Tyrnävän kirkko on pois käytöstä suurimman osan ensi vuotta

1.3.19

Kirkkoa remontoidaan 2,6 miljoonalla eurolla. Iso hanke tietää myös tarvetta sopeuttaa seurakunnan toimintaa.


Minna Kolistaja Minna Kolistaja

Tyrnävän kirkossa alkaa mittava kunnostustyö, jonka vuoksi kirkko on suljettuna suurimman osan ensi vuotta.

– Seurakunta on teettänyt sisäilmatutkimuksen, jossa kirkon rakenteista löytyi sisäilmaongelmia aiheuttavaa kyllästettyä puuta, taustoittaa seurakunnan talouspäällikkö Jukka Aatsinki.

Remontti toteutetaan kahdessa vaiheessa.  Tänä keväänä alkaa remontin pienempi osuus, jossa poistetaan vanhaa talotekniikkaa.

Ensi vuoden alussa alkavassa kakkosvaiheessa muun muassa korjataan ulkoseiniä ja vesikattoa sekä uusitaan ikkunat. Lisäksi kirkon ympärillä muotoillaan kallistuksia uudelleen, sillä nyt sade- ja sulamisvesiä pääsee valumaan rakennuksen alle.

– Puhutaan 2,6 miljoonan kokonaisbudjetista, joten onhan tämä aika iso hanke seurakunnallemme.

Huhtikuussa saadaan päätös siitä, minkä suuruisella rakennusavustuksella valtio tukee Tyrnävän remonttia.

Talouspäällikön mukaan seurakunta on varautunut tiedossa olleeseen remonttiin jo muutamien vuosien ajan. Siitä huolimatta kirkkoremonttiin pitää hakea lainaa.

– Joudumme myös hakemaan säästöjä seurakunnan toiminnasta. Lopullisen päätöksen tekee kirkkovaltuusto, mutta ajatuksena on, että seurakuntalaisetkin pääsevät sanomaan sanansa siitä, miten toiminnan sopeuttaminen toteutetaan.

Aatsinki pitää mahdollisena, että Tyrnävällä järjestetään keräys kirkkoremontin tueksi.

– Tukikeräyksestä on ollut alustavasti puhetta.

– Kirkkoremontin hyväksi on tehty jo lahjoituksiakin: esimerkiksi viime syksynä toiseen seurakuntaan siirtynyt työntekijämme toivoi, että mahdolliset muistamiset osoitettaisiin kirkkoremonttiin.

Tyrnävän 1870-luvulla rakennettu kirkko on kirkkolailla suojeltu kohde, joten korjaustyöt tehdään Museoviraston ohjeistamana ja valvomana.

Tämän vuoden remonttien ajaksi kirkkoa ei todennäköisimmin tarvitse sulkea pois käytöstä, mutta ensi vuonna kirkkoa korvaa Tyrnävän hiljattain uusittu seurakuntatalo.

–Pienemmät tilat siellä tietysti on kuin kirkossa, mutta varmasti seurakuntatalossa pystytään remontin ajan toimimaan, Aatsinki uskoo.

Myös Temmeksen kirkon käyttö lisääntynee remontin aikana.

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Tyrnävän seurakunta Yleinen