Heidi Koponen ja Mikko Pukkila keskustelivat valokuvista ja oppivat tuntemaan toisiaan.

Valokuvista syntyi juttua aamupuurolla

16.11.18

Haukiputaan Aamupuuro-Akatemiassa syötiin aamiaista ja sitten katseltiin valokuvia. Mitä kaikkea valokuvat kertovat kuvatuista?


Teksti: Riitta Hirvonen . Kuvat: Riitta Hirvonen .

Martinniemeläinen  Mikko Pukkila esittelee hauskaa valokuvaa. Siinä on hän hieman nuorempana 1980-luvulla mutta tähtenä kuvassa on hyppivä Miuku-kissa.

Pukkila opetti tuolloin kissalleen hyppytaitoja. Sitkeä yrittäminen ja namut kannustimena tuottivat tuloksia. Kissan isäntä saattoi laittaa kätensä korkealle, ja kehotuksesta kissa hyppäsi yli .

Mitä tämä valokuva kertoo Mikko Pukkilasta?

Ainakin sen, että hän on eläinrakas – tai ainakin kissojen ystävä. Kärsivällinenkin mies on, sillä ihan ensimmäisestä kerrasta hyppytemppu ei onnistunut.

Tarkka kuva ja hypyn liikkeen vangitseminen paljastavat myös sen, että Pukkilan puoliso osaa valokuvata, hän tykkää valokuvaamisesta.

Millainen kuva on vielä ikuistamatta?

Valokuvamuistot olivat aiheena tänään perjantaina Martinniemen seurakuntatalolla Aamupuuro-Akatemiassa. Tilaisuuden vetivät diakonia-ammattikorkeakoulun sosionomi-diakoniaopiskelijat Heidi Koponen ja Saara Tuomela.

He innostivat ihmisiä esittelemään omia valokuviaan ja miettimään vierustovereidensa kanssa, millaiset kuvat itsekullekin ovat vuosien varrella olleet tärkeitä. Mikä tekee kuvasta muistorikkaan?

Tilaisuuden lopussa opiskelijat esittivät kysymyksen, johon ei ollutkaan niin helppo vastata: Millaisen kuvan haluaisit ikuistaa itsestäsi  tällä hetkellä?

Heidi Koponen kertoi vieressä istuvalle Pukkilalle, että hänen toiveenaan olisi kuva, jossa hän esittäytyisi oman elämänsä sankarina – superviitta päällään.

Koponen on alanvaihtaja, ja hän halusi suorittaa opinnot nopealla tahdilla. Nyt aikomus on ”viittä vailla” valmis ja olisi hienoa tallentaa muisto, joka kertoisi vuosien päästäkin ahkeruudesta: urakka oli kova mutta se toteutui.

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Ihmiset ja elämä