Ihmisen on hyvä olla vähemmän pikemminkin kuin enemmän

8.3.19

Meidän pitää syödä vähemmän, kuluttaa vähemmän, ajatella itseämme vähemmän. Hartauskirjoittaja, kielitieteilijä Janne Saarikivi puhuu näillä sanoilla paastosta.


Janne Saarikivi Pixabay

On paaston aika. Mitä se tarkoittaa?
Ensimmäisenä tulee mieleen, että paasto on uskonnollista hymistelyä. Että ei syödä lihaa, koska “jeesustellaan”, ollaan olevinaan muita parempia.
Mutta ympärillemme näennäisen uskonnoton nykyaika on täynnä keskustelua paastoamisesta. Eikä tämä yhteiskunnan paastokeskustelu yritä ratkaista hengellisiä kysymyksiä vaan elämän itsensä ongelmia.
Elämäntapalehdet kertovat lihattomasta ruokavaliosta. Pääkirjoitussivut täyttyvät yksityisautoilun vähentämisen kaltaisista kysymyksistä. Kaikki tuntuvat kysyvän: mistä sinä voisit luopua? Mistä luopuisit ilmaston vuoksi? Mistä tuotantoeläinten hyvinvoinnin vuoksi?

Yhteiskunta on rakennettu siten, että sen on pakko kasvaa. Talouden on pakko kasvaa, jotta voimme maksaa eläkkeitä kasvavalle määrälle vanhuksia. Väestön on pakko kasvaa, jotta talous kasvaisi. Koulutustason pitää kasvaa. Näin meille sanovat pääministeri ja puoluejohtajat, konsultit ja asiantuntijat.
Vanha uskonto, jonka luulimme maailmasta jo kadonneen, sanoo muuta: Että ihmisen on hyvä olla vähemmän pikemminkin kuin enemmän. Että meidän pitää syödä vähemmän, kuluttaa vähemmän, ajatella itseämme vähemmän.Paasto muistuttaa siitä, että kristinuskon ihmiskuva on erilainen kuin taloustieteen tai politiikan ihmiskuva. Kristinusko vaatii katumusta ja kääntymystä siinä, missä työelämä vaatii tsemppausta ja eteenpäinmenoa. Paasto vaatii meiltä kutistumista, vaikka maailma vaatii kasvua. Enemmänkin: paasto opettaa, että vasta kutistumisessa löytää rauhan.

Kristinusko opettaa perisyntiä. Ajatus, jonka mukaan pieni lapsikin on synnin vallassa, tarkoittaa juuri sitä samaa todellisuutta, jonka ympäristökriisi on levittänyt eteemme. Viemme toisiltamme elintilaa, ja meitä on liikaa, jotta kaikkien hyvä voisi yhtälaisesti toteutua. Se on surullinen, kauhistuttava tosiasia.
Paaston jälkeen tulee tietenkin pääsiäinen, armo, joka jo nyt antaa kaikelle lohdullisen taustavärin. Mutta ennen pääsiäistä on silti katumus, pään painaminen siitä tuskasta, että ihminen on liikaa niin itselleen kuin toisille ihmisille.

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Näkemyksiä