On helppo innostua hyvistä asioista. Nyt aloitan kuntoilun. Lopetan juoruilun. Lähden vapaaehtoiseksi seurakuntaan.
Joskus into kuitenkin lopahtaa pian. Hyvästä päätöksestä ei jaksakaan pitää kiinni.
Silloin puuttuu rohkeuden eli mielenlujuuden hyve. Rohkeus ei ole supersankarin pelottomuutta, vaan kykyä pysyä lujana vastoinkäymisissä. Kun hyvän puhumiseen sitoutunut kokee houkutusta juoruilla, hän tarvitsee mielenlujuutta. En anna periksi helmapaheelleni.
Siksi rohkeus on kaiken ihmisenä kasvamisen perusta ja lähtökohta. Ilman sitä olen kuin tuulessa lepattava viiri. En itse päätä suuntaani, vaan muut tekevät sen puolestani.
Jeesuskin pelkäsi, hän rukoili suuressa tuskassa
Rohkeus ei ole pelon vastakohta. Usein asia on juuri päinvastoin. Rohkeutta osoitetaan siellä, missä pelätään paljon.
Pelkään jotakin ihmistä ehkä siksi, että hän on haavoittanut minua. En silti anna periksi, vaan puolustan itseäni hänen edessään. Pelkään kyllä, mutta taistelen silti.
Kaikkein rohkeimmatkin pelkäävät. Paitsi tyhmänrohkeat. He eivät ymmärrä tilanteen vaaroja. Vastikään ajokortin saanut nuori hurjastelee tehdäkseen kavereihinsa vaikutuksen. Se ei ole rohkeutta vaan tyhmyyttä.
On yllättävää huomata, että Jeesuskin pelkäsi eräässä tilanteessa. Hän tiesi, että hänet tultaisiin surmaamaan kohta, joten hän pyysi Jumalalta, ettei niin tapahtuisi. Luukkaan evankeliumin mukaan hän rukoili niin ”suuressa tuskassa”.
Suuri tuska kertoo pelosta ja ahdistuksesta. Jeesus suostui kuitenkin Isän tahtoon. Hän pysyi lujana ja piti kiinni kutsumuksestaan, vaikka pelkäsikin sen edessä.
Vanhemmat siirtävät rohkeutta lapsiinsa
Jeesuksen mielenlujuus ei noussut pelkästään hänestä itsestään. Hänen rukoillessaan enkeli ilmestyi hänelle ja vahvisti häntä. Jos Jumalan Poika tarvitsee rohkaisijaa, vielä enemmän tarvitsemme me tavalliset ihmiset.
Erityisesti vanhempien kuuluu rohkaista lapsiaan. Sinä osaat ja pystyt. Kyllä se onnistuu. Olet hyvä. Näin vanhemman rohkeus siirtyy lapseen ja tämä alkaa luottaa omiin kykyihinsä.
Tästäkin syystä vanhemmat saattavat kehua lapsiaan tavalla, joka sivullisista voi kuulostaa ärsyttävältä. Näin he lujittavat lapsen itsetuntoa.
Myös omilla jaloillaan seisovat aikuiset tarvitsevat joskus toisten rohkaisua. On tehtävä vaikea päätös, johon oma viisaus ei tunnu riittävän. Eteen avautuu haastava, mutta palkitseva tehtävä. Uskaltaako sen ottaa vastaan?
Joskus ystävän rohkaisu auttaa kynnyksen yli. Tärkeä askel olisi jäänyt ottamatta ilman toisen tönäisyä. Vasta jälkeenpäin tajuaa, kuinka hilkulla tilanne oli.
Joillakin ihmisillä on erityinen taito innostaa ja kannustaa toisia. He ovat eräänlaisia rohkaisijaenkeleitä.
Apostoli Paavali puhuu rohkaisemisen armolahjasta Roomalaiskirjeessä (Room.12:8). Hänen käyttämänsä sana tarkoittaa myös lohduttamista ja neuvomista. Sitäkin rohkaisu on joskus. Otetaan syliin ja silitetään hiuksista. Keskustellaan niin, että vaikeaan asiaan saadaan uutta näkökulmaa.
Mieltä voi
vahvistaa
Hyveet eivät ole tunteita vaan taitoja. Niinpä mielenlujuuttakin voi kasvattaa.
Joskus se alkaa omien heikkouksien tunnistamisesta: ”Ahaa, tuollaisissa tilanteissa annan periksi kiusaukselleni.” ”Kas vain, minulla on tällainen tapa moittia itseäni.”
Usein terapeuttinen työskentely tähtää itsetuntemuksen lisääntymiseen, koska silloin kasvaa myös kyky ohjata omaa toimintaa ja ajatuksia. Kaikkea sisältä nousevaa ei heti totella tai uskota, vaan siihen voi oppia ottamaan myös etäisyyttä.
Tunteita ei aina voi eikä tarvitsekaan kieltää, mutta niitä ei ole pakko uskoa.
Minua ahdistaa, mutta en kuole tähän. Masentaa, mutta en ole silti huono ihminen. Olen vihainen, mutta en silti raivoa toiselle.
Näin mieli vahvistuu kestämään vastoinkäymisiä eli se rohkaistuu. Se oppii käsittelemään niitä mielen sisältöjä, jotka ennen tekivät itselle vahinkoa.
Esimerkki auttaa vahvistumisessa
Saamme kummasti mielenlujuutta myös toisten esimerkeistä. Tästä syystä ihmiskunta on kertonut kivikaudelta alkaen tarinoita sankareiden urotöistä.
Viihdyttämisen lisäksi ne tarjoavat esikuvia. Kuulijat ottavat niistä mallia omaan elämäänsä.
Kaikki esikuvatarinat eivät kerro ulkoisten vihollisten rohkeasta uhmaamisesta. Myös eettiset sankarit näyttävät suuntaa jälkipolville. Tämä perinne alkaa jo Vanhan testamentin profeetoista ja jatkuu nykyajan arjen sankareihin ja yhteiskunnallisiin vaikuttajiin.
Omantunnon ihmisen tarina koskettaa, koska se tuntuu niin todelta. Tuollaisessa tarinassa ihminen pitää kiinni järjen ja sydämen äänestä, vaikka se viekin hänet vaikeuksiin.
Tarinat, jotka kertovat sisäisen ahdistuksen kanssa selviämisestä, ovat uudempia esikuvatarinan muotoja, vaikka niiden varhaisia versioita toki löytyy jo antiikin ajalta.
Kertomus masennuksensa kanssa taistelevasta antaa voimaa muille. Samanlaisen kokemuksen kuuleminen rohkaisee. En ole ainoa tällaista kuormaa kantava ihminen. Ehkä opin jotakin kohtalotoveriltani.
Jumala haluaa sanoa: älä pelkää.
Älä pelkää, sanotaan Raamatussa aika monesti. Joskus väitetään, että peräti 365 kertaa, yhdesti vuoden jokaista päivää kohti.
Tämä ei tosin pidä paikkaansa. Alle puolet tuosta määrästä on lähempänä totuutta, käännösratkaisusta riippuen.
Itse asia ei tästä muutu. Jumala haluaa sanoa pelkojensa lamauttamalle ihmiselle: ”Älä pelkää. Nojaa minuun, minä olen kanssasi.”
Tällainen rohkaisun sana tulee suoraan Jumalan sydämeltä. Pyhän Hengen yksi nimi on nimittäin parakleetos eli puolustaja, lohduttaja, rohkaisija.
Moni onkin kokenut ihmeellistä voimaa ja rohkeutta vaikeassa tilanteessa. Etukäteen on pelottanut ja ahdistanut tosi paljon. Tilanteessa on kuitenkin huokaistu Jumalalle avunpyyntö ja ehkä tehty ristinmerkki. Ja sitten tilanteesta selvittiin. Sydän kesti ja mieli pysyi koossa. Kiitos Jumalalle!
Jumalankin edessä tarvitaan mielen lujuutta
Myös Jumalan edessä tarvitaan rohkeutta eli mielenlujuutta. Jumala kun on salattu ja toimii usein toisella tavalla kuin ihminen odottaisi.
Niinpä maailman kärsimys ja Jumalan näennäinen poissaolo koettelee uskoa. Miten voin turvautua tällaiseen Jumalaan?
Ehkä usko Jumalaan on yksi mielenlujuuden muoto. Epäily saa voimansa siitä, että katse jumittuu Jumalan poissaolon merkeiltä näyttäviin asioihin.
Usko taas ohjaa katsetta samaan tapaan kuin ratsastaja vikuroivaa hevosta. Se käskee harhailevan silmän katsomaan merkkejä Jumalan läsnäolosta.
Niitäkin on olemassa. On vain valittava oikea tulkinta.
Seurakuntaa katsotaan Jumalan merkkinä maailmassa. Raamatunhistoriaa luetaan kertomuksena jumalatajun syvenemisestä. Koko luomakunta nähdään Luojan ihmeenä. Ihmissydämen ikävässä kuullaan taivaskaiku.
Ehkä ei ole sattumaa, että suomen kielen usko-sana on sukua sanalle uskallus. Uskossa kun sydän uskaltaa sellaista, josta järki välillä pelästyy.
Joillakin ihmisillä on erityinen taito innostaa ja kannustaa toisia. He ovat eräänlaisia rohkaisijaenkeleitä.
—