Itsemurha jättää kipeät kysymykset

12.2.19

Kysymyksiin on harvoin vastauksia. Ajan myötä surua ja ikävää kestää kuitenkin helpommin.


Marita Ahlgren Pixabay

Läheisen itsemurha jättää jälkeensä monta kysymystä, joihin kukaan ei vastaa. Mikä sammutti ihmisestä elämän valon? Miksi hän ei ottanut vastaan apua? Miksi minä en toiminut toisin?

Oulun seurakuntien vs. johtava sairaalapastori Juha Kyllönen ja Oulun kriisikeskuksen työntekijä Outi Pietiläinen ovat vetäneet vuosien ajan sururyhmiä itsemurhan tehneiden läheisille.

He sanovat luonnollisenkin kuoleman synnyttävän aina joitakin kysymyksiä. Itsemurhan tehneen omaisella ne ovat kuitenkin usein kiivaampia ja kipeämpiä.

 

Syyllisyys ja häpeä ovat yleisiä seuralaisia

Itsemurhiin liittyy muita kuolemia enemmän syyllisyyttä ja häpeää. Syyllisyyttä voi tuntea siitä, ettei osannut tai jaksanut auttaa tai ei kuullut toisen avunpyyntöä.

– Toisinaan tuntuu, että ihmiset vaativat tässä suhteessa itseltään aivan uskomattomia asioita. Kukaan ei kuitenkaan voi olla kaikkivoipa, muistuttaa Juha Kyllönen.

– On hyvä muistaa, että jokainen kantaa vastuun omasta elämästään. Vaikka kuinka toivoisimme, että läheisemme eläisivät, kaikki eivät jaksa. Emme voi tehdä valintaa toisen puolesta.

Häpeä syntyy paitsi syyllisyydentunteista, myös yhteiskunnassa vallitsevasta pärjäämisen vaatimuksesta. Kun läheinen päättää elämänsä, se murtaa jäljelle jääneiden aikaisemmin ehkä pätevältä vaikuttaneen ulkokuoren.

– Eräs sururyhmään tullut kertoi läheisen itsemurhan tuntuvan kuin poltinmerkiltä otsassa. Hän koki, että hänet luokitellaan kylillä siksi ihmiseksi, jonka läheinen on päätynyt itsemurhaan.

 

Kaikki tunteet ovat sallittuja

Joskus läheisen ratkaisu tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, joskus sitä on pelätty etukäteen. Kun ihmisellä on ollut kauan vaikeaa, hänen ratkaisuaan voi jollakin tavalla ymmärtää. Tunteiden sekamelskassa voi olla mukana myös helpotusta.

Samaan aikaan elämä ympärillä jatkaa kulkuaan, myös iloineen.

– Surevan on lupa tuntea myös iloa. Kaikki tunteet ovat sallittuja, Pietiläinen ja Kyllönen korostavat.

Suru ei poistu napinpainalluksella, mutta vanha tuttu konsti, puhuminen, auttaa. Tapahtunutta ja sen herättämiä tunteita sanoittamalla ihminen pystyy paremmin jäsentämään ne osaksi omaa elämäntarinaa.

 

Rakkaus ei häviä, mutta elämä jatkuu

Läheisen kuolema vie voimat ja yöunet. Outi Pietiläinen muistuttaa, että surun keskellä on hyvä pitää kiinni arkirutiineista. Jos uni ei tule, kannattaa silti olla pitkällään, jotta keho saa levätä.

– Ota vastaan kaikki saatavilla oleva apu. Samaan aikaan mieti, mitkä asiat voisivat vähänkin virkistää, hän neuvoo.

Sairaalapastori ja kriisityöntekijä haluavat korostaa, että vaikka kriisistä selviäminen tuntuisi nyt epätodennäköiseltä, ajatus selviämisestä on kuitenkin hyvä iskostaa itseensä.

Mutta mitä selviäminen oikeastaan tarkoittaa? Ensin on suostuttava suruun, jonka verho peittää kaiken elämässä.

– Jonkin ajan kuluttua se ei enää peitäkään koko maisemaa. Surun ja ikävän tunteita kestää aikaisempaa paremmin.

– Kannamme rakkaitamme sydämellämme loppuelämän. Ajan kanssa elämään kuitenkin palaa mielekkyys ja itselleen voi antaa luvan jatkaa eteenpäin.

 

Oulussa tällä viikolla käynnistyvä, itsemurhan tehneiden läheisille suunnattu sururyhmä täyttyi nopeasti. Oulun seurakuntien ja Oulun kriisikeskuksen järjestämään ryhmään otettiin kahdeksan osallistujaa.
Ryhmän ulkopuolelle jäi yksittäisiä ihmisiä, jotka on ohjattu papin, kriisikeskuksen työntekijän tai itsemurhan kautta läheisensä menettäneiden vertaistukijärjestön, Surunauha ry:n, pakeille.
Seurakunnissa järjestetään erilaisia sururyhmiä, mutta pienissä seurakunnissa läheisensä itsemurhaa sureville ei yleensä ole juuri heille suunnattuja kokoontumisia. Kerran vuodessa järjestettävään Oulun sururyhmään osallistuukin ihmisiä myös lähikunnista.

Anna palautetta

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko