Kuva: Kuva Venezuelasta
Venezuelan luterilaisen kirkon kummivastaava Elisabeth Perez de Hands keskustelee Leonardo Palensian kanssa. Leonardo on ollut Lähetysseuran kummioppilas esikoulusta saakka. Hän asuu nykyään Lähetysseuran tukemassa Casa Hogarin poikakodissa ja opiskelee ahkerasti kirkon koulussa

Miksi maamme murtui?

19.12.18

Suomen Lähetysseuran työntekijä kertoo, mitä kaaoksessa elävässä Venezuelassa tapahtuu.

Joulu tulee, kun ihmiset jakavat omastaan, hän toteaa.


Riikka Leskinen, Riitta Hirvonen Riikka Leskinen

Noin 31 miljoonan asukkaan Venezuela on tuhottu maa. Latinalaisen Amerikan suurin öljyntuottaja, aiemmin rikas ja hyvinvoiva maa on tuhottu taloudellisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti.

Opposition ääni on vaiennettu väkivalloin, ihmiset köyhdytetty ja lannistettu. Maa on ajettu 15 vuodessa perikatoon.

”Mitä meille tapahtui?” kysyvät venezuelalaiset itsekin.

Vuonna 2004 valtaan astunut presidentti Hugo Chavez loi maahan kultin, jossa köyhyyttä ihannoitiin ja rikkautta paheksuttiin. Samaan aikaan Chavezin lähipiiri varasti suunnattomat määrät valtion öljytuloja itselleen. Nyt maata on johtanut samalla linjalla jo viisi vuotta Nicolas Maduro.

Ennen kukoistavat auto- ja sementtiteollisuus, maatilat, kaupat, apteekit, kalastusalukset – kaikki siirtyivät valtion omistukseen ja tuotanto loppui. Eikä hallituksilla ollut, eikä ole edelleenkään, mitään käsitystä valtion talouden hoidosta.

Kaikki on romahtanut

Terveydenhuolto on romahtanut, ihmiset näkevät nälkää, öljyntuotanto hiipuu. Silti diktatuuria ja valtaa vahvistetaan kaikin keinoin.

Oppositiojohtajat, ihmisoikeuspuolustajat ja yliopistoaktivistit on joko tapettu tai he istuvat vankilassa, media on vaiennettu, mielenosoitukset ja kansankokoukset kielletty.

Miljoonat ihmiset pakenevat nälkää ja kurjuutta. Vaikka virallisia lukuja ei ole, arvioiden mukaan yli 5 miljoonaa ihmistä on paennut Venezuelasta. Vain hallituksen lähipiiri, rikas yläluokka elää ja voi hyvin.

Kolumbian ja Brasilian rajakaupungit täyttyvät venezuelalaisista pakolaisista ja telttakylistä.

Koko Venezuelan elintarviketuotanto on romahtanut. Venezuelassa joka kuudes lapsi kärsii pahasta aliravitsemuksesta, pian yhdeksän kymmenestä vajoaa köyhyysrajan alapuolelle.

Kaupat, apteekit, ravintolat, elokuvateatterit, torit ammottavat tyhjyyttään. Ei ole myytävää, mutta ei myöskään ostajia. Valtion supermarketissa on tarjolla hyllytolkulla samaa tuotetta. Ketsuppia.

Myös lääkkeet ovat kiven alla

Ihmiset käyttävätkin päivänsä tehden mitä tahansa työtä ja etsien ruokaa, yliopisto-opettajat tonkivat roskiksia, nainen itkee kun saa lahjaksi keksipaketin.

Venezuelassa ei ole enää keskiluokkaa, on vain köyhiä ja vielä köyhempiä sekä rikas yläluokka. Sähkö tulee ja menee, kaasua ei saa, vettä tulee – jos tulee – kaksi kertaa viikossa.

Pesuaineita ja perushygieniatarvikkeita kuten shampoota, deodoranttia, hammastahnaa ja saippuaa on lähes mahdotonta löytää. Vaikka ihmiset yrittävät korjata ja kierrättää kaiken, varaosia ei saa.

Venezuelasta on myös lähes mahdotonta löytää lääkkeitä. Jos niitä löytyy, ne ovat niin kalliita, ettei kenelläkään ole varaa ostaa niitä. Sairaaloissa ei ole mitään.

Taloudellinen ahdinko on romuttanut myös kansan moraalin. Venezuelalaiset ystäväni kertoivat, että kuukauden aikana viisi heidän tuttavaansa on tehnyt itsemurhan.

Kuten lääkäriystäväni totesi: ”On häpeällistä, että olemme tässä tilanteessa, kun ennen olimme demokratian, taloudellisen hyvinvoinnin ja järjestyksen esimerkki. Mitä meille tapahtui?”

 

Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran kirkollisen työn koordinaattori Latinalaisessa Amerikassa.

 

Tärkeintä on pysyä yhdessä

Mistä ihmiset saavat toivoa jaksaakseen, kun kotimaa on katastrofaalisessa tilanteessa?

Riikka Leskisen mukaan ainoa, mikä Venezuelassa auttaa jaksamaan ovat usko, toivo ja rakkaus.

– Kansalaiset etsivät turvaa Jumalasta, kirkosta ja seurakuntasisarista ja -veljistä. Ihmiset ovat muistaneet, mitä on jakaminen, he jakavat kaiken keskenään. Jos minulla on, on sinullakin. Yhteisöllisyyden merkitys on valtava.

– Venezuelan kirkon Ystävyyden talossa pikkulapset luettelivat joululahjatoiveitaan, pikkuautoja, nukkeja, palloja. Opettajat pyyhkivät kyyneleitä silmistään, sille he tietävät, ettei kukaan tule saamaan toivomaansa.

– Kirkolla naiset surivat, kun heillä ei ole varaa tehdä lapsilleen perinteistä joulua kinkkuleipineen ja muine jouluherkkuineen. Samalla he kuitenkin suunnittelivat yhteistä joulunviettoa, jossa jokainen tuo jotain ja sanoivat, että tärkeintä on juhlia yhdessä Vapahtajan syntymää.

Lähetysseuran kummityö tukee Venezuelassa Valencian seurakunnan perhe-, lapsi- ja varhaisnuorisotyötä. Lähetysseura auttaa myös Venezuelan pakolaisia Kolumbiassa.

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Näkemyksiä