Kuva: Kastemessussa 20.11.2016 Pyhän Andreaan kirkossa Oulussa kastettiin 5 lasta. Kuva: Sanna Krook.
Kristinopin mukaan kaste on kirkon pyhä toimitus, sakramentti. Kaste perustuu Jeesuksen käskyyn, ja siksi kasteiden väheneminen on kirkossa suuri huolen aihe.

Itsestäänselvyydet kaikkosivat

9.1.19

Pitääkö lasten siunaamispyynnöille sanoa "kyllä", jos vanhemmat sitä pyytävät kasteen sijaan. Tätä pohditaan nyt kirkossa.


Riitta Hirvonen Sanna Krook

Kirkossa katsotaan tällä hetkellä jo kymmenen vuoden päähän ja pidemmällekin. Yksi näky tulevaisuuteen poikii huolen kasteiden vähenemisestä.

Tuoreen tiedon mukaan kasteiden määrän arvioidaan vähenevän lähemmäs 3000:lla vuodesta 2017 päättyneeseen vuoteen 2018.

Kirkkoon kuuluvat vanhemmatkaan eivät enää entiseen tapaan tuo lapsiaan kasteelle.

Näin todetaan loppuvuodesta ilmestyneessä Kirkkohallituksen julkaisussa Kirkon kasvatus vuonna 2030.

 

Siunataan, jos kaste oudoksuttaa

Julkaisun toimittaneella Jarmo Kokkosella on ehdotus: pappien olisi ryhdyttävä pyydettäessä siunaamaan kastamattomia lapsia. Näin ei ole kirkossa perinteisesti toimittu, mutta siunaamispyyntöjä seurakuntiin on tullut.

Siunausta kasteen sijaan kysytään esimerkiksi silloin, kun perheessä kohtaavat kaksi erilaista vakaumusta. Siunausta saatetaan pyytää myös, jos vanhemmilla on halu antaa lapsen myöhemmin itse valita oma uskontonsa.

Osassa seurakuntia pappeja on esimiesten taholta kielletty menemästä tällaisiin ”nimiäisiin”. Toisissa seurakunnissa pyyntöön on voitu vastata myöntävästi keskustelun jälkeen.

Kokkosen mielestä jotakin on pielessä sellaisessa kirkossa, joka pihtaa ihmisten siunaamista. Kokkonen toimii Kirkkohallituksessa toiminnallisen osaston johtajana.

 

Siunaaminen on mahdollisuus kohdata lapsen vanhemmat

– Jos vanhemmat haluavat siunauksen lapselleen, on ensiarvoista, että vanhemmat tulevat kohdatuiksi. Avoin, merkityksellinen kohtaaminen voi johtaa seurakuntayhteyteen, myös silloin, kun lapsi jää kastamatta.

Kirkkohallituksessa tiedetään pelko, joka sisältyy lapsen siunaamiseen. Siunaaminen saa näyttämään siltä, että kirkko hyväksyy sen, ettei lasta kasteta. Tämä pelko todetaan myös tulevaisuusjulkaisussa.

Selontekoa kootessaan Kokkonen havahtui omien sanojensa mukaan siihen ”kuinka totaalisesti kirkko on laiminlyönyt kummiuden vahvistamisen viime vuosiin asti. Kummius on ollut itsestäänselvyys kasteen tavoin, ja molemmista on itsestäänselvyydet nyt kaikonneet”.

 

Työ kasteen ja kummiuden puolesta on jo alkanut

Koska kasteet vähentyvät, kasteeseen ja kummiuteen liittyvää työtä on ryhdytty tekemään kirkossa. Tavoite on turvata kasteen asema suomalaisten perheiden elämässä.

Yksi keino päämäärään pääsemiseksi ovat seurakuntien järjestämät yhteiset kastepäivät ja kastemessut, joissa voidaan kastaa myös isompia lapsia ja aikuisia. Kastemessuja vietetään tänä keväänä muun muassa Oulussa.

Seurakunnissa kysellään myös, arvostavatko nuoret aikuiset henkilökohtaista yhteydenottoa vai postitse välitettyä esitettä, joka avaisi kasteen merkitystä nykykielellä.

Tätä pohtii myös Kokkonen:

– Viestintäämme on kehitettävä aiempaa henkilökohtaisemmaksi ja arkeen kiinnittyväksi. Kaste on suurimman mahdollisen hyvän välittämistä, näkyvää ja tuntuvaa, ihmistä suurempaa rakkautta. Tätä ajatusta emme kirkossa vielä osaa riittävästi ihmisille kommunikoida. Monien mielikuvissa kaste on jäykkä muodollisuus.

 

Verkkonuorisotyötä pitää tehdä vahvasti

Tulevaisuuskatsaus puuttuu myös nuorisotyöhön, jossa tarvitaan uutta ajattelua, vaikka nuorisotyö onkin kulkenut menestystarinasta toiseen. Kärkikaksikossa siinä ovat rippikoulutyö ja isostoiminta.

Viime vuosina kokoava nuorisotyö on ollut laskusuuntaista. Yksin sosiaalinen media, some, ei selitä muutosta, Kokkonen sanoo.

Hänen mukaansa nuorisotyön on syytä entistä vahvemmin olla verkossa, sillä siellä ovat myös ne nuoret, joita seurakuntien perinteisen nuorisotyön on vaikea tavoittaa.

Kokkonen vahvistaisi myös liikunnan osuutta nuorisotyössä.

– Kirkolla on edellytykset laajentaa matalan kynnyksen liikunta- ja urheilumahdollisuuksia.

 

Isostoimintaan pitää kaikkien mahtua

Julia Toppi, 18, on Oulujoen seurakunnan isosia. Tällä hetkellä hän on isostoiminnassa mukana vähemmän kuin ennen, mutta osallistuu, kun kiireiltään ehtii.

Topin kokemukset nuorisotyöstä ovat oikeastaan vain positiivisia. Hän on oppinut ottamaan vastuuta, kun sitä on tarjottu.

– Itsestäni olen oppinut myös paljon ja saanut varmuutta esimerkiksi esiintymistilanteisiin.

Topin mukaan kirkko kannustaa nuoria seurakunnan toimintaan.

– Mutta ehkä seurakunta voisi painottaa enemmän sitä, että hyvälle isoselle ei ole olemassa mitään tiettyä muottia, johon pitäisi sopia.

Topin mukaan isostoiminnassa on mukana paljon ulospäin suuntautuneita ja energisiä ihmisiä, mutta joukkoon mahtuu myös suuri määrä niitä hieman ujompia ja hiljaisempia persoonia.

– Kaikkia tarvitaan. Erilaiset ihmiset tasapainottavat toisiaan.

 

Jarmo Kokkonen

Anna jutusta palautetta tästä.

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Näkemyksiä