Kuva: Luka, RT:n juttuunn elinsiirron saaneesta.
Sairaaloiden odotusaulat ja käytävät ovat tulleet tutuiksi Pia ja Luka Nygrenille vuosien aikoina. OYS:n punaiset, hauskat tuolit innostivat Lukaa temppuilemaan.

Elinsiirto toi Lukalle hyvän elämän

19.12.18

Tärkeän lahjan arvoa ei rahalla mitata. Tämä tiedetään Nygrenin perheessä.


Teksti: Riitta Hirvonen . Kuvat: Sanna Krook .

Valtaisa lahja, eikä mitään tietoa siitä, kuka sen on antanut.

Kokkolalaisen kymmenvuotiaan Luka Nygrenin elämässä tämä hämmästys on totta. Hän sai kesällä 2017 lahjoitusmaksan. Lahjoittaja on tuntematon – tämä on käytäntö elinluovutuksissa ja myös lain määräys.

Lukan äiti Pia Nygren osaa kertoa vain sen, että maksa oli niin iso, että sitä piti pienentää hänen poikaansa varten.

– Oliko se ison miehen maksa, Pia Nygren arvailee mutta perheessä ei ole pohdittu lahjan antajaa, sillä he ovat hyvin perillä, ettei luovuttajaa eikä hänen läheisiään paljasteta.

Lahjoitusmaksa oli Nygreneillä kiihkeästi odotettu ja kaivattu, sillä ennen siirtoa harvinaista maksasairautta, sappitieatresiaa sairastavan Lukan vointi oli huonontunut. Omalla maksallaan hän selvisi liki 9-vuotiaaksi, mutta sitten oli aika saada lahja, jonka arvokkuutta ei voi rahalla mitata.

Paketti on vertauskuva elintärkeästä lahjasta

Marraskuisena keskiviikkona 2018 Luka matkustaa kotoaan Kokkolasta Oulun yliopistolliseen sairaalaan viettämään munuais- ja maksaliiton järjestämää elinsiirtolasten supersankaripäivää. Sairaala-aulan käytävillä on supersankareiden naamioasuja, hempeistä prinsessavaatteista Star Wars -hahmojen seikkailupukuihin.

Luka valitsee Star Wars- elokuvista tutun Stormtrooperin valkoisen asun ja asettuu kameroiden eteen kuvattavaksi. Erityisenä päivänä elinsiirtolapset ikuistetaan sellaisissa vaatteissa kuin he todellisuudessa ovat: pieninä suurina sankareina.

Luka ottaa syliinsä myös lahjapaketin punaisella nauhalla. Se on symboli lahjasta, joka avulla hän sai vuosi sitten uuden hyvän elämän.

Nygrenin perheessä tiedetään hyvin, että lapsen sairaus koskettaa koko perhettä. Supersankareita ovatkin lapsen lisäksi heidän vanhempansa, isovanhemmat ja kaikki huolta pitävät läheiset ja ystävät.

Ennen sankarikuvauksia Pia ja Luka Nygren antavat haastattelun Lukan kokemuksista kahdelle eri medialle. Rauhan Tervehdyksen toimittajalle vilkas poika sanoo pian alun jälkeen hymyillen: ”Et taida saada itsekään selvää siitä, mitä vihkoon kirjoitat.”

Kun Lukalta kysyy päivän aiheeseen liittyen, kuka on sankarin todellinen oma sankari, sisältää vastaus arvion siitä, ettei toimittaja sitä taida kuitenkaan tietää. Kyse ei ole mistään Batman-tyyppisestä mielikuvitushahmosta vaan Juventuksen futispelaajasta Paulo Dybalasta.

Elinsiirtoleikkaus oli jännittävä yö

Pia Nygren ja Luka ovat tulleet lapsen sairauden myötä tiiviiksi kahden hengen tiimiksi. He kulkevat yhdessä Lukan kontrolleissa Kokkolassa, Oulussa ja Helsingissä.

Koska Lukan vointi on nykyisin hyvä, matkanteot eivät rasita ja niihin yritetään mahduttaa aina jotain mukavaa yhteistä tekemistä.

Sairaalareissuja ennen maksansiirtoa Luka ei muistele kauhulla. Hyvä hoito ja hyvät hoitajat olivat erityisen kallisarvoisia sinä yönä, kun Luka sai leikkaussalissa uuden maksan. Leikkaus kesti kuusi tuntia ja kaikki meni hyvin. Lukan mukaan äitiä tuo yö jännitti enemmän kuin häntä itseään.

Nukuttamista nuorimies kommentoi virne kasvoillaan rennosti: ”Kiva, kun pää menee sekaisin.”

Vaikka lääkärit ovat tehneet hyvää työtä Lukan elämän hyväksi, lääkärin ammatti ei ole ryhtynyt houkuttelemaan reipasta elinsiirtolasta.

– Futispelaaminen kiinnostaisi ammattina enemmän, hän sanoo.

 

Luovuttaja pelastaa

Suomessa tehdään vuosittain noin 370 elinsiirtoa. Näistä 20–25 tehdään lapsille ja nuorille.
Uutta elintä odottaa jatkuvasti noin 550 ihmistä. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Yksi luovuttaja voi pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen.
Elinluovuttajan pitää olla aivokuollut, mikä tarkoittaa, että hänen aivotoimintansa on pysyvästi loppunut.
Nykyisen lainsäädännön mukaan kuolleen ihmisen elimiä, kudoksia ja soluja voidaan irrottaa, jos ei ole tiedossa tai jos ei ole syytä olettaa, että vainaja olisi vastustanut elinsiirtoa.
Munuais- ja maksaliiton joulumainos muistuttaa, että vielä on aikaa tehdä hyvä teko ennen joulua. Sairaus, jonka ainoa hoitomuoto on elinsiirto, voi koskettaa niin itseä kuin omaa lähimmäistäkin. Elinluovutuskortti kertoo oman tahdon selkeästi.

Sitten oli aika saada lahja, jonka arvokkuutta ei voi rahalla mitata.

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä