Pelaamisesta keskustellaan monessa perheessä. Tutkija suosittaa, että säännöt pelaamiselle sovittaisiin yhdessä.

Kun lapsen pelaaminen ärsyttää

26.3.19

Pelaamisesta keskustellaan monessa perheessa. Lapsen peliaika ei välttämättä ole vastakohta perheajalle, sanoo tutkija.


Marita Ahlgren Marita Ahlgren

Jos pelaaminen ei lopu, sammutan sähköt yläkerrasta sähkökaapin kytkimestä, tunnustaa eräs äiti.

Monissa perheissä lapset ja nuoret uppoutuvat digipelien pelaamiseen niin, että peliaikaa nähdään parhaaksi rajoittaa. Tämä on tullut tutuksi myös Kamalat äidit -ryhmään osallistuville, murrosikäisten lasten äideille.

Eräs Oulun NNKY:n vetämän ryhmän äideistä kertoo lastensa tuovan puhelimet vanhemmalle joka ilta kello 20.

– Puhelimet laitetaan kaappiin. Ajattelen, että vanhempien asettamista rajoista tulee myös omia, sisäisiä rajoja, äiti toteaa.

Toisessa perheessä pelaaminen loppuu kello 21.30. Jälkikasvulle ilmoitetaan hyvissä ajoin kellonajan lähestymisestä ja annetaan viimeinen hälytys vielä vähän ennen määräaikaa.

Joskus kehotukset kaikuvat kuuroille korville. Silloin peliohjaimet voidaan kerätä kassiin, mutta muitakin konsteja on käytössä.

– Joskus kannan näytön pois huoneesta, kertoo eräs äiti.

 

Pelaaminen herättää monenlaisia tunteita

Kamalat äidit -ryhmässä pelaamista sivutaan usein. Kun aiheen ottaa ryhmässä esiin, aluksi pinnalle pulpahtaa vähemmän myönteisiä tuntoja.

– Ärsyttää, kun yritän nukkua ja nuoren huoneesta kuuluu puhetta hänen keskustellessaan netissä muiden pelaajien kanssa, toteaa yksi äideistä.

– Turhaudun, kun pyydän tekemään jonkin kotityön ja lapsen vastauksena on ”odota”. Joskus joutuu odottamaan kauan, että astianpesukone tulee tyhjennettyä, sanoo toinen.

– Olen huolestunut ruutuajasta yleensä. Nykynuoret eivät kestä tylsyyttä. Ruutu ruokkii aivoja eikä nuoren tarvitse enää keksiä muuta tekemistä, kolmas lisää.

 

Hyviäkin puolia on olemassa

Äidit tunnustavat myös pelien hyvät vaikutukset. Alakouluikäiset voivat puhua sujuvaa englantia kommunikoidessaan eri puolilta maailmaa olevien pelaajien kanssa.

Pelaaminen voi olla tavoitteellista. Osa nuorista saavuttaa menestystä isoissa, pelaamiseen keskittyvissä kilpailuissa.

– Lapset ja nuoret harjoittelevat pelaamista tiimeissä, jotta menestyisivät muita vastaan käytävissä otteluissa. Pelit ovat heille aivan oma maailmansa, eräs äideistä toteaa ja huomauttaa, että jos peliajan katkaisee kesken käynnissä olevan tehtävän, se vaikuttaa muidenkin jäsenten pelaamiseen.

Eräs äiti toteaa, ettei pidä joidenkin vanhempien tavasta käyttää pelejä lastenvahtina. Sen sijaan peliajan lisääminen toimii hyvin kannustimena ja sen vähentäminen puolestaan rangaistuksena.

– Tehdyistä kotitöistä voi saada peliaikaa ja hölmöilyjen seurauksena sitä karsitaan.

 

Vanhempi, tutustu lapsesi maailmaan

Pelaamisen ja pelikasvatuksen tutkija Mikko Meriläinen uskoo, että pelikeskustelu laantuu, kun yhä useampi vanhempi tuntee pelien maailmaa.

Mustavalkoisen keskustelun sijasta tulisi puhua pelaamisen laadusta: siitä, mitä ja miten pelataan. Tämä tarkoittaa vanhemman osallistumista joko pelaamalla tai peliä seuraamalla.

­Peliaika ei ole välttämättä vastakohta perheajalle.

– Vanhemmuuteen kuuluu kiinnostus lapselle tärkeisiin asioihin. Meneväthän vanhemmat katsomaan lastensa urheilutreenejä tai konserttejakin. Pelien tuntemus antaa vanhemmalle myös uskottavuutta pelaamisesta käytäviin keskusteluihin.

Vaikka osa vanhemmista pelaa itse, ovat pelit useimmille melko vieraita. Siksi ne voivat pelottaa tai ärsyttää.

– Pelaaminen on lisääntynyt nopeasti. Lapset uppoavat siihen intensiivisesti ja se voi olla mukana niin leikeissä kuin puheissa. Vanhemmasta voi tuntua, että lapsi katoaa ulottumattomiin.

– Toisaalta pelaamiseen liittyvä huolipuhe on myös opittua, sitä kun on ollut 1970-luvulta lähtien.

 

Säännöt on hyvä sopia yhdessä

Meriläisen mukaan vanhemman kannattaa miettiä, mikä pelaamisessa konkreettisesti huolettaa tai ärsyttää ja myös ilmaista se. Ehdottomien rajoitusten tai rajattomuuden sijaan olisi hyvä löytää kultainen keskitie.

­Pienille lapsille selkeät rajat ovat helpommat hahmottaa. Tärkeää on laatia ne yhdessä sen mukaan, mitä pelataan ja millaiset säännöt siihen sopivat.

Pelikasvatuksessa on Meriläisen mielestä pyrittävä siihen, että pelaaminen olisi vain osa elämää. Jos peliaikaa käytetään palkintona tai rangaistuksena, se saa todellisuutta suuremman merkityksen.

Kerro omat kokemuksesi tai anna palautetta jutusta

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä