Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 3.3.2019

1.3.19

Sunnuntain suomenkielinen nimi tulee paastoon laskeutumisesta. Pian alkaa yksinkertaisten elämäntapojen, itsekieltäymyksen aika.


Tästä aloitan: Herra armahda

Minun ei ole vaikeaa uskoa Jumalaan. Luovutan mielelläni elämäni ensimmäisen ja viimeisen sanan itseäni suuremmalle. Mitä enemmän saan tietoa ja kokemusta maailmasta, sitä heiveröisempinä näen inhimillisen olemassaolon ja oikeassa olemisen. Voisin jopa väittää, että yliluonnollinen Toinen, Jumala, käy minulle enemmän järkeen kuin tämä inhimillinen elämä ja kuolevaisuus.

Mutta minun on vaikeaa pyytää. Milloin minulla on oikeus vaivata toisia ihmisiä ajallisesti, rahallisesti tai emotionaalisesti? Uskon Jumalaan, mutta saatan elää pitkiäkin aikoja ikään kuin Hän ei voisi vaikuttaa elämääni. On helpompaa liittyä rukoukseen ja toimintaan toisten puolesta kuin antautua omalla elämällään pyytäjäksi Jumalan ja ihmisten edessä.

Laskiaissunnuntaina eli paaston alkaessa Jumala nostaa pyytäjät, kerjääjät ja itsensä alttiiksi antajat esikuviksi. Huomaan vielä etsiväni omaa rehellistä paikkaani pyytäjien joukossa. Sen tajuan, etten voi typistää Jumalalta pyytämistä pelkästään toisten puolesta rukoilemiseksi. Aivan kuten en voi elää ainutkertaista elämääni toisten kautta.

”Herra armahda!” on rukous, josta haluan aloittaa. Sitä huutaessa hahmotan lähtöpisteeni suhteessa toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Armahdetuksi tulemisen tarve ja lupaus koskee kaikkia. En kykene rukoilemaan Jumalaa, jos kuvittelen, etten tarvitse Hänen armoaan.

Ehkä olenkin köyhimmilläni silloin kun luulen, ettei minulla ole mitään pyydettävää.

Tiia Orpana

Kirjoittaja on pian teologian maisteri sekä karjalainen, kalliolainen, maailmankansalainen ja aina vähän koti-ikäväinen

 

Sunnuntai 3.3.2019, Laskiaissunnuntai

Psalmi: Ps. 31:2-6
1. lukukappale: Jes. 58:1-9
2. lukukappale: 1. Kor. 13
Evankeliumi: Luuk. 18:31-43

 

Ps. 31: 2-6

Herra, sinuun minä turvaan.
Älä milloinkaan hylkää minua.
  Sinä olet vanhurskas, pelasta minut!
  Kuule minua, riennä avukseni!
Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta,
vuorilinna, johon minut pelastat.
  Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani.
  Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani.
Sinä päästät minut verkosta,
jonka viholliset ovat virittäneet eteeni.
  Sinä olet minun turvani!
  Sinun käsiisi minä uskon henkeni.
Herra, sinä lunastat minut vapaaksi,
sinä uskollinen Jumala.

Jes. 58: 1-9

Huuda kurkun täydeltä, älä arkaile,
anna äänesi kaikua kuin pasuuna!
Kerro kansalleni sen rikokset,
Jaakobin suvulle sen synnit.
Minua he ovat etsivinään päivästä päivään
ja kyselevät tietoa minun teistäni
niin kuin kansa, joka noudattaa vanhurskautta
eikä ole hylännyt Jumalansa säätämää oikeutta.
He pyytävät minulta oikeudenmukaisia tuomioita,
he pyytävät Jumalaa puolelleen ja sanovat:
”Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme?
Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?”
Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne,
te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne.
Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa,
raakoja nyrkiniskuja.
Te ette enää pidä sellaista paastoa,
joka kantaa rukoukset taivaisiin.
Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan,
tuollaista itsenne kurittamisen päivää?
Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko,
pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa,
sitäkö te kutsutte paastoksi,
Herran mielen mukaiseksi päiväksi?
Toisenlaista paastoa minä odotan:
että vapautat syyttömät kahleista,
irrotat ikeen hihnat
ja vapautat sorretut,
että murskaat kaikki ikeet,
murrat leipää nälkäiselle,
avaat kotisi kodittomalle,
vaatetat alastoman, kun hänet näet,
etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.
Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi
ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen.
Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi
ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.
Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä,
kun huudat apua, hän sanoo: ”Tässä minä olen.”

1. Kor. 13

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Luuk. 18: 31-43

Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: ”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.
Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!” Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko