Vuoden ensimmäisessä päivässä on jotain erikoista. Vaikka edessämme on joka päivä vuoden verran kalenteria, tammikuun ensimmäisenä tuntuu enemmän alulta kuin muina päivinä. Ja kun on alussa, koko vuodelta on vara odottaa vielä vaikka mitä.
Tämän vuoden alussa odotan ja rukoilen erityisesti rauhaa, siitä kun tuntuu olevan niin monella tasolla puutetta. On vihapuhetta ja eriarvoisuutta. On sotia, kiristynyttä maailmanpolitiikkaa ja muureja. Monenlaista rauhattomuutta ja rauhattomuuden aihetta.
Kysyin läheisiltäni, mitä rauha heidän mielestään on. ”Rauha voi olla ihmisten välistä tai valtioiden välistä. On ulkoista rauhaa ja on sisäistä rauhaa”, minulle vastattiin. Pienen pohdinnan jälkeen jokainen päätyi kuvaamaan henkilökohtaista tunnetta rauhan tilasta: Rauha on sitä, että kukaan ei melskaa. Rauha on sitä, että on hyvä olla. Rauha on, kun tietää olevansa turvassa.
Noin hyvän asian luulisi olevan jokaisen ihmisen tavoitteena. Mutta todellisuus on toinen, sen näkee arjessa joka päivä. Me ihmiset emme oikein osaa elää rauhassa.
Ei rauha tietenkään yksinkertainen asia ole. Ihmissuhteisiin syntyy solmuja, joita omat taidot eivät riitä avaamaan. Rauha voi joskus olla näennäistäkin, eikä todellista rauhaa saavuteta pakolla. Yhteiskuntarauhaan saatetaan tarvita isoja, vaikeitakin ratkaisuja. Usein tarvittaisiin kompromisseja.
Tällaisen rauhattomuuden keskelle syntyi myös Jumalan poika, Jeesus Kristus. Hän tuli luoksemme juuri siksi, että omat taitomme eivät riitä. Hän tuli siksi, että tämänkin vuoden saamme elää Jumalan siunauksen turvissa, rauhassa.
Herra, siunaa meitä ja varjele meitä. Herra kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi. Aamen.
Kirjoittaja on pastori ja viestintäpäällikkö Kirkon viestinnässä