Juhlasalin seinään on tapana ripustaa yhteisön viisaimpien, arvostetuimpien ja pätevimpien muotokuvat. Mutta kuvitellaan radikaalilla tavalla uudenlainen näky.
Yhdessä kuvista hymyilee leikiten hetkeen tarttuva lapsi. Lukutaidoton kehitysmaan nainen osoittaa äidillistä sinnikkyyttä ja monisukupolvista välittämistä. Alkuperäiskansan vanhus elää erottamattomana osana luontoa tunnustaen arjessaan puiden ja sienien arvon. Transsukupuolinen näyttää, miten totuus tekee vapaaksi. Valkoinen keski-ikäinen mies, ihmisroskaksikin kutsuttu, on nähnyt myös elämän nurjan puolen.
Aiemmin ihmiskunnan oli mahdollista uskoa edistykseen, jota talouskasvu vaikutti siivittävän. Yksilön edun tavoittelusta kilpailevassa maailmassa yhden voittoa seurasi toisen tappio. Mutta oliko se viisasta?
Vaikeina aikoina on vahvistettava elämää ylläpitäviä voimia.
Enää ei ole varmaa, voiko inhimillinen elämä jatkua maapallolla, koska planeetan sietokyvyn rajat ovat tulleet vastaan. Lamaantumisesta ja pahoinvoinnista on tullut uusi normaali, kun ihmisen arvo määritetään hyödyn ja tuottavuuden perusteella. Luottaa voi lähinnä siihen, että jos kaiken keskellä hetkeksi viriää toiveikas olo, Trumpin viimeisimpään maailmanpoliittiseen lausahdukseen törmääminen kyllä hyydyttää jäljelle jääneen optimismin.
Meidän on pakko hidastaa ja muuttaa suuntaa. On mahdollista ajatella ja toimia myös toisin.
Feministifilosofi Rosi Braidottin mukaan vaikeina aikoina on vahvistettava elämää ylläpitäviä voimia: huolehdittava ilon viljelemisestä ja toivon horisonttien rakentamisesta.
Nykyhetki on jatkuvasti täynnä piileviä mahdollisuuksia. Arvokkaimmat asiat eivät löydy pörssikursseista vaan olemisen rikkaudesta ja monimuotoisuudesta.
Kirjoittaja on äiti, opettaja ja väitöskirjatutkija
Anna palautetta kolumnista kirjoittajalle