Jeesus muuttaa veden viiniksi, mosaiikki bysanttilaisessa Choran kirkossa Istanbulissa. Kuva: Wikipedia

Hartaus sunnuntaille 20.1.2019

18.1.19

Kirkkovuodessa siirrytään Jeesuksen lapsuudesta hänen julkisen toimintansa alkuun. Jeesus kutsuu ihmisiä näkemään Jumalan suuria tekoja.


Ensimmäistä kertaa

Miltähän Jeesuksesta tuntui tehdä elämänsä ensimmäinen julkinen ihmeteko? Tunsiko hän sydämen hakkaavan rinnassa, tärisivätkö kädet tai ääni? Ainakaan hän ei tuntenut itseään valmiiksi, vaan sanoi: ”Minun aikani ei ole vielä tullut.” Joku toinen silti päätti hänen puolestaan, että nyt on toimittava. Jeesuksen äiti Maria määräsi palvelijat tekemään niin kuin Jeesus sanoo ja niin syntyi Kaanaan häiden viini-ihme.
Tiesikö Jeesus pystyvänsä ihmeeseen? Sanoiko hän sanansa tyynesti ja istui rennosti alas, vai oliko hän kuin tulisilla hiilillä odottaessaan, millaisen vastaanoton vielä hetki sitten vettä ollut viini saisi? Kuinka kiihkeästi hän rukoili, että ihme tapahtuisi, eikä hän mokaisi tätä hommaa jotenkin
Kaanaassa Jeesus näytti ensi kertaa jumalallisen voimansa – ja siis näki sen itsekin ensi kertaa. Siihen asti saattoi epäillä. Millainen onkaan se tunne, kun saa huomata: ”Tähän en yksin olisi pystynyt. Jumalan täytyy olla kanssani!” Evankeliumeissa Jeesus on yleensä varma ja päättäväinen, mutta toivoisin, että hän myös tietää sen tunteen, kun uusi ja tuntematon jännittää aivan järkyttävän paljon. Sen hetken, jossa parhaasta valmistautumisestakin huolimatta täytyy sanoa Jumalalle: ”En tiedä mitä tästä tulee. Hoida Sinä se maaliin.”

Iida Glumoff

Kirjoittaja on lasten, nuorten ja kaikkien muidenkin pappi Oulunsalosta

 

Sunnuntai 20.1.2019, 2. sunnuntai loppiaisesta

Psalmi: Ps. 105:2–5, 39–42
1. lukukappale: 2. Kun. 4:1–7 tai Jes. 12:1–6
2. lukukappale: Room. 12:6–16
Evankeliumi: Joh. 2:1–11

 

Ps. 105: 2–5, 39–42
Laulakaa hänelle, ylistäkää häntä,
kertokaa hänen ihmetöistään.
  Ylistäkää hänen pyhää nimeään.
  Iloitkoot kaikki, jotka etsivät Herraa!
Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa,
etsikää aina hänen kasvojaan.
  Muistakaa aina hänen ihmetyönsä,
  hänen tunnustekonsa ja hänen tuomionsa.
Herra levitti pilven heidän verhokseen
ja pani tulen valaisemaan yötä.
  He pyysivät ruokaa, ja hän lähetti viiriäisiä
  ja ravitsi heidät taivaan leivällä.
Hän avasi kallion, ja siitä kumpusi vettä,
vesi juoksi virtanaan pitkin kuivaa maata.
  Herra muisti pyhän lupauksensa,
  jonka hän oli antanut palvelijalleen Abrahamille.

2. Kun. 4: 1–7

Erään profeetanoppilaan vaimo pyysi Elisalta apua sanoen: ”Minun mieheni, sinun palvelijasi, on kuollut. Sinä tiedät, kuinka hartaasti hän palveli Herraa. Nyt velkoja aikoo viedä molemmat poikani orjikseen.” Elisa sanoi hänelle: ”Mitä minä voisin tehdä hyväksesi? Sano minulle, mitä sinulla on talossasi.” Nainen vastasi: ”Ei minulla, palvelijallasi, ole kotona muuta kuin pullollinen ruokaöljyä.” Elisa sanoi silloin: ”Mene nyt ja lainaa kaikilta naapureiltasi tyhjiä astioita. Kerää niitä niin paljon kuin voit. Mene sitten poikiesi kanssa sisään ja sulje ovi perässäsi. Kaada kaikkiin astioihin öljyä ja siirrä täysi astia aina syrjään.”
    Nainen lähti hänen luotaan, meni poikiensa kanssa sisään ja sulki oven. Pojat ojensivat hänelle astioita, ja hän kaatoi pullosta niihin öljyä. Kun astiat olivat täynnä, hän sanoi pojalleen: ”Anna minulle vielä yksi astia.” Mutta poika vastasi hänelle: ”Ei ole enää yhtään.” Silloin öljyn tulo lakkasi. Leski lähti Jumalan miehen luo ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Elisa sanoi: ”Myy nyt öljy ja maksa velkasi. Sinä ja poikasi voitte vielä elää sillä, mitä jää jäljelle.”

TAI

Jes. 12: 1–6

Sinä päivänä sinä sanot:
”Minä kiitän sinua, Herra.
Sinä olit minulle vihoissasi,
mutta vihasi väistyi
ja sinä lohdutit minua.
Ja niin Jumala on minun pelastajani.
Minä luotan häneen, en pelkää,
sillä Herra on minun väkeni ja voimani,
hän pelasti minut.”
Te saatte riemuiten ammentaa vettä
pelastuksen lähteistä.
Sinä päivänä te sanotte:
”Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimensä kunniaa!
Kertokaa kansoille hänen suuret tekonsa,
julistakaa, että hänen nimensä on ylhäinen.
Laulakaa ylistystä Herralle,
valtaisat ovat hänen tekonsa!
Levitköön tieto niistä yli maanpiirin.
Huutakaa ja riemuitkaa, te Siionin asukkaat!
Suuri on Israelin Pyhä,
hän, joka on teidän keskellänne.”

Room. 12: 6–16
Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.
Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle.

Joh. 2: 1–11
Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: ”Heillä ei ole viiniä.” Mutta Jeesus vastasi: ”Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”
Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: ”Täyttäkää astiat vedellä”, ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: ”Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle”, ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: ”Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.”
Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko