Kuva: Otettu ekopaasto-projektia varten 2013

Huono pyytäjäkin rukoilee armoa

27.2.19

Minkä värinen katumus on? Ikävän tumman vai iloisen kirkkaan? Kysymystä miettii jumalanpalveluksen asiatuntija. Entä tunnetaanko diakonian vastaanotoilla katumusta tehdyistä virheistä?


Riitta Hirvonen Aarne Ormio

Tapahtunutta ei voi muuttaa, miksi siis katua mitään? Katumus on ikävä tunnetila, sillä katuessaan ihminen kärsii.

Tällaisia kommentteja löytyy helposti esimerkiksi suosituista blogeista.

Kirkoissa synnit tunnustetaan joka sunnuntai messussa. Eikö syyllisyysajattelu ole sittenkään vain ikävä hetki heti jumalanpalveluksen alussa?

Jumalanpalveluselämän kouluttaja Juhani Holma näkee synnintunnustuksessa ja sitä seuraavassa synninpäästössä enemmän kirkkaita värejä kuin tummia sävyjä. Hän kysyy, miksi kirkossa välteltäisiin mahdollisuutta katsoa peiliin ja nähdä siellä se, missä elämässä on korjaamisen paikka.

– Eikö se ole ihmistä tervehdyttävää, kun hänellä on mahdollisuus käydä läpi niitä asioita, joissa ei ole onnistunut. Eihän elämä pelkkiä onnistumisia ole eikä toisaalta synnintunnustus ole pakkoa. Ihmiset osallistuvat itse kukin synnintunnustukseen hyvin erilaisella intensiteetillä.

Holmalle ripin kirkas väri tulee synninpäästöstä, siitä kun pappi julistaa synnin anteeksi. Synnintunnustuksessa tehdyt virheet, erehdykset sekä jotkut omat tekemiset tai tekemättä jättämiset puretaan pois mielestä Jumalalle.

Synnit kuvataan usein taakkoina. Holman mukaan synninpäästö keventää mieltä painavaa kuormaa, kun taakkoja putoaa sydämeltä pois. Moni kokee synnintunnustuksen siunauksellisena, hän tähdentää.

 

Diakoniassa puhutaan harmista ja toivosta

Diakonian vastaanotoilla katumuksesta puhutaan harvoin. Esille nousevat ennemminkin sellaiset tunteet, kuten harmi, häpeä, toivottomuus tai kiitollisuus siitä, että kirkon ihminen lupaa kulkea vierellä asioiden selviämiseksi. Näin kertovat diakoniatyöntekijät Heli Mattila Tuirasta ja Eija Röning Oulujoelta.

Vaikka ihminen joskus itse sotkee omat asiansa, diakoniatyöntekijät eivät osoittele kenenkään virheitä. Katumuksen paikkaa ei kaivella.

– Kun näen, että ihminen on ahtaalla omassa elämäntilanteessaan, vältän kysymyksiä, jotka voivat syyllistää. Kenenkään pahaa oloa en halua kysymyksilläni lisätä. Ihmiset puhuvat ongelmiensa taustoista syvällisemmin, jos haluavat. Omien virheiden näkeminen ei ole kenellekään meistä helppoa, Mattila sanoo.

Katumus on pysähtymistä ja taaksepäin katsomista, mutta diakoniassa suunta on usein eteenpäin: Miten ongelmista selvitään? Mistä toivo voisi löytyä? Näin kuvailee Röning.

Hänen mukaansa moni tulee yhä diakonian asiakkaaksi aroilla mielin, nöyränäkin, vaikka kirkon kynnystä on pyritty madaltamaan.

– Ehkä näiden tunteiden sekaan mahtuu katumusta ja syyllisyyttäkin, mutta kun jaamme asioita, näitä ilmaisuja ihmiset eivät juuri käytä.

 

Huono pyytäjä aloittaa sanoista Herra armahda

Tämän lehden hartauskirjoituksessa Tiia Orpana toteaa, että hän on huono pyytämään Jumalalta mitään. Hän toteaa, että olkoon Jumala niiden auttaja, joiden hätä on suurempi.

Orpana paljastaa, että on silti yksi rukous, jonka avulla hän, huono pyytäjä, hahmottaa paljon omaa suhdettaan toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Tuo rukous on Herra armahda. Armahdetuksi tulemisen tarve ja lupaus koskee kaikkia.

– En kykene rukoilemaan Jumalaa, jos kuvittelen, että en tarvitse Hänen armoaan, Orpana sanoo.

Hartaustekstin voi lukea kokonaan s. 11.

Eikö se ole ihmistä tervehdyttävää, kun hänellä on mahdollisuus käydä läpi asioita, joissa ei ole onnistunut.

Juhani Holma

Kommentti/Riitta Hirvonen, toimittaja

Kirkkovuodessa lähestytään paaston aikaa. Ensi viikon keskiviikko on tuhkakeskiviikko. Päivä on saanut nimensä siitä, että Raamatussa säkkiin pukeutuminen ja tuhkan ripotteleminen pään päälle ovat vertauskuva katumukselle ja parannukselle.

Paaston tarkoituksena on muuttaa meitä ihmisiä parempaan suuntaan. Siksi paastoon kuuluu myös katumusta.

Syntien katuminen on voimakas ilmaisu. Kuten diakoniatyöntekijät haastattelussa sanovat, ihmiset puhuvat katumuksen sijaan herkemmin pahoillaan olemisesta sekä harmista tai häpeästä.

Itselläkin on usein jumalanpalveluksessa sellainen olo, että haluaisi tunnustaa Jumalalle syntien sijaan jotain aivan muuta, joskus väsymyksensä, joskus sen, ettei jaksa olla rohkea, vaikka ehkä pitäisi.

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Oulujoen seurakunta Tuiran seurakunta