Piano mukaan ja ihmisten pariin

21.2.19

Kirkkomuusikko Taina Voutilainen soittaa harvemmin urkuja pyhäaamuna kirkossa. Usein hänet tapaa soittelemassa aivan muualla, kuten sairaaloiden osastoilla ja kehitysvammaisten rippikoulussa.


Teksti ja kuvat: Riitta Hirvonen

Taina Voutilainen kuljettaa pianoa Oulun kaupunginsairaalan käytävällä kohti osastoja. Pianon lisäksi hän kuljettaa mukanaan Suomen kansallissoitinta, kanteletta. Viisikielisellään kirkkomuusikko suunnittelee säestävänsä osaa yhteislauluista.
Osasto A1:llä on kahviaika. Päivähuoneessa on valmiiksi kahvittelijoita, jotka innostuvat laulamaan yhtälailla tuttuja virsiä kuin rakkaita kansanlauluja.
Potilashuoneista saadaan helposti houkuteltua lisää väkeä mukaan yhteiseen musiikkihetkeen. Tupa täyttyy ihanasti, Voutilainen ja sairaalapastori Marja Keskitalo voivat todeta. Voutilainen jakaa sairaalapastorin kanssa laulumonisteita, mutta sanoja osataan entuudestaan. Vaikka muisti muutoin temppuilisi, moni muistisairas saattaa muistaa lauluja ulkoa.
Kun ikä ja sairaudet ovat vieneet äänenkäytöstä suurimman puhdin, voi suu liikkua vain hieman melodian mukana. Ääntä ei kuulu, mutta hiljaisinkin osallistuu yhteiseen lauluun.
Musiikki tekee mielelle hyvää. Rauhoitti jälleen, sanoo sairaalan hoitaja Voutilaiselle, kun yhdessä oli laulettu niin Tiu tau tilhi kuin Täällä pohjantähden alla ja kestosuosikkivirsi Suojelusenkeli.

Työssä pääsee palvelemaan monia erityisryhmiä

Sairaalavierailut ovat osa Oulun seurakunnissa työskentelevän Voutilaisen laajaa ja harvinaislaatuista kirkon työtä.
Saman työviikon aikana hän saattaa tavata syvästi kehitysvammaisia nuoria rippikoulussa kuin olla mukana kuulo- ja näkövammaisten kerhoissa, kohdata palvelutalojen ikäihmisiä sekä nähdä ammattikorkeakoulussa opiskelevia nuoria yhdessä oppilaitospastorin kanssa.
Musiikkia kaivataan myös seurakuntien päihderyhmissä.
Harvinaiseksi Voutilaisen työn kirkossa tekee se, että hän keskittyy nimenomaan erityisryhmien palvelemiseen musiikin keinoilla.
– Vastaavan sisältöinen virka on tällä hetkellä vain Espoon seurakuntayhtymässä, hän kertoo.
Voutilainen on koulutukseltaan kanttori, mutta hänellä on lisäksi luokanopettajan pätevyys. Hän on tehnyt musiikkiterapeutin opintoja, joista on hyötyä hänen työssään.
Vaikka Voutilainen on opiskellut lisää taitoja, parhaiten häntä usein opettaa itse työ: ne ihmiset, joiden kanssa hän musisoi. Kirkkomuusikko on nähnyt esimerkiksi sen, ettei kuurous ole este musiikkikokemuksille. Äänen voi aistia: korva ei kuule, mutta keho kuulee.

Läsnä oleminen on tärkeimpiä taitoja

Työ on opettanut Voutilaiselle, ettei edes soittotaito ole joka tilanteessa hänen arvokkain lahjansa.
– On tärkeä ymmärtää, että jokainen vierailu ihmisten luona on ainutkertainen hetki. Se tarkoittaa taitoa olla läsnä hetkissä. Ihmisten rinnalle pitää uskaltaa mennä.
Voutilaisen apuna on ihmeellinen musiikin voima. Musiikki on tunteiden tulkki. Laulu sanoittaa usein parhaiten myös hengellisiä tuntemuksia. Musiikin avulla omat hengelliset pohdinnat tuntuvat saavan sopivan ilmaisun.
Voutilainen ei epäröi sanoa, että joskus yhteisissä laulutuokioissa syntyy tunnelma kuin ”jokin Pyhä olisi laskeutunut joukon keskelle”.
– Ihmiset pyytävät rohkeasti omia toivelaulujaan, levottomat kulkijat asettuvat. Syvästi kehitysvammaisten kanssa voi puuttua yhteinen kieli, mutta yhteys löytyy vaikkapa yhtäaikaisen koputtelun tai yhteisen naurun seurauksena.
– Tällaiset hetket ovat tämän työn highlight-kokemuksia. Hetkiä, jotka sykähdyttävät aina uudestaan.
Voutilainen toteaa, ettei hän ole persoona, joka viihtyisi solistin roolissa. Hänellä on ennemminkin palo mennä sinne missä ihmiset ovat. Kirkkomuusikon asettuessa ihmisten keskelle soi kohta joukon yhteinen sävel.

Anna palautetta jutusta täällä

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Seurakunnat