Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 14.4.2019

11.4.19

Palmusunnuntaina Kristuksen kirkko lähtee seuraamaan hänen elämänsä viimeisiä vaiheita. "Jeesuksen nimeä totteleva Rakkaus paljastaa ankarasti tekopyhyytemme" kirjoittaa Tiia Orpana hartaustekstissään.


Minäkin haluan tuohon joukkoon!

Vaikka nimeni on kristitty, Jeesuksesta Kristuksesta puhuminen nimellä ei aina tule selkärangasta. Jonkinlaisesta perimmäisestä hyvyydestä puhuminen tuntuu usein luontevammalta.

Ystävä kysyy, miksi hän kastaisi lapsensa. Toista painavat ihmisen voimille mahdottomat taakat tai syyllisyys. Tapahtuu jotain käsittämättömän hyvää. Minkä tai kenen nimen sanon ääneen näissä tilanteissa?

Jeesus on palmusunnuntain evankeliumissa ehdottomasti hän – tietty henkilö, joka tunnetaan nimeltä. Leviää tieto, että Jeesus on tulossa. Ihmiset menevät häntä vastaan. Fariseukset päivittelevät, että mikään ei auta, kun koko maailma juoksee hänen perässään. Eräät kreikkalaiset pyytävät: haluaisimme tavata Jeesuksen. Perimmäinen hyvyys on näille ihmisille persoona, josta käytetään tiettyä nimeä. Minäkin haluan mukaan tuohon vapautuneeseen vastaanottokomiteaan, Jeesusta nimellä kutsuvien joukkoon!

Samaan aikaan Jeesuksen nimi tarkoittaa sitä, että hän on toinen kuin minun haavekuvani hänestä. Hän on kaksinkertaisesti toinen, sillä hän on toinen ihminen ja Jumala. Mieleen tulee C. S. Lewisin ajatus: Jumala on Rakkaus, mutta tämä Rakkaus on jotakin kiltteyttä ankarampaa ja suurenmoisempaa.

Me odotamme Jeesuksen nimistä pelastusta, mutta kuinka voimme vastaanottaa jotain niin hänenlaistaan?

Jeesuksen nimeä totteleva Rakkaus paljastaa ankarasti tekopyhyytemme. Jeesus on vakavailmeinen lapsi, joka vaatii meitä aikuisia näkemään elämäntapamme kestämättömyyden. Hän katsoo päin rakkaana ihmisenä, jolle olen tuottanut pettymyksen.

Hän kääntyy pois eilen ihailtuna ja tänään epäihmiseksi tuomittuna tähtenä. Sama Jeesuksen nimeä totteleva Rakkaus on niin suurenmoista, etten voi odottaa sellaista edes vanhemmiltani tai rakastetultani. En keneltäkään muulta, jota kutsun nimellä.

Tiia Orpana

Kirjoittaja on pian teologian maisteri

 

Sunnuntai 14.4.2019
Palmusunnuntai
Psalmi: Ps. 22:2–6 tai Ps. 118:26–29
1. lukukappale: Jes. 50:4–10 tai Sak. 9:9–10
2. lukukappale: Fil. 2:5–11
Evankeliumi: Joh. 12:12–24

 

Ps. 118: 26–29

Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä.
Herran huoneesta teidät siunataan.
Herra on Jumala!
Hän antoi valonsa meille.
Käykää kulkueena lehvät käsissä,
ulottakaa piirinne alttarin sarviin.
Sinä olet Jumalani, sinua minä kiitän,
Jumala, sinua minä suuresti ylistän.
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä,
iäti kestää hänen armonsa!

 

Jes. 50: 4–10

Herra, minun Jumalani,
on antanut minulle taitavan kielen,
niin että voin sanalla rohkaista uupunutta.
Aamu aamulta hän herättää minut,
herättää korvani kuulemaan oppilaan tavoin.
Herra avasi minun korvani,
ja minä tottelin,
en väistänyt tehtävääni.
Minä tarjosin selkäni lyötäväksi
ja poskieni parran revittäväksi,
en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä.
Herra, minun Jumalani, auttaa minua,
siksi en pelkää häväistystä.
Olen kovettanut kasvoni piikiven kaltaisiksi.
Minä tiedän, etten jää häpeääni,
sillä hän on lähellä, hän osoittaa syyttömyyteni
– kuka voisi minua syyttää!
Asettukaamme siis käymään oikeutta.
Tahtooko joku ajaa kannetta minua vastaan?
Astukoon hän esiin!
Herra, minun Jumalani, on minun auttajani.
Kuka voisi osoittaa minut syylliseksi?
Nuo kaikki häviävät
kuin vaate, jonka koi syö.
Se teistä, joka pelkää Jumalaa,
kuulkoon Herran palvelijan sanaa.
Joka kulkee syvällä pimeydessä
ilman valoa,
luottakoon Herran nimeen
ja turvautukoon Jumalaan.

 

Fil. 2: 5-11

Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava
Isän Jumalan kunniaksi:
”Jeesus Kristus on Herra.”

 

Joh. 12: 12–24

Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:
– Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä,
Israelin kuningas!
Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
– Älä pelkää, tytär Siion,
sinun kuninkaasi tulee!
Hän ratsastaa nuorella aasilla.
Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.
Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista. Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan. Fariseukset puhuivat keskenään: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”
Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia. Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat: ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen.” Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille.
Jeesus sanoi heille:
”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”

 

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko