Äänestäminen voi olla rentoa, ainakin jos sen tekee vaalibussissa, Tuiran seurakunnan työntekijät sanovat.
– On hienoa, että varsinkin nuorille annetaan parempi mahdollisuus äänestää. Monelle voi olla iso kynnys lähteä varsinaisena äänestyspäivänä kirkolle, vaalibussissa mukana ollut nuorisotyönohjaaja Tiina Siloaho uskoo.
Viime viikolla muun muassa Kaijonharjussa, Pateniemessä ja Puolivälinkankaalla kiertänyt vaalibussi antoi mahdollisuuden ennakkoäänestämiseen Tuiran seurakunnan alueilla.
Ensimmäistä kertaa äänestämässä
Äänestäjiä vaalibussissa riitti mukavasti, vaikkei ruuhkaa ollutkaan.
Jos tarkkoja ollaan, äänestämistä varten oli vuokrattu asuntoauto eikä bussi. Tilaa asioimiseen kuitenkin riitti, vaalivirkailijana toiminut Irma-Elina Mukari kertoo.
– Täällä vaalibussissa on ehkä vähän rennompi tunnelma. Äänestämään pääsee verhon takana, näin vaalisalaisuus säilyy.
Opetusharjoittelija Antti Nurmesjärvi tuli äänestämään vaalibussiin sen ollessa pysähdyksissä Oulun normaalikoulun pihalla.
– Olen äänestänyt aiemmin kirkkoherranvaaleissa, mutta seurakuntavaalien osalta tämä oli ensimmäinen kerta.
Seurakuntavaalit eivät ole jääneet pimentoon, vaan tietoa niistä on ollut runsaasti saatavilla, Nurmesjärvi uskoo.
– Vaalit ovat olleet mielestäni hyvin esillä muun muassa sosiaalisessa mediassa. Myös mainoksia on näkynyt kaupungilla.
Vaalibussi oli kätevä Nurmesjärven mielestä, mutta ei olennaista hänen äänestyspäätöksessään.
– Olisin äänestänyt joka tapauksessa, eli äänestyspaikan saapuminen lähelle ei ollut ratkaiseva tekijä.
Ehdokkaan arvomaailma on tärkeä
Sopivan ehdokkaan Nurmesjärvi löysi vaalikoneen kautta. Arvomaailman yhteensopivuus on tärkeää.
– Olen arvoiltani melko liberaali, joskaan en kaikissa asioissa.
Merkityksellisiä teemoja Nurmesjärvelle vaaleissa ovat ihmisten tasa-arvoinen kohtelu sekä heikompien auttaminen. Hän toivoo, että kirkossa hyväksyttäisiin myös samaa sukupuolta olevien avioliitto.
– Mielestäni avioliitto ei ole pelkästään miehen ja naisen välinen. Aiheesta tulisi käydä enemmän keskustelua, Nurmesjärvi sanoo.
Olen arvoiltani melko liberaali, joskaan en kaikissa asioissa.
—Antti Nurmesjärvi
Siikalatvalla aktiivisimmat äänestäjät
Oulun seurakuntien alueella äänesti 8295 henkilöä.
Lukema on hieman suurempi kuin neljä vuotta sitten. Oululaisten äänioikeutettujen kokonaismäärästä se on 7,2 prosenttia.
Pienemmissä seurakunnissa päästiin kaikissa prosenttilukemissa toiselle kymmenelle.
Vilkkainta oli Siikalatvalla, jossa ääniä kertyi 18,6 prosentilta äänioikeutetuista. Lumijoella lukema oli 13,2 prosenttia.
Tyrnävällä ja Limingassa päästiin melko tarkalleen samoille luvuille, sillä äänioikeuttaan käytti molemmissa 12,2 prosenttia seurakunnan jäsenistä.
Muhoksella äänestysvilkkaudessa päästiin 10,75 prosenttiin.
Oulu, Liminka, Lumijoki, Muhos, Siikalatva ja Tyrnävä: varsinaisen vaalipäivän 18.11.2018 äänestyspaikat
Koko Suomi: varsinaisen vaalipäivän 18.11.2018 äänestyspaikat
Kommentoi ja anna palautetta jutusta tai vaaleista!