Katja Huusko-Ahlgrenille romanien perinnepuku on ylpeydenaihe. Jotain, joka kertoo muille omasta identiteetistä.
Sen ja nimensä vuoksi hän saa osakseen myös huomiota, jota ei aina toivoisi. Kaupassa vartija saattaa seurata ja vapaa asunto ollakin vuokrattu, kun tieto romanitaustasta selviää.
Pahin syrjintäkokemus on vuosituhannen alusta, kun hänen perheensä ajettiin etukäteen maksetulta leirintäalueelta ulos.
– Meille sanottiin ihan suoraan, ettei tänne haluta mustalaisia, Huusko-Ahlgren kertoo.
Perhe ei jättänyt tapausta sikseen. Leirintäalueen omistajasta tehtiin rikosilmoitus, ja asia vietiin käräjille. Oikeus totesi omistajan syyllistyneen kunnianloukkaukseen.
– Taistelumieli nousi lasten takia. En halunnut, että heille jää käsitys että näin saa toimia. Tuli hyvä mieli siitä, että oikeuksiamme ajettiin. Maksetulla korvauksella ei ollut merkitystä.
Noloja tilanteita riittää
Huusko-Ahlgren kertoo toisen esimerkin kohtelusta, jota moni romani saa osakseen.
– Kerran kaupan kassalla ollessani hälytyslaite alkoi piipata nuoren miehen vilahtaessa ohi. Vartija tuli välittömästi minun luokseni, eikä välittänyt vaikka minä ja valtaväestöön kuuluva henkilö osoitimme hänelle, että varas menee tuolla. Tästä huolimatta vartija uskoi asian vasta, kun oli jo saattamassa minua takahuoneeseen tarkastettavaksi. Se oli äärimmäisen nolo tilanne.
Terveyden ja Hyvinvoinninvoinnin laitoksen mukaan Suomen arviolta 12 000 romania kohtaavat syrjintää ja ennakkoluuloja enemmän kuin muut etniset vähemmistöt. Noin puolet kertoo törmänneensä syrjintään työelämässä.
– Uskon todellisen luvun olevan korkeampi, Huusko-Ahlgren sanoo.
Nimellä on väliä
Diakonia-ammattikorkeakoulu järjesti lokakuussa Työnimi-kampanjan, jolla pyrittiin havainnollistamaan romanien työllistymisen vaikeuksia.
Julkisuudesta tutut Tuomas Enbuske, Jari Sarasvuo, Anne Kukkohovi sekä Meri-Tuuli Väntsi hakivat omilla ansioluetteloillaan töitä kymmenistä eri paikoista. Nimet oli muutettu tyypillisiksi romaninimiksi. Koko joukosta vain Väntsi sai yhden haastattelukutsun.
– Ensin nauratti hirveästi, että näinhän se on. Vahvisti kyllä omia ennakkokäsityksiä siitä, että romaneilla työnhaku jää usein siihen, ettei hakemusta ja CV:tä edes katsota, Huusko-Ahlgren sanoo.
Hän itse kokee olevansa onnekas. Vakituinen työ koulunkäynninohjaajana aukesi harjoittelupaikan kautta.
– Työuran alussa tuntui siltä, että on pakko ponnistella enemmän kuin valtaväestöön kuuluvan, jotta voi osoittaa olevansa luotettava. Ei töissä edes välttämättä odotettu sitä, mutta itsellä oli sellainen tunne. Kun luottamus lopulta syntyi, on kaikki sen jälkeen mennyt hienosti.
Koulutuksen merkitys ymmärretään
Romanien koulutustaso on vuosikymmenen aikana parantunut, mutta arvioiden mukaan jopa 40–60 prosenttia työikäisistä romaneista on työttöminä.
Katja-Huusko Ahlgren peräänkuuluttaa työnantajilta rohkeutta ottaa romaneita töihin ja harjoitteluun.
– Työllistyminen on nykyaikana kaikille haastavaa, mutta romaneille kaksin verroin. Suhteilla on suuri merkitys, ja siksi olisi tärkeää, että romaneita otettaisiin harjoitteluun.
Myös romanien oma asenne koulutusta kohtaan on muuttunut.
– Koulutuksen merkitys ymmärretään nykyään erittäin hyvin. Aikuiskoulutuskin on lisääntynyt ja tiedetään, ettei auto- tai pitsikaupalla enää pärjää.
Tilanne on parantanut
Vaikka romanien tilanteessa on edelleen parantamisen varaa, näkee Katja Huusko-Ahlgren tulevaisuuden valoisana.
– Enemmän ja enemmän romanit työllistyvät ja kouluttautuvat. Vielä 1960-luvulla monet asuivat teltoissa.
Hän itse on tällä hetkellä virkavapaalla ja valmistuu sosionomiksi Diakonia-ammattikorkeakoulusta vuoden lopussa.
– Hyvällä itsetunnolla on suuri merkitys siinä, että voi integroitua osaksi yhteiskuntaa ja saada hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. On mahtavaa, että olen saanut olla työelämässä oma itseni ja edistää samalla suvaitsevaisuutta.
Myös romanien oma asenne koulutusta kohtaan on muuttunut.
—