Kun tietää, voi puuttua

10.12.18

Ihmisoikeuksien toteutumiseen liittyvä ongelma piilee tässä: ihmisoikeussopimukset sitovat valtioita, mutta yritykset käyttävät entistä suurempaa valtaa ja vaikuttavat ihmisten oikeuksien toteutumiseen.


Teksti: Riitta Hirvonen . Kuvat: Pixabay .

Millaisten ihmisoikeusperiaatteiden ja minkä ihmisryhmän oikeuksien hyväksi työtä tarvitaan yhä edelleen? 

– Erityistä huomiota ja työtä tarvitaan esimerkiksi vammaisten henkilöiden ja pakolaisten oikeuksien toteutumiseksi. On parannettava sellaisten ihmisten oikeuksia, jotka kohtaavat syrjintää monesta eri syystä, kuten etnisiin vähemmistöryhmien kuuluvat vammaiset naiset.

– Yksi ongelma on, että ihmisoikeussopimukset sitovat valtioita, mutta yritykset käyttävät entistä suurempaa valtaa ja vaikuttavat ihmisten oikeuksien toteutumiseen.

Fida International ry:n toiminnanjohtaja Harri Hakola,  missä ihmisoikeusasioissa on sinun mielestäsi menty eteenpäin vuosikymmenien aikana?

– Tietoisuus ihmisoikeuksiin liittyvistä rikkomuksista on lisääntynyt. Koska tiedämme loukkauksista, voimme niihin myös paremmin puuttua. Tiedämme, missä taistelurintamat ovat.

– Esimerkiksi Euroopassa romanien tilanne on järkyttävä ja Fida tekee työtä muun muassa Itä-Euroopan romanilasten parissa. Heidän kohtalonsa on maanosamme häpeäpilkku.

 

Oikeuksien vaaliminen velvoittaa myös yksilöitä

Yhdistyneet kansakunnat hyväksyi vuonna 1948 ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, jossa oikeudet turvataan yhdenvertaisina kaikille ihmisille.

Ihmisoikeussopimukset ovat valtioiden välisiä kansainvälisiä sopimuksia. Valtioiden on sekä kunnioitettava yksilöiden oikeuksia että edistettävä oikeuksien toteutumista käytännössä. Valtio on ensi sijassa velvollinen turvaamaan ihmisoikeuksien toteutumisen jokaiselle vaikutuspiirissään olevalle henkilölle.

Ihmisoikeusjulistuksen mukaan ”Jokaisella ihmisellä on velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, koska vain sen puitteissa hänen yksilöllisen olemuksensa vapaa ja täysi kehitys on mahdollinen.”

Ihmisoikeuksista voi lukea täältä.

 

 

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Näkemyksiä Yleinen