Kuva: Oulun hiippakunnan uusi piispa Jukka Keskitalo vihittiin virkaansa  sunnuntaina 11.11. Oulun tuomiokirkossa. Virkaan vihkimisen toimitti arkkipiispa Tapio Luoma avustajineen. Avustavana liturgina toimii tuomiorovasti Satu Saarinen.
Uusi piispa sai virkaan vihkimisen yhteydessä piispanviran tunnukset: ristin, sauvan sekä taiteilija Moosa Myllykankaan Keskitalolle suunnitteleman violetin värisen hiipan ja kaavun sekä stolan. Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura ja Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen pukivat piispa Keskitalon viran tunnuksiin.
Arkkipiispa Luomaa vihkimisessä avustavat piispa emerita Christina Odenberg Ruotsista, piispa Herborg Finnset Norjasta, piispa Peter Fischer-Møller Tanskasta, piispa Joel Luhamets Virosta, apulaispiispa Kristján Björnsson Islannista sekä piispa Andrew Gulle Tansaniasta. Mukana ovat edellä mainittujen lisäksi piispa Aarre Kuukauppi Inkerin kirkosta sekä piispa Seraphim Venäjän ortodoksisesta kirkosta. 
Tekstinlukijoina toimivat pääministeri Juha Sipilä sekä saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio.
Ainakin vielä kirkko saadaan täyteen väkeä, kun jotain erityistä tapahtuu. Kuva on piispa Jukka Keskitalon virkaan vihkimisestä viime marraskuussa Oulun tuomiokirkossa.

Kirkon jäsenmäärä laski Suomessa alle 70 prosentin

24.1.19

Jos kirkosta eroamiset jatkuvat, on Suomen luterilaisella kirkolla tulevaisuudessa vähemmistökirkon osa. Ehkä silloin teemme kirkon työssä löytöjä, joita meidän ei ole vielä tarvinnut käyttää, sanoo Hanna Salomäki.

Kirkkoon liittyneiden määrässä oli pientä kasvua viime vuonna.


Riitta Hirvonen Sanna Krook

Kirkkoon kuulumisen prosentti on painunut hienoisesti alle 70 prosentin.

Kirkon jäsenmäärä oli vuoden 2018 lopussa 3 848 035, mikä tarkoittaa 69,7 prosenttia väestöstä. Vuoden 2017 lopussa vastaava luku oli 3 904 293. Tuolloin kirkkoon kuului 70,8 prosenttia väestöstä.

Evankelisluterilaista kirkkoa koskevat luvut ovat tässä vaiheessa Kirkon tilastojen ja Tilastokeskuksen ennakkotietoja.

Oulun evankelisluterilaisissa seurakunnissa oli ennakkotietojen mukaan vuoden vaihteessa 147 316 jäsentä. Vuoden 2017 lopussa lukema oli 148 449, ja kirkkoon kuului tuolloin 73,4 prosenttia oululaisista.

Kirkkoon kuulumattomuus alkaa jo olla tavallista

Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki, millainen kipuraja 70 prosenttia on, onhan luku historiallisen alhainen?

– Mistään maagisesta luvusta ei ole kysymys, mutta tarkoittaahan se sitä, että meidän jokaisen lähipiirissä alkaa olla ihmisiä, jotka eivät kuulu kirkkoon. Tilastojen mukaan noin kolmannesta lapsista ei enää kasteta. Eli aika moni vanhempi kyselee tällä hetkellä, kastanko lapseni.

Kirkosta eroaminen ei ole erityisesti suomalainen ilmiö, vaan kirkkoon kuulumisessa on tapahtunut laskua muissakin länsimaissa.

Kun Salomäki tapasi vastikään Saksan luterilaisen kirkon edustajan, oli tämän toteamus jäsenmääriin liittyen: Jos meillä kirkkoon kuuluisi edes 60 prosenttia väestöstä, luku olisi todella korkea.

Kastetilastojen pohjoismaisessa vertailussa Suomi ”johtaa” 67 prosentilla, sillä viime vuonna Ruotsissa 42 prosenttia lapsista kastettiin, Norjan vastaava luku oli 54.

Salomäen mukaan kastamatta jättäminen ei ole pelkästään pääkaupunkiseudun trendi, sillä kasteiden määrä vähenee kaikissa hiippakunnissa.

Ennuste kertoo vähemmistökirkon osasta

Viime viikolla Kotimaassa Salomäki kertoi Kirkon tutkimuskeskuksen laatimasta kirkkoon kuulumisen skenaariosta. Ennustettavissa on, että vuonna 2037 jäsenmäärä putoaa valtakunnallisesti alle 50 prosentin.

Tulevaisuuteen katsominen ei ole yksinkertaista, sillä jäsenkehityksessä on muuttujia. Jos skenaario pitää paikkansa, se tarkoittaisi luterilaiselle kirkolle tulevaisuudessa vähemmistökirkon osaa.

Salomäki kuvailee luonnollisesti uutta tilannetta hurjaksi mutta näkee muutoksessa myös toivon näköaloja.

– Ehkä silloin teemme kirkon työssä löytöjä, joita meidän ei ole vielä tarvinnut käyttää, hän sanoo ja toivoo aktiivista keskustelua tulevaisuuden näkymistä.

Kirkkoon liittyneiden määrä kasvoi hieman viime vuonna verrattuna sitä edelliseen vuoteen. Vuonna 2018 kirkkoon liittyi ennakkotiedon mukaan 16 682 ihmistä, toissa vuonna määrä oli 16 492.

 

Anna jutusta toimitukselle palautetta.

 

Kastetilastojen pohjoismaisessa vertailussa Suomi ”johtaa” 67 prosentilla.

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko