Mihin olisit valmis tavataksesi äärimmäisen keskeisen henkilön?

4.1.19

Loppiaisen hartaus kysyy, mitä olisit valmis tekemään tavataksesi olemassaolosi kannalta äärimmäisen keskeisen henkilön.


Pekka Yrjänä Hiltunen Pixabay

Mitä kaikkea sinulle pitäisi tapahtua lähteäksesi nykyiseltä viihtyisältä asuin- ja työpaikaltasi hankalalle ulkomaanmatkalle tervehtimään vastasyntynyttä mahtihenkilöä,  ilman virallista kutsua, ilman lupausta ylläpidosta? Matkalle olisi lähdettävä siis omakustanteisesti.

Luottaisitko astrologian tuntemukseesi, esimerkiksi siihen että havaitsemasi kahden tähden konjunktio yhdistää kummankin tähden symbolimerkityksen, mikä ilman muuta tarkoittaa tietyn kansan uuden hallitsijan syntymää?

Olisitko valmis pakkaamaan monen viikon tavarat suhteelliseen alkeelliseen, vaikkakin koeteltuun katottomaan maastokulkuneuvoon?

Olisitko valmis varaamaan oletetulle juuri syntyneelle mahtihenkilölle huomattavan kalliita, arvoltaan jopa vuoden ansiot ylittäviä lahjoja?

Olisitko valmis ylittämään vuoristoisen ja kuivan erämaataipaleen, jossa esimerkiksi veden saanti saattaa muodostua erittäinkin hankalaksi? Mahdollisuutta lentämiseen ei olisi, vaan matka taittuisi kävelyvauhtia. Säitä näin pitkälle aikavälille on vaikea ennustaa. Olisi varauduttava paahtavaan helteeseen, yöpakkasiin, hiekkamyrskyihin tai sitten leppeään matkasäähän.

Raamatun tarina itämaan tietäjistä vaikuttaa vahvasti silkalta legendalta. Jätämme kuitenkin keskustelun tarinan historiallisuuden ja metaforamerkityksen suhteesta sikseen ja kysymme itseltämme, mitä me olisimme valmiita tekemään tavataksemme olemassaolomme kannalta äärimmäisen keskeisen henkilön, kun sellainen mahdollisuus tarjoutuu.

Kirjoittaja on eläkkeellä uskontodialogin asiantuntijan virasta Kirkkohallituksesta