Uuden piispan saarna muistutti kristillisyyden ytimestä, lähimmäisen rakkaudesta

Oulun hiippakunta on saanut tänään sunnuntaina virallisesti uuden piispan, kun Jukka Keskitalo vihittiin virkaansa. Tuomiokirkko oli lähes täynnä ihmisiä, jotka olivat tulleet osallistumaan juhlalliseen messuun– veisaamaan ja rukoilemaan – mutta myös kuuntelemaan tarkalla korvalla, mistä uusi piispa puhuu ensimmäisessä piispanmessussaan.

Ennen Keskitalon saarnaa virkaan vihkimisen toimittaneella arkkipiispa Tapio Luomalla oli sanottavaa pohjoisen uudelle ”paimenien paimenelle”.

Luoman terveiset olivat realistinen kuvaus nykysuomesta. Näin Luoma puhui Keskitalolle:

– Asiantuntemuksesi yksi piirre on aihe, johon tutkijana olet perehtynyt. Olet selvittänyt, mitä kristilliselle uskolle merkitsee se, että se elää länsimaisessa, modernissa kulttuurissa, jossa sen viesti ikuisuudesta, taivasten valtakunnasta, tuonpuoleisuudesta ja Jumalasta, eivät tunnu puhuttelevan siten kuin aiemmin.

– Tätä pohdintaa tarvitaan niin Oulun hiippakunnassa kuin koko kirkossammekin.

Luoma korosti lisäksi, että vaativassa johtajan tehtävässä on tärkeää säilyttää herkkyys, on tärkeää myös jaksaa ja pystyä uudistumaan.

–  Johtajan ja myös paimenen elämässä kiire ja työn paineet voivat peittää alleen oman sisimmän kuuntelun, sen sisimmän, jossa oma persoona tarpeineen haluaa tulla huomatuksi.

– Juuri tästä näkökulmasta on merkittävää, että sinun piispanvihkimyksesi, Jukka, tapahtuu isänpäivänä. Se muistuttaa läheisten ihmissuhteiden merkityksestä. Et ole ainoastaan Oulun hiippakunnan piispa vaan myös ja ennen kaikkea ihminen – puoliso, isä, isoisä, läheinen ja ystävä.

Onhan huikea hiippakunta, piispa aloitti saarnansa

Jukka Keskitalon saarna alkoi ihmettelyllä:

–  Pohjoinen hiippakunta. On siinä leveyttä ja laajuutta. Puoli Suomea se kattaa. Keski-Pohjanmaan jokilaaksoista ja rannikkoseuduilta aina pohjoisimman Lapin tuntureille asti. Koillismaan ja Itä-Lapin rajaseudulta aina Länsirajalle ja Käsivarren peukalonpäähän asti.

– Mahtuu siihen monta todellisuutta, uusi piispa totesi.

Keskitalon saarna pohjautui sunnuntain raamatunkertomukseen, jossa Jeesus tekee Pietarille suorasukaisen kysymyksen: rakastatko sinä minua?

– Jos on pohjoisessa hiippakunnassa luonnetta, niin on sitä myös päivän evankeliumissa, hän kuvaili.

Kysymys, joka tulee kohti jokaista

Saarna jatkui toteamuksella, ettei Jeesuksen kysymys ”rakastako sinä minua” ole vain historiaa, vaan totta yhä, marraskuussa 2018.

Kysymys nykyistyy tähän hetkeen, aika menettää merkityksensä, piispa puhui.

– Rakastatko sinä minua? Ei Ylösnoussut kysy sitä meiltä kollektiivisena joukkona. Hän kysyy sitä sinulta ja minulta. Kysymys saattaa tuntua meistä yhtä tunkeilevalta ja kohti käyvältä kuin se tuntui Pietaristakin.

–  Hankalan kysymyksen alta tekisi mieli melkein paeta ja katsoa pois, Keskitalo tunnusti.

Piispa korosti saarnassaan, että jokaisen ihmisen on mahdollista toteuttaa omassa arjessaan Jumalan antamaa kutsumusta rakastaa lähimmäistä.

– Siksi työskentely pelloilla ja tehtaissa, luentosaleissa ja sairaaloissa tai poroaidalla on Jumalan palvelemista arjen keskellä.

– Kristuksen rakkaus vaatii meitä kilvoittelemaan, että emme eläisi vain itsellemme. Siksi mikään inhimillinen ja ajallinen ei ole vierasta kohti iankaikkista päämäärää tähyilevälle pyhiinvaeltajalle. Ei ilmastonmuutos. Ei pakolaisuus. Ei vanhusten hoidon haasteet. Eivät ihmisoikeuskysymykset. Ei soteuudistus. Ei työttömyys eikä työllisyys.

Jos päästäisimme ihmiset suojauksemme läpi…

– Kun päästämme ihmiset ja arjen asiat suojauksemme läpi ihollemme, saatamme kohdata saman kysymyksen, jonka Jeesus esitti Pietarille: Rakastatko sinä minua? jatkoi piispa saarnaansa.

–  Arjen keskellä kohtaamme Kristuksen kasvot mitä yllättävimmissä paikoissa. Ylösnoussut Kristus voi yllättää sinut kysymällä television ruudulla sodan keskelle jääneen syyrialaisen lapsen tuijottavissa silmissä ”rakastatko sinä minua?”  Tai Kristus saattaa kysyä sinulta terveyskeskuksen vuodeosaston sängyssä makaavan langanlaihan vanhuksen silmin ”rakastatko sinä minua?”.

– Mitä vastaamme? Vastaammeko hiilivalkealla kyyhöttävän pelokkaan Pietarin tavoin ”minä en tunne sitä miestä”. Vai vastaammeko tehtävään suostuvan ja Jumalaan luottavan Pietarin tavoin ”Herra, sinä tiedät, että minä rakastan.”

Piispanmessusta kerrotaan lisää 15.11. ilmestyvässä Rauhan Tervehdyksessä.

Tämän jutun alla kuvia virkaan vihkimistilaisuudesta.

 

Juhlamessussa oli lapsia avustamassa ehtoollisen jakamisessa. Taustalla partiolaisia, jotka huolehtivat kolehdin kantamisesta. Kuva Riitta Hirvonen