Kuva: Mervi Saloheimo ja Niina Jääskeläinen työskenteleväy Veturi-hankkeessa.
Veturointi-toiminnan Mervi Saloheimo ja Niina Jääskeläinen ryhtyivät Yhteisvastuukeräyksen kerääjiksi.

Veturi tsemppaa lastenkodin lasta ja nuorta

28.3.19

Voiko myös lastensuojelukokemusten jälkeen elämä avautua sellaiseksi, että siihen kuuluvat tavalliset asiat, kuten koti, perhe ja työ? Tämä kysymys synnytti Veturointi-toiminnan Oulussa.


Riitta Hirvonen Riitta Hirvonen

Lastenkodissa nuoruusvuosinaan asunut oululainen Niina Jääskeläinen kertoo, mistä Veturointi-toiminta alkoi muutama vuosi sitten.

Oululaisessa Heinäsalmikodissa järjestetään säännöllisesti muistelutapaamisia. Niissä kohtaavat sijaishuoltoa tarjoavan lastenkodin entiset asukkaat sekä siellä tällä hetkellä asuvat lapset ja nuoret.

– Tapaamisissa huomattiin, että aikuistuneiden nuorten tarinat ovat kiinnostavia ja herättävät kyselyä. Osassa kysymyksiä ihmeteltiin sitä, voiko lastensuojelukokemustenkin jälkeen elämä avautua sellaiseksi, että siihen kuuluvat tavalliset asiat, kuten koti, perhe ja työ, Jääskeläinen selvittää.

Nuorten pohdinnat jäivät mietityttämään muun muassa Heinäsalmikotia ylläpitävän Auta lasta -yhdistyksen toiminnanjohtajaa Pertti Kukkosta.

Myös Jääskeläinen ymmärsi oman kokemuksensa perusteella, miten tärkeitä tsemppareita voivat olla sellaiset aikuiset, joilla itsellään on kokemuksia lastensuojelusta.

Vuonna 2015 käynnistyi Auta lasta -yhdistyksen Veturointi-toiminta. Vetureiksi ryhdyttiin kutsumaan niitä nuoria aikuisia, jotka toimivat kavereina ja tukihenkilöinä lastensuojelun nuorille.

– Kyse on siis vertaistuesta, kokemusasiantuntijuudesta, toteaa Veturoinnin projektipäällikkö Mervi Saloheimo. Jääskeläinen työskentelee Saloheimon työkaverina samassa työpaikassa.

 

Veturi on hyvä tuki monenlaisissa elämäntilanteissa

Tähän mennessä veturivalmennuksia on järjestetty Oulussa kolme ja toiminta on levinnyt Turkuun.

– Ensimmäisessä koulutuksessa mukana oli seitsemän nuorta aikuista ja viimeisessä kuusi. Valmennus tähtää siihen, että veturi on itse käynyt läpi omat kokemuksensa ja pystyy siksi olemaan tuki ja rohkaisija nuorelle, joka on esimerkiksi itsenäistymässä ja lähdössä kotoa pois tai tulossa itse vanhemmaksi, Saloheimo kertoo.

Veturi voi olla hyvä kaveri kaikenlaisissa tulevaisuuden pohdinnoissa mutta myös silloin, kun nuori ei jaksa suunnitella eikä oikeastaan edes puhua mistään.

– Silloin oman veturin kanssa voi mennä yhdessä vaikka elokuviin tai kävelylle, Jääskeläinen – veturi itsekin – kertoo.

 

Yhdistys osallistuu keräämällä varoja

Veturoinnin ihmisiä on lähtenyt mukaan kirkon Yhteisvastuukeräyksen Koulu kaikille -haastekampanjaan. Veturointi osallistuu keräykseen kerääjänä muun muassa järjestötalo Kumppanuuskeskuksessa Oulussa.

Keräysvaroilla tuetaan lasten ja nuorten koulunkäyntiä.

Koulu kaikille -kampanja on kohdistettu Oulun seudun yrityksille, yhdistyksille ja yhteisöille. Siitä löytyy lisätietoa netistä, www.oulunseurakunnat.fi/yhteisvastuu

Veturi voi olla hyvä kaveri kaikenlaisissa tulevaisuuden pohdinnoissa.

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko