”Ei tavvi peekää, enkeli meitä luojelee.” Havahdun rattaissa istuvan 2-vuotiaani sanoihin. On tavallinen arki-ilta ja olemme palaamassa kotiin lenkiltä.
Pohdin, onko pimeässä illassa jotain poikkeuksellisen pelottavaa. Onko lapsi säikähtänyt jotakin? Sen monimutkaisemmin asiaa ajattelematta päätän vastata pienelle, että enkeli todella suojelee meitä.
Ehkä hän muisti edellisillan iltalaulun, jossa lapsosen kivinen tie kulkee maan korvessa, mutta ihana enkeli käy vierellä. Lapsi nököttää edessäni tyytyväisenä hymyillen. Hymyilen itsekin. Ollaan enkelin siiven alla – molemmat.
Toteamus palaa mieleeni seuraavina työpäivinä. Tekee mieli kuiskata väsyneelle ja masentuneelle äidille, seuraavaa koulupäivää jännittävälle lapselle, koulukiusatulle nuorelle ja vaikeuksia kohdanneelle isälle: ”Ei tarvitse pelätä, enkeli suojelee meitä.”
Maailma muuttuu, kaikesta tehdään suurta, eriarvoisuus kasvaa, huono-osaisuus lisääntyy ja niin edespäin.
Kirkko on koti ja turva epävakaassa maailmassa. Koen tärkeänä, että eri-ikäiset tulevat huomioiduiksi ja kohdatuiksi seurakunnassa. Ollaan yhdessä enkelin siiven alla.
Janika Harju
Haukiputaan seurakunta
Katse