että kauniit vaatteet jäisivät nimenomaan Liminkaan. eikä siksi vienyt niitä lahjoituksia vastaanottavien järjestöjen keräyslaatikoihin.

 

Miksi ostaa uutta kun voi kierrättää?

 Kaisa Tepsa toivoo ihmisten pikkuhiljaa luopuvan ennakkoluuloistaan käytettyjä tavaroita kohtaan.

– Kunpa ihmiset vaan löytäisivät tämän paikan!

– Miksi ostaa aina uutta, kun tarjolla on hyvälaatuista käytettynäkin? Ei ole viisasta heittää roskiin hyviä tavaroita. Parempi tuoda tänne kuin pistää roskiin, hän sanoo ja täsmentää perään, että lahjoitukset käydään läpi ”raa´alla kädellä”. Likaiset tai rikkinäiset tavarat eivät pääse hyllyille ja rekkeihin asti, ne pistetään roskiin.

– Emme me pysty täällä pesemään likaisia vaatteita tai paikkaamaan housunpolvia.

Jos lahjoituksia saadaan yhtäaikaisesti todella paljon, osa annetaan eteenpäin SPR:n Konttiin tai UFF:lle, sillä Kierrätystorin tilat ovat rajalliset.

 

Lasit juhliin, puku hautajaisiin

Moni on hoksannut, että Kierrätystorilta löytää tavaroita, joille on näköpiirissä vain yksi käyttökerta.

– On hulluutta ostaa esimerkiksi kuohuviinilaseja pelkästään yhtä juhlaa varten jos niitä saisi täältäkin ilmaiseksi. Täältä voi löytää myös siistin miesten tumman puvun vaikka hautajaisia varten.

Tavaroita haetaan Kaisan mukaan toisinaan vain ”lainaan”: jotakin haetaan yhtä käyttökertaa varten ja palautetaan sen jälkeen Kierrätystorille edelleen jonkun toisen löydettäväksi.

Jotkut ovat harmitelleet, ettei Kierrätystorilla ole sovituskoppia. Sille ei ole tilaa.

– Mutta vaatteet voi sovittaa kotona ja epäsopivat voi palauttaa tänne.

 

Wanhan ajan joulu -tapahtumassa Kierrätystorilla on avoimet ovet

Monet liminkalaiset ovat olleet yllättyneitä kuultuaan, että seurakunnan tiloissa toimii tällainen kierrätyspiste, jonne voi lahjoittaa itselle tarpeetonta tavaraa ja josta voi etsiä tarvitsemaansa.

– Täällä kannattaa poiketa säännöllisesti, tavara vaihtuu joka viikko, Kaisa Tepsa vinkkaa.

– Tervetuloa poikkeamaan vaikka samalla kun tulette Wanhan ajan joulu -tapahtumaan, Kierrätystorilla on silloin avoimet ovet.

Etsitkö pikkujouluvaatetta?

 

Moni asiakas olisi välttämättä halunnut maksaa jotakin löydöistään, mutta Kierrätystori on nimenomaan maksutonta toimintaa. Siksi siellä ei ole eikä sinne tule edes rahalipasta, jonne voisi sujauttaa sopivaksi katsomansa kokoisen summan rahaa. Seurakunnan joulu- ja vapputapahtumissa on kylläkin esillä lipas, johon saa halutessaan laittaa rahaa oman seurakunnan diakoniatyön hyväksi.

Pia tuo villasukkia, Tuula löytää suojaruukkuja

Kierrätystorin ovi käy tiheään.

Pia Peltonen jättää Kaisalle pinkan lasten villasukkia ja yhdet kengät.

– Etsin täältä liinavaatteita ja aterimia toiselle henkilölle, mutta kotoa lähtiessä huomasin, että voisin tuoda tänne jotain itsekin.

Tuula Mattila kertoo poikkeavansa Kierrätystorilla joka toinen viikko. Mattila on seurakunnan vapaaehtoisena järjestämässä aamupuurotarjoilua seurakuntatalolla ja poikkeaa samalla katsastamaan Kierrätystorin tarjonnan.

– Olen kiitollinen, että on tällainen paikka olemassa. Olen löytänyt täältä hyviä vaatteita ja kenkiä, samoin liinavaatteita.

Edelliskerralla päivän löytö oli seinäkello. Nyt Mattila ilahtuu huomatessaan suojaruukkuja viherkasveilleen.

 

Aloite kierrätyspaikasta tuli seurakuntalaisilta

Seurakunta etsii parhaillaan lisää kierrätystorinhoitajia. Kiinnostuneet voivat olla yhteydessä diakoniatyöntekijä Marika Kampsiin.

Kierrätyspiste Limingan seurakuntaan perustettiin vuonna 2014. Aloite tuli seurakuntalaisilta. Alun perin paikan oli tarkoitus olla kirpputori, jonka tuotto ohjattaisiin lähetykselle. Koska seurakunnan olisi pitänyt maksaa myyntituotosta arvonlisävero, katsottiin järkevämmäksi toimia saa tuoda, saa viedä -periaatteella.

Kierrätystori aloitettiin seurakuntalaisten toiveesta, muistaa Marika Kamps. Kaisa Tepsa pitää toria auki seurakunnan vapaaehtoisena.

 

Tavaralahjoituksia otetaan mieluusti vastaan. Esimerkiksi miesten vaatteilla, liinavaatteilla, päiväpeitteillä, tyynyillä ja peitoilla on kova kysyntä.

– Isokokoisia tavaroita tänne ei mahdu. Mutta jos joku haluaa päästä eroon huonekaluista, seinälle voi tuoda lapun jossa kuvaillaan, mistä tavaroista halutaan päästä eroon. Huonekalujahan jää usein yli esimerkiksi siinä vaiheessa kun ikääntyneet ihmiset muuttavat pienempään asuntoon tai hoivakotiin, Kamps tietää.

Kierrätystori on avoinna torstaisin kello 9.30–11 sekä maanantaisin kello 17.30–19 Lähetysvintin alakerrassa (Pappilantie 6, Liminka;  punainen puurakennus seurakuntatalon pihapiirissä)

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Limingan seurakunta Yleinen