41/2018

Heti tulevat mieleen oman työni ilonpilkahduksina Tuiran seurakunnan vanhemmat isoset, noin 16–17-vuotiaat nuoret, joita olemme saaneet mukaan syksyllä. Nimesimme ryhmän […]
31.12.18Vuoden ensimmäisessä päivässä on jotain erikoista. Vaikka edessämme on joka päivä vuoden verran kalenteria, tammikuun ensimmäisenä tuntuu enemmän alulta kuin […]
31.12.18Pyrkimyksenä on ostaa mahdollisimman vähän uutta tavaraa. Kauppakeskukseen oululainen Kotila suuntaa vain omille lapsille ja kummilapsille lahjoja hankkiessaan. – Viitisen […]
21.12.18Kun Liisa Lääveri oli lapsi, äiti nukutti hänet kehtolauluja laulamalla. Höyhensaarille saatteluhetken ehdoton suosikki oli Brahmsin säveltämä Levon hetki nyt […]
21.12.18Ikiaikaisia aarteita Tiistai 25.12.2018 Jouluaamu Psalmi: Ps. 98:1-4 1. lukukappale: Jes. 9:1-6 2. lukukappale: Hepr. 1:1-6 tai Room. 1:2-4 Evankeliumi: […]
21.12.18Kristilliset arvot ja uskomukset ovat vaikuttaneet vahvasti eurooppalaiseen elämänmenoon ja tämä näkyy edelleen, vaikka vähenevässä määrin. Esimerkiksi lainsäädännössä on havaittavissa […]
20.12.18Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän keskusrekisterissä pilotoidaan ensimmäisinä Suomessa kirkon jäsentietojärjestelmän uutta toiminnallisuutta KirDiä, jonka avulla perunkirjoituksiin tarvittavat sukuselvitykset saadaan tehtyä […]
19.12.18Yli-Iissä seurakunnan perhekerho kokoontuu apteekin vieressä olevassa varhaiskasvatuksen tilassa kylän keskusraitilla. Vastapäätä on kauppa, se ainoa vielä toimiva. Kerhoon saapuessa […]
19.12.18Valtaisa lahja, eikä mitään tietoa siitä, kuka sen on antanut. Kokkolalaisen kymmenvuotiaan Luka Nygrenin elämässä tämä hämmästys on totta. Hän […]
19.12.18Enemmistölle suomalaisista pyhiä asioita ovat läheiset ihmiset ja rakkaus, rauha, koti, turvallisuus ja ihmisarvo. Näkemyksissä pyhästä on myös eroja. Arviot […]
19.12.18Joulun vietto ei voi päättyä hyvin. Jotakin pahaa sattuu kuitenkin. On aina sattunut. Lahjat on hankittu, jouluruoat valmistettu ja kuusikin […]
19.12.18Kun media välittää joka päivä uutisia, joista moniin liittyy hyytäviä tapahtumia tosielämästä, voi hieman ihmetellä, miksi moni meistä lukee vielä […]
19.12.18Noin 31 miljoonan asukkaan Venezuela on tuhottu maa. Latinalaisen Amerikan suurin öljyntuottaja, aiemmin rikas ja hyvinvoiva maa on tuhottu taloudellisesti, […]
19.12.18Moni tänne tuleva on hirveän uupunut. Useimmat alkoholistien läheiset ovat yrittäneet auttaa alkoholistia ja pelastaa hänet, mutta tuloksetta. Samalla kun […]
19.12.181. Missä joulun viettäminen oli laitonta 1600-luvulla? a) Uudessa-Englannissa b) Preussissa c) Ruotsissa d) Venäjällä 2. Sanonta […]
18.12.18Satujen ja tarinoiden merkitystä lapselle ei voi liikaa korostaa. Tämän tietää kirjastonhoitaja Elise Kajander, joka järjestää Oulun kaupunginkirjastolla satutuokioita lapsille. […]
18.12.18Kolmas adventti on Oulussa ollut jo vuosien ajan kirkon superviikonloppu niin tapahtumien kuin kävijämäärien osalta. Sitä se oli myös tänä […]
18.12.18On helppo innostua hyvistä asioista. Nyt aloitan kuntoilun. Lopetan juoruilun. Lähden vapaaehtoiseksi seurakuntaan. Joskus into kuitenkin lopahtaa pian. Hyvästä päätöksestä […]
17.12.18Ikiaikaisia aarteita Sunnuntai 16.12.2018 3.adventtisunnuntai Psalmi: Ps. 85:9-14 1. lukukappale: Jer. 3:21-25 2. lukukappale: 1. Kor. 4:1-5 Evankeliumi: Matt. 11:2-10 […]
14.12.18Kymmenvuotias tietää pystyvänsä paljon enempään kuin mitä on nyt. Uusi houkuttaa kovasti, se kiinnostaa ja innostaa. Haaveilu kertoo sen, että […]
13.12.18Lucian päivään 13. joulukuuta liittyy oleellisesti joka vuosi valittu Lucia-neitokainen, joka on puettu valkoiseen asuun kynttiläkruunu päässään. Kynttilöiden on selitetty […]
13.12.18Seurakunnan perhekerhoissa käy yhä enemmän isiä lastensa kanssa. Pienten lasten isien osallistumista on helpottanut muun muassa se, että seurakunnissa järjestetään […]
13.12.18Lähetysryhmän aktiivi Jarmo Taanila, mistä saitte idean tällaiseen aineettomaan palkintoon? – Koska arpajaiset ovat aina samalla kaavalla toteutettuja, mietimme miten […]
13.12.18Ilmestyksiä, kääntymisiä, kaatumisia, näkyjä ja niin edelleen. Historia on täynnä selittämättömiä kokemuksia, jotka on tulkittu uskonnollisessa viitekehyksessä. Joku kertoo kohdanneensa […]
13.12.18Karjasillan kirkossa elettiin viime lauantaina läpi jouluevankeliumin tuttu teksti lähestyen sitä uudella, syventävällä tavalla. Osallistujat pääsivät mukaan kertomukseen eläytymällä Raamatussa […]
12.12.18Ovikello soi. Sunna Oksala kiirehtii avaamaan, sillä hän tietää odottaa ystäviään Veijo ja Erja Lempistä. He ovat yhdessä lähdössä pikkujouluihin. […]
12.12.18Juhlasalin seinään on tapana ripustaa yhteisön viisaimpien, arvostetuimpien ja pätevimpien muotokuvat. Mutta kuvitellaan radikaalilla tavalla uudenlainen näky. Yhdessä kuvista hymyilee […]
12.12.18Tangokuningas 2018 Jarno Kokko on viettänyt elämänsä joulut Tyrnävällä suvun ja läheisten kesken. Tämä joulu on poikkeus: tangokuningas lähtee aattoaamuna […]
12.12.18Jouluevankeliumiin kuuluu seimi, jossa nukkuu pieni lapsi. Seimessä on paikka Jeesus-lapselle, mutta sinne on lupa laittaa hetkeksi myös oma ”vauva”, […]
12.12.18Oulussa on tulevaisuudessa kaksi paikkaa, jossa saa sirotella vainajan tuhkat mereen ilman erillistä lupaa. Tuhkan sirottelu veteen on mahdollista tälläkin […]
11.12.18YK:n ihmisoikeuksien julistus hyväksyttiin 10. joulukuuta vuonna 1948. Rauhantyön ja vaikuttamisen päällikkö Kristiina Rintakoski Suomen Lähetysseurasta, missä ihmisoikeusasioissa Lähetysseuran näkökulmasta […]
10.12.18– Olemme kaksi nuorta muusikonalkua, esitämme suomenkielisiä hengellisiä lauluja sovitettuna akustiselle soinnille ja pop-poljennolle, kuvailee duossa kitaraa soittava ja laulava […]
10.12.18Arkivapaa. Tulen kotiin väsyneenä ja nälkäisenä pitkän lenkin jälkeen. Kiireen keskellä olen varastanut aikaa omalle hyvinvoinnille, sillä niin naistenlehdet ja […]
7.12.18Ikiaikaisia aarteita Sunnuntai 9.12.2018 2. adventtisunnuntai Psalmi: Ps. 80:15-20 1. lukukappale: Hoos. 2:20-22 2. lukukappale: 1. Piet. 1:13-17 Evankeliumi: Luuk. […]
7.12.18Katja Huusko-Ahlgrenille romanien perinnepuku on ylpeydenaihe. Jotain, joka kertoo muille omasta identiteetistä. Sen ja nimensä vuoksi hän saa osakseen myös […]
7.12.18Kyläjoulukalenterin toimintaidea on, että yksityinen ihminen, yritys tai yhteisö varaa joulukuun päivän, jolle järjestää jouluista tekemistä, katsottavaa, kuultavaa tai koettavaa. […]
5.12.18Hyvä uutinen on tässä: useissa kansanterveysongelmissa, kuten sepelvaltimotaudin yleisyydessä, Suomessa on menty parempaan suuntaan. Huonoa on tämä: aivoterveyden vaalimisessa on […]
5.12.18Tässä maassa on joukoittain ihmisiä, joille itsenäisyys on sydämen asia. He tietävät, miten se on hankittu ja mitä se on […]
5.12.18Rauhan Tervehdyksen hallitus on laatinut lehdelle uuden strategian tulevan vaalikauden ajaksi. Sen yhtenä lähtökohtana on keväällä luottamushenkilöille ja työntekijöille tehty […]
4.12.18Lastenkirkko-verkkopalvelu on julkaissut joulukalenterin, jonka avulla voi yllättää itsensä lisäksi myös läheisensä. Jokaisen päivän luukusta paljastuu kortti, jossa puuhailevat Lastenkirkon […]
3.12.18Etunimiä voi antaa vastaisuudessa neljä, kun tähän saakka enimmäismäärä on ollut kolme. Kaikki nimet eivät kuitenkaan sovellu etunimiksi, esimerkiksi numero […]
3.12.18