Karjasillan seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset kiersivät syyskuussa 2014 Kirkko lähelläsi -tempauksessa ovelta ovelle jakamassa tuoretta leipää.

Toimiva, mutta etäinen

19.2.19

Oulun seurakuntien tunnettuutta mitanneen kyselyn mukaan seurakunnat ovat oululaisille kuin hyvänpäivän tuttuja. Vastaajat toivoivat enemmän jalkautumista ihmisten pariin ja näkymistä arjessa.


Elsi Salovaara Heli Väyrynen

Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki matkustaa paljon. Alkuvuonna hän on kiertänyt Suomea kertomassa viime syksynä toteutetun seurakuntien tunnettuuskyselyn tuloksista.

Siinä selvitettiin 12 kaupunkialueen ihmisten näkemyksiä ja kokemuksia evankelisluterilaisesta kirkosta ja paikallisen seurakunnan toiminnasta.

Oulussa Salomäki piipahti viime viikolla. Tuomisinaan hänellä oli ristiriitaisia uutisia: 97 prosenttia oululaisista suhtautuu seurakuntiin positiivisesti tai neutraalisti, mutta seurakunnat koetaan silti tuntemattomiksi.

Tulos on hyvin pitkälti linjassa muiden suomalaiskaupunkien kanssa. Positiivisin poikkeus on Seinäjoki, siellä selkeän myönteisesti suhtautuvien osuus oli 70 prosenttia vastaajista.

– Aluetta leimaa kaiken kaikkiaan keskimääräistä vahvempi kirkkosidonnaisuus, joka ilmenee muun muassa korkeana äänestysprosenttina seurakuntavaaleissa, Salomäki luonnehtii.

Miehet parhaassa iässään katosivat kirkosta

Salomäki arvioi, että miesten on hankala löytää paikkaansa seurakunnan toiminnoissa.

Rakennustalkoisiin miehiä on saatu mukaan ja yliopistokaupungeissa nuoria miehiä vetävät tapahtumat, joissa pohditaan uskon, järjen ja tieteen suhdetta.

Oulussa kielteisimmin kirkkoon suhtautuvat 35–44-vuotiaat miehet. Ikäluokassa on eniten (18 %) kielteisiä kokemuksia kirkon toiminnasta. Saman ikäisten naisten kielteiset kokemukset jäävät nollaan prosenttiin.

Myönteisimpiä ovat 55–65-vuotiaat naiset, joista 88 prosenttia suhtautuu positiivisesti seurakuntiin.

– Naiset ovat yleensä perinteensiirtäjiä. Omaa sukupuolta edustavan vanhemman esimerkki on lapselle voimakkaampi, Salomäki kertoo.

Äideiltä tyttärille siirtyy siis pääosin positiivista suhtautumista, isillä asenteet vaihtelevat enemmän. Tämä haastaa kirkon koko perheen liikkeelle saamiseen, Salomäki tulkitsee.

Yhä enemmän halutaan eroon auktoriteeteista

Suomessa, kuten muissakin Pohjoismaissa, suhde kirkkoon on perinteisesti hyvin institutionaalinen. Selkokielellä se tarkoittaa sitä, että kirkkoon kuulutaan, vaikkei usko välttämättä olekaan itselle niin tärkeää.

Yhä valtaosin positiivista suhdetta kirkkoon ja uskontoon kuvaa myös se, että tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista kertoo rukoilevansa säännöllisesti. Nuoret miehet erottuvat taas: Alle 44-vuotiaista miehistä yli 40 prosentilla ei ole edes yksityistä uskonnollisuutta.

Suomessa uskonnollisuus ja suhde Jumalaan pidetään pitkälti yksityisasiana.

– Muualla Euroopassa julkinen uskonnonharjoitus on yleisempää, vaikkei kirkkoon kuuluminen olekaan niin vahvaa, Salomäki huomauttaa.

Useassa Euroopan valtiossa johonkin kirkkokuntaan kuuluu alle puolet väestöstä. Näissä maissa suomalaisten kirkkoon kuulumisen prosenttilukemia ihastellaan.

Suomessa kehitys on kuitenkin samansuuntaista kuin muualla Euroopassa, mutta hitaampaa. Kovinta vauhti on ollut Helsingin hiippakunnassa, jossa vuosina 2000–2016 kasteiden määrä on laskenut 80 prosentista 47 prosenttiin.

Oulussa lukema on tippunut tuona aikana noin kymmenellä prosentilla 94,7 prosentista 85,1 prosenttiin.

Hengellisyys ei ole kadonnut, vaikka kirkkosuhde löystyy

Hanna Salomäen mukaan suuri selittävä tekijä jäsenmäärän laskevalle käyrälle on individualisaatio. Omaa elämää koskevat ratkaisut halutaan tehdä itsenäisesti ja auktoriteetteihin suhtaudutaan torjuvasti.

Hengellisyyttä ihmiset eivät kuitenkaan ole hylänneet.

– Ihminen voi määritellä itsensä ateistiksi, mutta rukoilla silti kahdesti päivässä, hän kuvailee.

Sitoutumisen aste on heikentynyt, ja kirkosta voidaan erota ja liittyä siihen takaisin monta kertaa elämän aikana. Hanna Salomäki kertoo vastikään kuulleensa keskustelun, jossa kaksi naista pohti, kuinka monta kertaa kirkkoon voi liittyä vuodessa.

Salomäen mukaan ei olekaan ollenkaan harvinaista, että takaisin kirkkoon liitytään esimerkiksi kummiuden tai naimisiin menon takia, ja lähetetään eroilmoitus jo saman päivän iltana.

Individualisaation vaikutusta on myös se, että ero tapahtuu, mikäli jokin toiminta ei ole omien näkemysten mukaista. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi kirkon voimakas rooli maahanmuuttajien auttamisessa ja keskustelu samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä. Myös julkisuuden henkilöiden lausunnot kirkollisista asioista voivat aiheuttaa eroamispiikkejä.

– Eroaminen on seurausta etäisestä kirkkosuhteesta. Jos yhteys on olemassa, niin erimielisyyttäkin siedetään, Salomäki toteaa.

Seurakuntien toivotaan olevan apuna ja tukena

Kuinka seurakunta pääsisi ihmisten ”iholle”, tekisi itsestään merkityksellisen? Tutkimukseen haastatellut saivat kertoa odotuksistaan seurakuntia kohtaan.

Tärkeimmäksi seurakuntien tehtäväksi arvioitiin vanhuksista huolen pitäminen, mielekkään tekemisen järjestäminen lapsiperheille ja se että annetaan mahdollisuus olla kristitty omalla tavallaan.

Vähiten tärkeänä nähtiin monipuolisten jumalanpalvelusten järjestäminen. Erot eivät kuitenkaan olleet suuria, sillä asteikolla 1–7 myös jumalanpalvelukset saivat tärkeysmittarilla keskiarvokseen 4,53 ja vanhuksista huolen pitäminen 6,17.

Jos yhteys on olemassa, niin erimielisyyttäkin siedetään.

Hanna Salomäki

Tartutaanko haasteeseen vai mennäänkö ajopuuna?

Kirkolla ja seurakunnilla on edessään monenlaisia haasteita. Hanna Salomäki kertoo, että arvioiden mukaan parin vuosikymmenen päästä jäseniä on enää puolet suomalaisista.

Jäsenmäärän vähenemisen vuoksi organisaatioiden keventäminen lienee välttämätöntä, mutta kuinka se tehdään? Tarkempia visioita siitä miten tulevina vuosina toimitaan, ei ole tehty.

– Nykyisin kirkon katsotaan 70 prosentin jäsenkunnallaan edustavan koko kansaa, mutta parinkymmenen vuoden päästä näin ei voi sanoa. Se muuttaa suhtautumista esimerkiksi kouluyhteistyössä, Salomäki toteaa.

Hänen mukaansa kasvavia kirkkoja tutkiessa on huomattu, että muutokseen reagoimisesta on apua. Muutosta tekemään tarvitaan niin työntekijöitä kuin seurakuntalaisia.

Valtakunnallisesti tilastot osoittavat, että esimerkiksi kirkossa käyntimäärät ovat nousseet, kun tehtäviä on jaettu esimerkiksi eri kylien jumalanpalvelusryhmille.

Tutkimukseen vastanneet saivat vapaamuotoisesti kertoa toiveistaan.

Oulussa seurakuntien toivottiin lähestyvän myös vieraita ihmisiä ja jalkautuvan enemmän osaksi ihmisten arkea, nuorten ja vanhojen pariin, sairaaloihin ja kirjastoihin. Hyvänä esimerkkinä mainittiin myös motoristikirkko.

Anna palautetta jutusta täällä

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Seurakunnat