Kuva: Oulun seurakuntien vierailu Hyvän mielen talossa.
Päivi Heikkilä, Ulla Mäkinen ja Kimmo Hoikkala keskustelivat Hyvän mielen talossa mielenterveystyöstä Nepalissa. Henkisen tuen työtä tarvitaan paljon maissa, joissa monet kriisit ovat haurastuttaneet ihmismieliä.

Puhuminen helpottaa oloa

21.11.18

Hyvän mielen talossa puitiin mielenterveystyötä maailmalla.

Jäälissä kokoontuu mielenterveyskuntoutujien omaisryhmä.


Riitta Hirvonen, Marita Ahlgren Riitta Hirvonen

Ulla Mäkinen kertoo oululaisen Hyvän mielen talon teemakahvilassa mielenterveystyöstä maailmalla. Oulun seurakuntien lähetyssihteerillä on hyviä ja huonoja uutisia Nepalista ja Kolumbiasta.

Molemmissa maissa sota on rikkonut ihmismieliä vuosien, jopa vuosikymmenien ajan.

Suomen Lähetysseura tekee ruhonjuuritason työtä niiden ihmisten parissa, joita luonnonkatastrofit, konfliktit ja köyhyys ovat lamauttaneet.

Henkiselle tuelle on tarvetta, sillä kehitysmaissa kriisi- ja mielenterveyspalvelut ovat usein puutteellisia. Työtä on paljon, mutta hyvät tulokset kannustavat suuren ”savotan” keskellä.

Kuulijajoukosta esitetään kysymyksiä: Millaisen stigman, häpeänleiman, mielenterveyshäiriöistä kärsivät joutuvat kantamaan näissä maissa? Onko siellä lainkaan osastohoitoa psyykkisesti sairaille?

Ihmiset kuuntelevat tarkasti, mutta kahvilasta lähdetään myös pois kesken kaiken. Murheellisia asioita on raskasta kuunnella. Oma kuormittunut mieli ei jaksa ottaa vastaan ihmisten musertavia kokemuksia. Ne on pakko sulkea pois, sillä tuntemattomienkin ihmisten kohtalot satuttavat.

 

Uutiset maailmalta satuttavat ja puhuttavat

Reaktiot saavat ymmärrystä. Hyvänmielentalon järjestötyöntekijä Päivi Heikkilä pystyy kertomaan, että huonot uutiset maailmalta nousevat esille kahdenkeskisissä keskusteluissa ihmisten kanssa.

– Ja se on hyvä asia. Puhuminen on tärkeää, on helpottavaa, kun voi sanoa ahdistuksensa ääneen, hän sanoo.

Heikkilä kertoo, että puhuminen – vaikkapa sitten Hyvän mielen talon ryhmissä – on tärkeää myös siksi, että niin moni asuu nykyisin yksin. Kun kotona ei ole toista ihmistä, omaa mieltään ei pääse purkamaan, kun uutiset satuttavat, ehkä järkyttävätkin.

Mielenterveyskuntoutuja Kimmo Hoikkala katselee Ulla Mäkisen ja lähetyssihteeri Anneli Niemisen esittämää videota, jossa nepalilainen Nirmala kertoo oman mielensä järkkymisestä mutta myös toivosta, jota psykososiaalinen tuki on antanut.

– Kuntoutujakollegan kertomus Nepalista on kiinnostava. Tuskaa on kuitenkin myös lähempänä ja siksi ei aina jaksa ottaa vastaan uutisia kauempaa.

Hoikkalan mielestä videon Nirmala on ihailtavan rohkea nainen, koska hän uskaltaa puhua mielenterveysongelmistaan julkisesti. Avoimuutta mielenterveyden kysymyksissä tarvitaan lisää niin Nepalissa kuin Suomessa, hän lisää.

 

Jäälissä kokoontuvat omaiset

Kun mielenterveys horjuu, apua tarvitsee kuntoutujan lisäksi usein myös hänen omaisensa. Läheisen oireilu verottaa sitä vierestä seuraavan voimia. Tämä tiedetään Jäälin kappelin mielenterveyskuntoutujien omaisryhmässä.

– Yritän koko ajan olla valppaana poikani voinnin suhteen. Se on vaikeaa, koska hän ei juuri puhu, vaikka nimenomaan puhuminen olisi tärkeää, huokaa skitsofreniaa sairastavan, jo aikuistuneen pojan äiti.

Parhaillaan vietettävän mielenterveysviikon teemana ovat tänä vuonna mielen hyvinvointia lisäävät asiat. Skitsofreenikon äidille yhtenä henkireikänä toimii Jäälin kappelissa omaisryhmä. Pöydän ääressä kahvitellessa asiat puhutaan halki, poikki ja pinoon.

– Täältä saa tarvittavaa henkistä tukea, hän kiittää Kiimingin seurakunnan järjestämää toimintaa.

Kerran kuukaudessa kokoontuvan ryhmän osallistujat ovat huomanneet, että haasteet ovat yhteisiä, olipa diagnoosi mikä tahansa.

– Sopivan lääkityksen löytämisessä voi olla ongelmia, samoin lääkkeiden ottamisessa. Huolta aiheuttavat myös sairastuneen eristäytyneisyys ja yksinäisyys. Moni viettää paljon aikaa lapsuudenkodissaan, jutussa nimettöminä pysyttelevä porukka toteaa.

 

”Onko koko elämäni tätä?”

Vaikka tuen tarve on suuri, voi sairastunut silti olla ärtyisä ja syyttää perheenjäseniä vaikeuksistaan. Muiden silmissä erikoista käytöstä voi toisinaan joutua myös selittelemään.

– Joskus mietin, onko koko elämäni tätä, toteaa osallistuja, joka on seurannut sekä puolisonsa että lapsensa sairastamista.

Vaikka kyseessä on oma lapsi, läheisen on välillä asetettava selkeitä rajoja omia voimia säästääkseen. Ystävän kanssa tehty kävelylenkki, luonto ja puhuminen auttavat, kun tuntuu kovin vaikealta. Joku saa helpotusta rukoilemisesta.

– Ihmisen on tartuttava pieniin asioihin, yksi summaa.

Mielenterveyskuntoutujien omaisryhmään ovat tervetulleita kaikki, joiden läheisellä on haasteita mielenterveyden kanssa. Kokoontumisajat löytyvät Oulun seurakuntien verkkosivuilta.

 

Mielenterveysviikkoa vietetään 18.–25. marraskuuta.

 

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kiimingin seurakunta Näkemyksiä