Kuva: Pyhyyden tunnetta voi kokea esimerkiksi luonnossa.
Uskonnollisesti tulkituille kokemuksille on usein ominaista paitsi kokemus ykseydestä kaiken elämän kanssa, myös ihmettelevä asennoituminen, halu ymmärtää, mikä on elämän tarkoitus ja mitä ihminen on.

Ihmiset kaipaavat kauniita ja miellyttäviä kokemuksia

13.12.18

Hurmoksellisuutta tavoitellaan silti vähän kirkossa, Päivi Jussila sanoo.


Antti Karvonen Pixabay

Ilmestyksiä, kääntymisiä, kaatumisia, näkyjä ja niin edelleen. Historia on täynnä selittämättömiä kokemuksia, jotka on tulkittu uskonnollisessa viitekehyksessä. Joku kertoo kohdanneensa Jeesuksen, toinen sanoo tunteneensa Jumalan läsnäolon.

Tutkimusten mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että uskonnolliset kokemukset perinteisessä muodossaan ovat vähentyneet, tai ainakin muuttaneet muotoaan muun yhteiskunnan maallistuessa. Uskonnon roolilla omassa elämässä ja kokemusten laadulla näyttää olevan yhteys.

Esimerkiksi kristinuskon karismaattisissa suuntauksissa voimakkaat, Pyhään Henkeen liitettävät kokemukset ovat yleisempiä.

Usko on henkilökohtaista

Luterilaisuudessa on aina suhtauduttu hurmos- ja tunnekokemuksiin epäillen, Tuiran seurakunnan kappalainen Päivi Jussila sanoo.

– Ei voimakkaiden kokemusten syntyminen ole oikein edes kirkossa mahdollista, koska jumalanpalvelus- ja rukouselämämme on niin säänneltyä.

Moni ei toisaalta edes toivo kirkossa elämää suurempia kokemuksia.

– Suomessa kristillisyys on aina ollut hyvin henkilökohtainen asia, emmekä odota mitään kovin hurmoksellista.

Hakeeko suomalainen sitten elämyksensä mieluummin rock-konsertista tai jääkiekko-ottelusta? Päivi Jussilan mielestä kirkkoon sopivan korkeakulttuurin ja maallisen populaarikulttuurin tiukka erottelu on ongelmallista.

– Yhteinen kokemus voi olla hyvinkin vahva, kun ollaan aidosti innostuneita jostakin asiasta. Kirkossa sellaista ei helposti saa.

Tarvitaan kansanomaisia tapoja osallistua

Kirkon piirissä on perinteisesti tavoiteltu ylevää ja harrasta kokemusta, Jussila kuvailee. Yksi esimerkki tästä on kirkossa esitettävä musiikki, joka sai Johan Sebastian Bachin sävellysten kautta myös hänet itsensä innostumaan papin työstä.

Tiukan perinteisessä ilmaisumuodossaan kirkkomusiikki kuuluu kuitenkin yhteiskunnan marginaaliin, eikä se kosketa ihmisiä laajasti.

– Pitäisi hakea kansanomaisia tapoja olla yhdessä kirkossa tai kirkollisissa toimituksissa. Joululaulutilaisuudet ovat tästä hyvä esimerkki, ne kiinnostavat suurta joukkoa ihmisiä, Jussila sanoo.

Hänen mukaansa kirkko on edelleen liian tiukasti kiinni yleviä kokemuksia ja synnintuntoa korostavassa menneisyydessään. Isolle osalle ihmisistä nämä teemat tuntuvat nykyaikana vierailta ja mahtipontisilta.

– On meidän oma vikamme, että kristinuskon rooli on kaventunut. Kirkko on ajanut itsensä nurkkaan.

Holhoaminen ei toimi

Maailma on tullut täysi-ikäiseksi, ja kirkon tulee kohdella ihmisiä sen mukaan, Päivi Jussila sanoo mukaillen Dietrich Bonhoefferin teologiaa.

– Me emme voi ajatella kirkossa, että ihmiset nykypäivänä ottavat asiat vastaan ylhäältä annettuna. Minkäänlainen holhoaminen ei enää toimi, ja käsitys synnistä Jumalan edessä on vieras.

Ihmiset kaipaavat ylevyyden sijaan kauniita ja miellyttäviä kokemuksia, Jussila toteaa. Yksi esimerkki tästä ovat erilaisten enkeleihin liittyvien uskomusten ja kokemusten lisääntyminen. Moni uskonnolliseksi tulkittava kokemus ilmenee kristinuskon ja kirkon seinien ulkopuolella.

– Pyhän kokemuksia ja yhteenkuuluvuutta kaiken olevan kanssa voi tuntea kuolinvuoteen äärellä, kesäiltana laiturilla istuessa tai saunassa. Kirkollisten toimitusten tiukka rakenne saattaa jopa estää tällaisten kokemusten syntymistä.

Uskonnolla on edelleen merkitystä

Jussila sanoo tiedostavansa, että ajan mukana muuttuva kirkko on monelle kauhistus. Eikö kirkon tarkoituskin ole olla muuttumaton ja pysyvä?

– Kontrollissa on omat hyvät puolensa, mutta se on toisaalta helposti myös esteenä luovalle ja spontaanille kristinuskon kehittymiselle. Itse en näe uhkaavana sitä, että kristinuskoon liittyvät jumalakokemukset ovat vähentyneet ja niiden tilalle on tullut yleismaailmallisempia kokemuksia.

Uskonto ei ole menettänyt merkitystään, vaan muuttanut muotoaan, Jussila toteaa.

– Ihmisillä on aina tarve kurottaa kohti jotain mitä ei näe eikä kuule ja ylittää elämän tavallisuus ja arkipäiväisyys.

Tuiran seurakunnan kappalainen, TT Päivi Jussila puhui uskonnollisista kokemuksista syyskuussa Uskonto ajassa -seminaarissa. Tilaisuus oli Seinäjoen seurakunnan, Pappisliiton ja Lapun hiippakunnan järjestämä.

Kommentoi aihetta ja anna palautetta jutusta

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko