Kuva: Elsi Salovaara, kuva: Sanna Krook

Harhojen riivaamat

8.1.19

Tiettyjen ihmisryhmien demonisointi johtaa harhaan, toteaa Elsi Salovaara pääkirjoituksessaan.


Elsi Salovaara Sanna Krook

Vaikka uutisten jatkuva tiedontulva turruttaa meidät helposti maailman kauheuksille, joulun aikaan kotonaan Helsingissä surmatun lapsen kohtalo järkytti koko maassa.

Pian nousivat esiin pohdinnat siitä, millaisissa olosuhteissa tragedia on tapahtunut ja kuka tekijä on. Oliko lapsi jäänyt väliin vanhempien välienselvittelyssä tai oliko lasten leikki mennyt liian pitkälle? Vai oliko tämä taas surullinen esimerkki siitä, mihin päihde- ja mielenterveysongelmat voivat johtaa?

Poliisin antamien tiedotteiden mukaan kyse on viimeisimmästä vaihtoehdosta. Lapsi jäi sekaisin olevan mielen uhriksi.

Kriisiapua on tarjottu niin surmansa saaneen lapsen perheelle kuin hänen koulutovereilleen ja alueen asukkaille. Sitä tarvitaan, sillä tapahtuman herättämistä tunteista on puhuttava. Tragedian herättämät, vihaa uhkuvat kommentit keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa osoittavat, että apua kaivataan myös laajemmalti.

Ilman faktoja leimaamisessa kyse on tietyn ihmisryhmän demonisoinnista.

Elsi Salovaara

Jos joku tällaisesta rikoksesta kuultuaan ”tietää” heti, että tekijä edustaa esimerkiksi tiettyä etnistä ryhmää, on tarpeen huolestua omasta puolestaan. Ilman faktoja leimaamisessa kyse on tietyn ihmisryhmän demonisoinnista, jolloin kaiken pahan ajattelee aivan liian helposti olevan ”niiden” tekemiä tekoja.

Meitä roolittavat omissa ja toistemme silmissä ainakin sukupuoli, ammatti, vanhemmuus, harrastukset, etnisyys, asuinpaikka, arvomaailma ja poliittiset näkemykset. Kuulumme moneen joukkoon.

On pelottavaa, jos näemme ja luokittelemme toisemme vain yhden asian kautta. Silloin muista – niistä jotka eivät edusta omaa joukkoa – tulee kasvottomia ”toisia”, eikä heitä nähdä yksilöinä vikoineen ja hyveineen. Tällainen ajattelumalli johtaa taatusti harhaan.

Anna palautetta pääkirjoituksesta

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Näkemyksiä