Timo Koivula ja Joni Lehtola juttelivat Lumijoen rippikoulusunnuntaissa Jonin kummisedän Mika Koski-Vähälän kanssa.

Kummi: olet kummilapsellesi tärkeä aikuinen ystävä

8.2.19

Kummiuden ei tarvitse päättyä ripille pääsyyn, vaikka kummin vastuu kristillisestä kasvattamisesta päättyisikin.


Minna Kolistaja Minna Kolistaja

Lumijoella pyydettiin rippikoulua käyvät nuoret ja heidän kumminsa saman pöydän ääreen juttelemaan nuoruudesta ja itsenäistymisestä.

Mitä nuoret pitivät nuoruuden rankkoina puolina? Keltaisille lapuille kirjoitettiin sellaisia sanoja kuin vastuu, itsenäistyminen, koulu, aamuherätykset, harrastukset ja ajankäyttö. Myös vanhempien asettamat säännöt mainittiin. Samoin paineet siitä, että nuoren pitäisi jo aika varhain tietää, mitä hänestä tulee isona.

Harrastukset, kaverit, lemmikit, mopokortti, kesätyöt ja vapaus – ainakin näitä asioita pidettiin nuoruuden mukavina asioina.
Mahtavaa nuoruudessa on myös itse nuoruus ja elämänvaiheeseen liittyvä huolettomuus: ei tarvitse itse tienata rahaa, ei tarvitse miettiä riittävätkö rahat laskujen maksamisen. Nuoret iloitsivat lisäksi siitä, että heille tulevaisuus on avoin.

Lumijoen kirkkoherra Erja Oikarinen sanoo, että seurakunta haluaa vahvistaa kummin roolia ja tarjota mahdollisuuksia olla tekemisissä oman kummilapsen kanssa.
– Kummin rooli on tukea kristillisessä kasvatuksessa. Samalla hän voi olla nuorelle aikuinen ystävä.
Kummeiksi aikoinaan ryhtyneitä Oikarinen rohkaisee miettimään, mitä voi tehdä oman kummilapsensa kristillisen kasvatuksen hyväksi.
– Kummilapsen puolesta voi rukoilla ja hänelle voi opettaa iltarukouksen. Nämä ovat yksinkertaisia mutta merkittäviä juttuja. Ei kristillisestä kasvatuksesta tarvitse tehdä liian vaikeaa asiaa.

Rippikouluvaihe on luonteva paikka ottaa kummin roolia

Rippikouluvaihetta Oikarinen pitää erittäin luontevana paikkana ottaa kummin roolia.
Oikarinen on havainnut, että oma kummi on yleensä nuorille tosi merkittävä asia.
– Nuorelle on tärkeä tuntea, että on olemassa aikuisia, jotka ovat hänen puolellaan.
– Kummia kohtaan nuorella on positiivisia odotuksia. Rippikoululainen esimerkiksi toivoo kovasti, että oma kummi pääsisi osallistumaan konfirmoitavien siunaamiseen konfirmaatiomessussa.

Kummin voi lisätä kasteen jälkeen

Joskus elämä kulkee niin, että suhde omaan kummiin on päässyt kokonaan katkeamaan.
Kummi on kuitenkin mahdollista lisätä vielä kasteen jälkeenkin. Päätöksen kummien lisäämisestä tekee oman seurakunnan kirkkoherra.

Oikarisen mielestä olisi hienoa, että kummin ja kummilapsen välinen yhteys ei katkeaisi ripille pääsyyn.
– Konfirmaatiossa nuori itse liittyy uskoon, johon hänet on kastettu. Sikäli kummin vastuu kristillisestä kasvatuksesta päättyy.
– Mutta kyllähän me tarvitsemme toistemme tukea läpi elämän. Ei ole tarkoitus, että hengellisissäkään asioissa pitäisi yksin selviytyä.

Nuoruudessa on mahtavaa ainakin mopokortti ja ripari, listasivat Josefiina Hurula ja Veeti Lampela. Juttukaverina oli Veetin kummitäti Taina Rantanen.

 

Kummius on kirkon ja vanhempien

antama luottamustehtävä

  • Kummin tehtävä on olla kummilapsensa aikuinen ystävä, joka huolehtii lapsen kristillisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien kanssa.
  • Kummi voi esimerkiksi osallistua kummilapsen kanssa seurakunnan toimintaan, viedä messuun tai vaikkapa pyhäkouluun. Lapsen puolesta rukoileminen on myös kummin etuoikeutettu tehtävä.
  • Parhaimmillaan kummisuhde kantaa läpi elämän. Aina niin ei käy. Lisäkummin voi pyytää esimerkiksi silloin, kun kummi on muuttanut maasta, eronnut kirkosta tai kuollut.

Kerro kokemuksesi kummiudesta tai anna palautetta jutusta!

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Lumijoen seurakunta Seurakunnat