Kolumni: Kunnioita kärsimystä

27.3.19

Lähestyvä pääsiäinen kannustaa meitä ajattelemaan kärsimyksen mysteeriä, kirjoittaa Marjo Kemppainen.


Usein kuulee sanottavan, että kärsimys kuuluu elämään. Ja kärsimystä maailmassa totta tosiaan onkin. Niin henkistä kuin ruumiillistakin.

Elämä ja ihmisen osa on ollut halki vuosituhansien ihmisten kiinnostuksen kohde. Siitä lähtien, kun ihminen on kuvilla tai kirjoitustaidolla ilmaissut ajatuksiaan, perimmäisten asioiden pohtiminen on pysynyt kuitenkin aika samana näihin päiviin asti. Yksi niistä on kärsimyksen mysteeri.

Antiikin filosofiassa tunnetaan muun muassa kyreneläisen koulukunnan ansiosta hellenistinen aatesuunta, joka asetti etusijalle nautinnon tavoittelun: hedonismin. Se pyrki kaikin keinoin välttämään kärsimystä ja tuskaa.

Meidän aikamme ihmiselle, elämäntapatutkimusten ja -barometrien mukaan, ykköstavoitteeksi nousee onnellisuus. Kärsimys – ymmärrettävästi – ei taida kuulua onnellisuuden kategoriaan, terveydelle tai mielelle vahingollinen nautinnon ja mielihyvän tavoittelu joidenkin ilmiöiden osalta valitettavasti kylläkin.

Kristitty ihminen tuntee tehtäväkseen lievittää kärsimystä.

Marjo Kemppainen

Kirkkokuntamme viettää yhtä suurimmista juhlistaan pääsiäisenä. Jeesuksen kokema kärsimys ristillä konkretisoi kärsimyksen kivun ja tuskan. Se saa meidät ajattelemaan kärsimyksen mysteeriä kunnioittaen. Pääsiäisen tapahtumat 2019 vuotta sitten vahvistavat paitsi kristityn henkilökohtaista uskoa, myös hänen empatiakykyään suhteessa toiseen ihmiseen.

Kirkko ja seurakunnat pyrkivät lievittämään kärsimystä niin oman maamme, kuin sen rajojen ulkopuolella. Ihmiskuvastaan ja ihmiskäsityksestään johtuen kristitty ihminen tuntee tehtäväkseen lievittää kärsimystä, missä ikinä hän sitä kohtaakin.

Pääsiäinen kirkastaa uskon, ihmisyyden ja inhimillisyyden. Muistutuksen omasta pienuudestamme.

Kirjoittaja on kasvatustieteiden ja draaman opettaja sekä oululainen kirkkovaltuutettu

Anna palautetta kolumnista täällä

 

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä