Limingan kirkon pihamaalle rakennetaan taas Golgata risteineen

4.4.19

Pääsiäislauantaina Limingassa esitetään pääsiäisdraama. Janne Sihvo laulaa siinä vaikuttavasti Jeesuksen roolin.


Minna Kolistaja Minna Kolistaja

Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta… Limingan kirkon etuosasta kantautuu Jeesuksen Vuorisaarnaa, kunnes bassoäänisen Jeesuksen laulu keskeytyy.

– Pitääkö tässä olla sellaista Martti Talvela -osastoa, sellainen jylhä sävy?

On käynnissä pääsiäisdraaman harjoitus. Jeesuksen rooliin kiinnitetty nuori liminkalaislähtöinen laulaja Janne Sihvo kysyy mielipidettä Helena Tornbergilta, draaman käsikirjoittajalta ja ohjaajalta.

Olli Seikkula, Helena Tornberg ja Janne Sihvo pääsiäisdraaman harjoituksissa Limingan kirkossa.

 

Pääsiäisdraamaan musiikin on säveltänyt Limingan seurakuntapastori Olli Seikkula.

– Oma musiikillinen taustani on kansanmusiikissa ja modernissa suomalaisessa kansanmusiikissa. Se kuuluu esityksessä. Esitykseen tuo oman tvistinsä se, että solistit ovat klassisia laulajia. Ei tällaista ole ihan kyllästymiseen asti Suomessa tehty, Seikkula sanoo.

Jeesuksen roolin tekevän Janne Sihvon mielestä kansanmusiikki istuu pääsiäisdraamaan enemmän kuin hyvin.

– Hienot viulukuviot kuvaavat hyvin esimerkiksi Saatanan paholaismaisuutta. Kaiken kaikkiaan kansanmusiikki tuo sanoman ehkä lähemmäs kuin perinteinen urkusäestys.

Sihvo laulaa toista vuotta Savonlinnan oopperajuhlien kuorossa. Häntä on kuultu myös muun muassa Aabrahamin pidot -oopperassa Limingassa 2017 ja Helsingissä 2018. Viime vuonna Sihvolla oli rooli Oulun Matteus-passiossa, Kemin Punainen viiva -oopperassa sekä The Four Note Opera -oopperassa Oulussa. Tänä vuonna Sihvo laulaa Jyväskylän Johannes-passion bassoaariat sekä Pilatuksen roolin.

– Kyllä meillä on vaikuttava Jeesus, myhäilee laulua sivummalta kuunteleva kirkkoherra Ilkka Tornberg.

Janne Sihvo.

 

Limingassa on tähän mennessä toteutettu neljä pääsiäisdraamaa tai -vaellusta. Ne ovat kaikki olleet muodoltaan ja sisällöltään hiukan erilaisia. Uusi kulma löytyi myös tämänvuotiseen Via Victoriaan.

– Esityksemme ei ala piinaviikon tapahtumista, kuten pääsiäisdraamat usein, vaan joulusta. Jeesuksen lapsuudesta edetään hänen julistus- ja parannustyönsä kautta kärsimysviikon tapahtumiin, Seikkula kuvailee.

Seikkulan tätä esitystä varten säveltämän musiikin lisäksi esityksessä kuullaan myös virsiä ja muita hengellisiä lauluja.

– Varsinaista kärsimysmusiikkia ei ole kovinkaan paljon. Loppua kohti musiikki muuttuu koko ajan pelkistetymmäksi. Lopulta ristillä Jeesus laulaa ilman säestystä.

Aiempien vuosien tapaan Limingan kirkon pihamaalle, kirkkotörmään, rakennetaan Golgata risteineen.

Jeesuksen roolin laulava Janne Sihvo ajattelee, että Jeesuksen ristillä olo on yksi esityksen tärkeistä kohdista.

– Mutta huippukohta on sittenkin Vuorisaarna.

 

Lassi Makkonen ja Helena Tornberg.

 

Harjoitukset kirkossa jatkuvat.

Yksi kirkon parvista on otettu varastoksi draaman tarpeistolle. Sieltä Joosefin roolin laulava Lassi Makkonen on käynyt etsimässä sopivan päähineen.

Parvelta on kannettu alas kirkonpenkeille asuja esiintyjille soviteltavaksi.

– Olisiko mitään sellaista vähäpätöisempää roolia, tiedustelee ovesta vastikään astellut liminkalaismies ohjaaja-käsikirjoittajalta.

 

Tavoitteena on roolitus, jossa jokainen voi kukoistaa

Pääsiäisdraamat on tuottanut vuonna 2011 perustettu hengellinen teatteriyhdistys Via Dolorosa Liminka.

Ilkka Tornberg muistaa, kuinka suhtautuminen pääsiäisnäytelmiin oli aluksi kahtiajakoista. Osa piti kirkossa esitettäviä näytelmiä sopimattomina.

– Kyllä draamaa on kristillisessä perinteessä hyödynnetty aina, mutta ei näillä korkeuksilla.

Eero Sohlo ja Janne Sihvo.

 

Olli Seikkulan mielestä on hienoa, että draamaa tekemään otetaan kaikki halukkaat:

– Aina on löytynyt iso joukko innokkaita ihmisiä, jotka haluavat tällä tavoin elää todeksi pääsiäisen tapahtumia.

– Olen vahvasti kokenut, että mukana olevilla on sydämessään palo evankeliumiin, jatkaa Ilkka Tornberg.

Inka Maaria Hjelt ja Sanna Lakso.

 

Roolituksen tehnyt Helena Tornberg sanoo, että jokaiselle vapaaehtoiselle on etsitty rooli, jossa tämä pääsee kukoistamaan. Hän korostaa, että esiintyjiä ei lokeroida sen mukaan, onko tämä ammattiesiintyjiä vai harrastelija.

– Olemme yhteisö, joka on mukana produktiossa. Se, että mukana on muitakin kuin ammattilaisia, vapauttaa ilmapiirin. Olenkin sanonut, että täydellisyyteen emme pyri – se kipsaa.

Harrastelijoille Tornberg tosin opastaa tekniikoita, joilla mennä sisään rooliin ja päästä roolista pois. Muutoin rooli voi alkaa kuormittaa liikaa.

Anni Lyytikäinen, Sirkka Puusaari ja Janne Sihvo.

 

Kirkon käytävällä tapahtuu hauska lyhyt kohtaaminen.

– Minä oon se sinun kiusaajasi, esittäytyy Olavi Säkkinen ja kättelee Janne Sihvoa.

Säkkinen ei hätkähdä Saatanan-rooliaan.

– Rooli kuin rooli. Minulle on mieluisaa olla mukana.

Eveliina Kujala, Netta Nissinen, Milka Nissinen ja Iida Siniaalto.

 

Ohjaaja ja esiintyjät käyvät läpi kohtaus kohtaukselta, missä kunkin kuuluu seistä ja minne päin liikkua.

– Enkelit, tiedättekö te missä kohdassa kirkkosalia te olette? Tornberg varmistaa valkoisiin asuihin pukeutuneilta tytöiltä.

– Sitten meillä on Jeesuksen ja Johanneksen kohtaus. Mennäänpä eteenpäin käsikirjoitusta, ohjaaja-käsikirjoittaja vauhdittaa.

Pääsiäisdraama yhdistelee laulua, soittoa, puhetta ja tanssin liikekieltä.

Lassi Makkonen ja Olli Seikkula.

Espanjassa virinnyt haave lähti toteutumaan

Alkusysäys Limingassa toteutettuihin pääsiäisnäytelmiin syntyi keväällä 1993. Espanjalaisessa pikkukaupungissa Tornbergin perhe pääsi kokemaan, kuinka palmusunnuntaista alkaneet, läpi hiljaisen viikon jatkuneet ja vielä pääsiäisyönäkin toteutetut pääsiäiskulkueet pysäyttivät pikkukaupungin arjen.

– Silloin syntyi haave: voisipa Limingassakin elämä pysähtyä yhtä väkevästi pääsiäisen sanomalla, Ilkka Tornberg sanoo.

Haave lähti toteutumaan 2010, kun paikkakunnalle muuttaneet Ville ja Kerttu Weissenfelt kertoivat Iisalmessa kokemastaan Via Dolorosasta.

Ilkkaa ja Helenaa surettaa, että kristittyjen suurimman juhlan ydin tuntuu nykymaailmassa olevan monelta perusteellisesti hukassa. Helena Tornberg on kuitenkin havainnut merkkejä pääsiäisen ”uudesta tulemisesta”.

– Pääsiäisessä on sellaisia anteeksiannon, vapautuksen ja luontoyhteydestä iloitsemisen elementtejä, että ne antavat syvyyttä pääsiäisen viettoon.

Yhä useammalla on tarve kokea pääsiäisenä yhteisöllisyyttä. Tästä kertoo esimerkiksi yhteisten pääsiäisaterioiden suosio.

Marjukka Hautajärvi laulaa Marian roolin. Aikuisena Joosefina laulaa Lassi Makkonen.

 

Esitys huipentuu pääsiäisyön messuun

Ilkka Tornberg ja Olli Seikkula näkevät, että Limingan pääsiäisdraamat ovat perinne, jota voi verrata Helsingissä vuodesta 1996 esitettyyn kärsimysnäytelmään Via Crucikseen.

– Helsingissä katsojia voi olla 10 000. Limingan pääsiäisdraaman on parhaimmillaan nähnyt yli 3 000 ihmistä. Onhan se nyt aikamoista, Tornberg sanoo.

– Emme me pääsiäisen ajan jumalanpalveluksiin kolmeatuhatta ihmistä tämän kokoisella paikkakunnalla saa, Seikkula jatkaa.

Toisin kuin aiempina vuosina, tänä vuonna esityksiä on vain yksi. Siihen on vapaa pääsy.

– Kun esitys huipentuu pääsiäisyön messuun, ei sellaiseen tilaisuuteen tietenkään aleta lippuja myymään, kirkkoherra sanoo.

Vapaaehtoisen kolehdin muodossa voi osallistua kuluihin.

Pyrin löytämään jokaiselle vapaaehtoiselle roolin, jossa tämä pääsee kukoistamaan, Helena Tornberg sanoo. Vasemmalla Kai Bildo.

 

Tarvitaan ihmisiä, joilla on palava into

 – Tämä on minun viimeinen pääsiäisdraamani, Helena Tornberg ilmoittaa. Pääsiäisdraamoille hän toivoo jatkoa.

– Via Dolorosa -yhdistys jatkaa toimintaansa ja seurakunnassa on osaavia työntekijöitä, jotka jo tälläkin hetkellä toteuttavat erilaisia produktioita. Halua rohkaista myös eri yhdistyksiä tekemään yhteistyötä seurakunnan kanssa.

Olli Seikkulan mielestä olisi todella harmi, jos kärsimysnäytelmien perinne Limingassa katkeaisi.

Tilausta on, mutta haasteeksi jää löytää uusia tekijöitä.

– Esitykset ovat isoja voimainponnistuksia. Ei niitä synny ilman ihmisiä, joilla on tähän palava into, Olli Seikkula tietää.

Via Victoria esitetään Limingan kirkossa ja kirkonmäellä pääsiäislauantaina 20.4. kello 19–22. Laulurooleissa Janne Sihvo (Jeesus), Lassi Makkonen (Joosef), Marjukka Hautajärvi (Maria) ja Aleksi Granlund (Jeesus 12-vuotiaana). Musiikki Minka-kuoro, Petteri Paananen sekä Sinikka Ala-Leppilampi ja Oulunsalo ensemble. Draaman päätteeksi vietetään pääsiäisyön messu, jonka jälkeen nautitaan pääsiäisateria.

 

 

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Limingan seurakunta Seurakunnat Yleinen