Aineeton kulttuuriperintö on kirkon muisti

15.3.19

Monet tutut tavat – vaikkapa muistokynttilöiden vienti haudoille – ovat kirkon aineetonta kulttuuriperintöä, jota halutaan vaalia. Tästä syystä seurakunnissa lähivuosina dokumentoidaan kirkollisen kulttuuriperinnön paikalliset erityispiirteet.


Minna Kolistaja Minna Kolistaja

Aineettomalla kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan kirkon elävää perintöä: henkistä ja hengellistä perinnettä, esimerkiksi kirkkomusiikkia, kirkollista tapakulttuuria ja jumalanpalveluskäytäntöjä.

– Aineeton kulttuuriperintö ei ole menneisyyttä vaan tässä hetkessä elävää: asioita, käytäntöjä, tietoja, taitoja, rituaaleja, tapoja ja arvoja, tiivistää kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto Kirkkohallituksesta.

Kirkolle laadittiin pari vuotta sitten kulttuuriperintöstrategia. Aiemmin kirkon aineetonta kulttuuriperintöä ei juuri oltu huomioitu, mutta Tammiston mukaan kirkko ei tule strategiallaan jälkijunassa: aineettoman kulttuuriperinnön suojelu on melko uusi asia ihan maailmanlaajuisestikin.

Tavoitteena on, että vuoteen 2024 mennessä kirkollisen kulttuuriperinnön alueelliset ja paikalliset erityispiirteet tunnistettaisiin seurakunnissa voimavaraksi.

Tällä hetkellä etenkin aineeton kulttuuriperintö tunnistetaan seurakunnissa vaihtelevasti.

– Kirkoissamme on keskiaikaisia puuveistoksia, vanhaa ehtoollisvälineistöä, iäkkäitä alttaritauluja ja ylipäätään aineellista kulttuuriperintöä, jonka arvo on helppo havaita – ja jonka arvon voi määritellä jokin muukin taho kuin seurakunta itse, vaikkapa Museovirasto.

– Aineeton kulttuuriperintö on ennemminkin sellaista, jonka arvon yhteisöt itse tunnistavat.

Aineeton kulttuuriperintö on jotakin, joka tehdään tietyssä seurakunnassa tietyllä tavalla. Tammisto ottaa esimerkiksi kuolinkellojen soiton. Sen toteuttamisessa saattaa olla suuriakin eroja Itä-Suomen ja Länsi-Suomen välillä.

– Samoin hautajaisiin ylipäätään voi liittyä hyvinkin isoja eroja paikkakunnittain. Ei tule usein edes ajatelleeksi, että oman seurakunnan tuttu asia tehdäänkin eri tavalla jossakin muualla.

Seurakunta itse tunnistaa ja arvottaa, mitä halutaan vaalia ja säilyttää

Aineettoman kulttuuriperinnön säilyttäminen lähtee Tammiston mukaan siitä, että seurakunta itse tunnistaa ja arvottaa, mitä halutaan vaalia sekä siirtää tuleville sukupolville.

– Ei määritteleminen välttämättä helppoa ole, mutta se on samalla identiteettityötä. Saamme käsityksen, keitä me olemme ja mistä tulemme.

Aineettoman kulttuuriperinnön dokumentointia ei ole vielä aloitettu.

– Kirkko tarvitsee tähän työhön yhteistyökumppaneita. Sellaisia voisivat olla esimerkiksi Suomalaisen kirjallisuuden seura, Museovirasto sekä yliopistot ja muut tutkimuslaitokset.

– Kulttuuriperintö on voima, joka kantaa. Sieltä voidaan ammentaa voimaa ja yhteisöllisyyttä.

Kultturiperinnön kirjaaminen on Tammiston mukaan työkalu ymmärtää mennyttä ja sitä kautta itseä. Aineettoman kulttuuriperinnön suojelu tukee sukupolvien jatkumoa.

– Aineeton kulttuuriperintö on kirkon muisti, Tammisto tiivistää.

Tiedon puute on kulttuuriperinnön valimisen haaste

 Kulttuuriperintötietouden vaalimisen suurena haasteena Tammisto pitää tiedon puutetta.

Kulttuuriperintö on kirkollisen toiminnan ydintä. Se lävistää seurakunnan kaiken toiminnan, kaikki työalat.

– Silti seurakuntien työntekijöistä ainoastaan suntioiden koulutukseen kuuluu edes ihan pieni siivu kulttuuriperintöasiaa. Esimerkiksi pappien koulutuksessa asiaa ei käsitellä lainkaan, Tammisto harmittelee.

Anna palautetta jutusta täällä

 

Fakta: Aineetonta ja aineellista kulttuuriperintöä

  • Kirkollisella kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan aineellista, henkistä ja hengellistä perintöä, joka on syntynyt ihmisen toiminnasta.
  • Aineettomalla kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan kirkon elävää perintöä: henkistä ja hengellistä perinnettä, esimerkiksi kirkkomusiikkia, kirkollista tapakulttuuria ja jumalanpalveluskäytäntöjä.
  • Aineelliseen kulttuuriperintöön kuuluvat kulttuuriympäristö ja maisema, kirkollinen rakennusperintö, muinaisjäännökset sekä kirkollinen esineistö ja taide.
  • Aineellinen kulttuuriperintö on aineettoman perinnön välittäjä ja ilmentäjä.

 

Rauhan Tervehdys pyysi esimerkkejä aineettomasta kulttuuriperinnöstä, jonka kirkkoherrat toivoisivat säilyvän tuleville sukupolville.

Aineeton kulttuuriperintö, joka tuli heti vastaani tultuani Tyrnävälle papiksi vuonna 2003 oli temmesläisten vahva laulamisen perinne.
Muistan ensimmäisen aamunavauksen, jonka menin pitämään Temmeksen koululle. Lasten into ja rohkeus laulaa oli jotain sellaista, mitä ei aiemmin koulumaailmassa ollut tullut vastaan.
Temmeksellä on sukupolvi toisensa jälkeen kasvettu laulamaan ja sen huomaa, kun väen kanssa yhteen kokoontuu. Tuon lauluperinteen ja ylpeyden oman kylän laulusta soisin säilyvän tuleville polville.
Teemu Isokääntä
Tyrnävän kirkkoherra

Haukiputaalla aineetonta kulttuuriperintöä on esimerkiksi toimiva ja hyvä yhteistyö seurakunnan ja veteraanijärjestöjen kesken.
Se kertoo syvästä kotiseuturakkaudesta ja isänmaallisuudesta. Tämän kotiseuturakkauden ja isänmaan hengen toivoisin siirtyvän eteenpäin tuleville polville.
Sama kotiseuturakkaus tuli esille esimerkiksi Haukiputaan vanhan hautausmaan tutkimuksista ja siihen liittyvästä kiinnostuksesta. Hautausmaihin liittyy myös yksi paikallinen tapa: jos vainaja siunataan haudalla, saattoväki laulaa hautausmaan portilla virren 243.
Jaakko Tuisku
Haukiputaan kirkkoherra

Oulunsalossa talkooperinne on säilynyt vahvana.
Se näkyy esimerkiksi joulumarkkinoiden järjestämisessä ja hautausmaan siivoustalkoissa. Sen myötä vapaaehtoisiakin on seurakunnan väkimäärään nähden runsaasti seurakunnan toiminnassa.
Museon toiminta kirkon läheisyydessä antaa mahdollisuuden hyvään yhteistyöhön ja toimii hyvänä oppimisympäristönä lapsille ja nuorille. Vanhat käsityöperinteet ja historiallinen elämä tulevat kokemuksen kautta opituksi.
Petri Satomaa
Oulunsalon kirkkoherra

Poisnukkuneiden rakkaiden muistaminen pyhäinpäivänä kodeissa, kirkoissa ja hautausmailla kynttilöitä sytyttäen.
Ylisukupolvinen muistelu on yhteistä jakamista. Se hoitaa, ilmaisee kiitollisuutta sekä luo lämpöä ja läheisyyttä kanssaihmisten välille.
Juhani Lavanko
Karjasillan kirkkoherra

Anna palautetta jutusta täällä

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Seurakunnat