Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 10.2.2019

8.2.19

Ihminen ei kykene aina arvioimaan, missä kulkee Jumalan ja pahan valtakunnan raja. Vasta Jumala tekee oikean erottelun aikojen lopulla.


Toisen paha voi olla toisen hyvä

Olen alle kouluikäinen. Nukkumaan mennessä minua alkaa itkettää. Itken, koska olen vakuuttunut siitä, että lopun ajat tulevat pian.
Pelkään, että minulle rakkaat ihmiset palavat ikuisesti helvetin tulessa pahojen tekojensa tähden. Haluaisin varmuuden siitä, ettei niin tapahdu, mutta tiedän hyvin, että Jumalalla on lopullinen päätösvalta. Siksi onkin parempi jatkuvasti varoa, ettei vain tekisi mitään, mikä Jumalan silmissä olisi pahaa.
Teini-ikäisenä osallistun vapputapahtumaan. Puhuja pyrkii vakuuttamaan kuulijansa siitä, että hyvän ja pahan taistelu on todellinen. Joka puolella on henkivaltoja, jotka taistelevat meidänkin sieluistamme. Jos en varo, pahan valta saattaa pyydystää minut ilman, että edes ymmärrän sitä. Saatan luulla olevani kunnollinen ihminen, mutta Jeesus ei asu sydämessäni. Tai sitten saatan luulla, että koska Jeesus asuu sydämessäni, ei haittaa, vaikka eläisinkin väärin.
Niin tai näin, hyvän ja pahan välinen henkivaltojen taistelu jatkuu, ja minä olen pelinappulana. Teot, sanat ja valinnat on jaoteltavissa hyviin ja pahoihin. Minun on itse kitkettävä paha itsestäni, tai seuraukset ikuisuudessa voivat olla kohtalokkaat.
Nyt 20 vuotta myöhemmin ajattelen henkivaltojen ja helvetin polttavan tulen olevan yrityksiä selittää itsessämme ja toisissamme näkemäämme pahuutta. Lisäksi ne ovat oivia apukeinoja ohjaamaan yhteisöjä yhteen hyvän tulkintaan.
Ihmiselämään kuitenkin kuuluu sekä hyvä että paha alusta loppuun asti. Eikä ole vain yksiselitteistä hyvää ja pahaa, vaan minun hyväni saattaa olla toisen pahaa, toisen hyvä minun pahaani. Pystyisimmekö me näkemään ja hyväksymään tämän? Opettelisimmeko avoimin mielin kysymään syitä toistemme toiminnalle silloinkin, kun emme ole samaa mieltä? Olisiko silloin vähemmän tarvetta pahan leimalle?

Kaisa-Maria Pihlava
Kirjoittaja on psykologi ja teologi

 

Sunnuntai 10.2.2019
5. sunnuntai loppiaisesta
Psalmi: Ps. 37:1–9
1. lukukappale: Hes. 33:10–16
2. lukukappale: Kol. 3:12–17
Evankeliumi: Matt. 13:24–30

 

Ps. 37: 1–9

Älä kiivastu pahantekijöille,
älä kadehdi väärintekijöitä.
He kuihtuvat hetkessä niin kuin ruoho,
lakastuvat kuin kedon vehreys.
Luota Herraan ja tee hyvää,
niin saat asua maassasi, turvallisilla laidunmailla.
Saat nauttia Herran hyvyyttä,
hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo.
Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen.
Hän pitää sinusta huolen!
Hän antaa syyttömyytesi käydä esiin
kirkkaana kuin aamun valo.
Sinun oikeutesi loistaa kuin keskipäivän aurinko.
Ole ääneti Herran edessä,
odota hänen apuaan!
Älä kadehdi sitä, joka menestyy elämässään,
sitä, jonka kaikki juonet onnistuvat.
Malta mielesi, hillitse vihasi!
Älä kiivastu – se johtaa vain pahaan!
Väärintekijät joutuvat tuhoon,
mutta ne, jotka panevat toivonsa Herraan,
saavat periä maan.

 

Hes. 33: 10–16

Profeetta Hesekielille tuli tämä Herran sana:
”Ihminen, sano israelilaisille: Te valitatte: ’Rikkomuksemme ja syntimme painavat meitä, me näännymme niiden alle. Tämä on meidän loppumme.’ Sano heille: Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, en minä tahdo, että jumalaton kuolee vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää. Kääntykää! Kääntykää pahoilta teiltänne! Miksi te kuolisitte, israelilaiset!
Ihminen, sano maanmiehillesi: Jos vanhurskas tekee syntiä, ei hänen vanhurskautensa silloin pelasta häntä. Ja jos jumalaton luopuu jumalattomuudestaan, ei hänen jumalaton elämänsä vie häntä tuhoon. Vanhurskas taas ei syntiä tehdessään enää voi turvata vanhurskauteensa. Jos minä olen vanhurskaalle taannut elämän mutta hän tekeekin vääryyttä vanhurskauteensa luottaen, ei hänen hyväkseen lueta ainoatakaan hänen vanhurskaista teoistaan. Hän teki sellaista mikä on väärin, ja siksi hänen on kuoltava. Mutta jos minä uhkaan jumalatonta kuolemalla ja hän sitten kääntyy synneistään ja tekee niin kuin oikein ja hyvin on, palauttaa vaatimansa pantin, korvaa sen minkä on toiselta riistänyt, vaeltaa elämän käskyjen tietä eikä enää tee vääryyttä, hän saa elää. Totisesti, hän ei kuole! Ainoatakaan syntiä, jonka hän on tehnyt, ei enää muisteta. Hän tekee nyt oikein ja toimii vanhurskaasti, ja siksi hän saa elää.”

 

Kol. 3: 12–17

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.

 

Matt. 13: 24–30

Jeesus esitti opetuslapsilleen vertauksen taivasten valtakunnasta: ”Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois. Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin. Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?’ Isäntä sanoi heille: ’Se on vihamieheni työtä.’ Miehet kysyivät silloin häneltä: ’Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?’ ’En’, hän vastasi, ’te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin. Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.’

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko