Kuva: Pixabay

Hartaus kiirastorstaille 18.4.2019

18.4.19

Kiirastorstain idea on muistuttaa, että ihminen ei ole kärsimyksessään yksin.


Tuskaa, kärsimystä ja ihmisyyttä

Kiirastorstai ja pitkäperjantai ovat kärsimyksen juhlapäiviä. Juhlitaan kaikenlaista pahaa. Muistellaan, miten Pietari petti Vapahtajan. Miten Jeesus oli ensin ahdistunut Getsemanessa ja sitten väkivallan uhri Via Dolorosalla. Lopuksi juhlitaan sitä, miten hänet tapettiin Golgatalla.

Jeesuksen kärsimys ja kuolema ovat faktoja. Se, mitä myöhemmin seuraa, pääsiäinen ja ylösnousemus, ovat uskon asioita. Mutta kärsimys on kaikkien yhdessä jakamaa todellisuutta, sitä ei kovinkaan ateisti kiellä.

Uskonnon oletetaan usein selittävän, miksi täällä kärsitään. Ajatellaan esimerkiksi, että kärsimys on osa suurta jumalallista suunnitelmaa. Tai että paratiisin ihanuus korvaa kaiken kärsimyksen jälkikäteen. Että maailmanlopun jälkeen kaikki nyt kärsivät soittavat onnellisina harppumusiikkia hörppiessään samalla kylmää piimää taivaan hinkaloista.

Sitten kun uskonto ei kykene uskottavasti selittämään kärsimystä, uskontoon petytään.

Kristinuskon näkökulma kärsimykseen on toinen. Se ei edes yritä kertoa, miten kärsimyksen voisi voittaa. Se kertoo, että ahdistus on totta, väkivalta on totta, kuolema raskasta totta. Kiirastorstain tarinassa se mässäilee päähenkilönsä kärsimyksellä. Koko uskonnon tunnuksena on muinainen kidutusväline.

Kukaan ei vältä menetyksiä ja ahdistuksia. Ei niiltä pelasta uskontokaan. Mutta kiirastorstain idea on muistuttaa, että ihminen ei ole kärsimyksessään yksin. Kiirastorstaina Jumala on kärsinyt ihmisen tuskaa, ja kärsii sitä yhä.

Kristus tuli ihmiseksi kärsimyksessä. Jos hän ei olisi tuntenut tuskaa ja kärsimystä, hän ei olisi tuntenut ihmisyyttä, joka on tuskan muovaama synnytyskivuista kuolinvuoteelle.

Syvin ystävyys, rakkaus on mahdollista vain siellä, missä näemme toistemme puutteellisuuden ja kärsimyksen. Ja hyväksymme sen, peitämme sen ja lohdutamme.

Näin on kärsimys, puutteellisuus, ainoa mahdollisuus tuntea toinen ihminen. Sitä tietä kulki kiirastorstaina Jumala, ja sitä kuljemme me, vaikka emme haluaisikaan.

Mutta toisten tuntemisessa välähtää jo valo, pääsiäinen. Siellä, missä toinen on mahdollista nähdä ja hänen osaansa asettua, on mahdollinen myös armo, ihmisten kesken ja kaikkialla taivaan alla.

Janne Saarikivi
Kirjoittaja on kielentutkija ja professori

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko