Postia ehdokkaalta: Luottamushenkilöille on annettava tehtäviä

1.11.18

Kiimingin seurakunnassa ehdolla oleva Arto Kouri muistuttaa, että vaaleissa ehdolla olleita tulisi muistaa vastuun jaossa.


Vuosikymmeniä pappina ja nyt eläkkeellä vapaaehtoistyössä ja luottamushenkilönä toimineena voinen arvioida, että seurakuntien työntekijämäärän moninkertaistuttua myös virkavaltaisuus on lisääntynyt.

On syytä kysyä, mihin luottamushenkilöitä tarvitaan.

Ehdokkaiksi asettautuvat ilmaisevat halunsa toimia seurakunnassa. Heillä on syynsä odottaa, että oman valitsijayhdistyksen piirissä jaetaan tehtäviä tasapuolisesti, mutta esimerkiksi Kiimingin seurakunnassa on johtokunnat jätetty valitsematta.

Tilalle on asetettu työryhmiä, joihin on valittu työntekijöiden kysymiä ja ehdottamia seurakuntalaisia. Vaaleissa ehdolla olleet ovat jääneet statisteiksi.

Seurakuntaneuvoston kokouksetkin vuoden loppupuoliskolle ovat jääneet yhteen, vaikka olisi pitänyt antaa lausunnot leirikeskuksista ja johtamisjärjestelmistä.

Itse olenkin jättäytynyt vapaaehtois- ja lähetystyöhön. Yhteisen kirkkovaltuuston kautta voisin vielä antaa panokseni nuorempien rinnalla, vaikkapa ”saattaen vaihtaen”.

ESLIssä me jaamme tehtäviä. Nuorille ja muille tuoreille luottamushenkilöille tämä toimii hyvänä koulutuksena vaikkapa ”jäähyttelijöiden” seassa.

Arto Kouri
Kiimingin seurakunta
Elävä seurakunta – Lähellä ihmistä

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä