Kesällä pappisvihkimyksen saanut Hanna Valkama hoitaa seurakuntapastorin sijaisuutta Limingan seurakunnassa vuoden loppuun.
Työpaikka on Valkamalle ensimmäinen pappina. Hän ajatteleekin vasta opettelevansa papin työtä.
Työkokemusta on takana viitisen kuukautta, mutta Valkama on päässyt mukaan jo monenlaiseen.
– Olen pitänyt hartauksia ja jumalanpalveluksia, tutustunut perhekerhoon sekä toimittanut kasteita, vihkimisiä ja hautaan siunaamisia. Olen päässyt näkemään työn monipuolisuuden ja tutustumaan moniin seurakuntalaisiin, Valkama iloitsee.
Hanna Valkama kokee olevansa pappina ihmisten ja Jumalan palvelija.
– On hienoa, kun saa olla läsnä ihmisten hyvin monenlaisissa elämäntilanteissa.
– Pidän ihmisten kohtaamisesta ja siitä, että saan niissä hetkissä olla Jumalan armon ja rakkauden sanoittajana ja välittäjänä.
Seurakuntatyö tuli Valkamalle tutuksi jo lapsuudessa, kun hän kulki diakonissa-äitinsä matkassa.
Valkama opiskeli itsekin hetken matkaa diakonissaksi. Hiljalleen heräsi kuitenkin kutsumus kohti papin työtä.
Papin työhön häntä veti ajatus yhdessä tekemisestä. Valkama toivoo seurakuntiin tilaa yhteisölliselle yhdessä tekemisen kulttuurille.
– Kannattaa kuunnella, minkälaisia ideoita ja ajatuksia on seurakuntalaisilla itsellään ja lähteä sen pohjalta yhdessä muokkaamaan seurakunnan toimintaa. Yhdessä tekemisen kulttuuri tekee seurakunnasta elävämmän ja monimuotoisemman, Valkama ajattelee.