Kuva: Tuomiokirkon takaosassa on laatikko esirukouksia varten.
Rukouslaatikot sijaitsevat usein kirkkojen takaosissa. Myös monen seurakunnan verkkosivuilla on mahdollisuus lähettää rukouspyyntö rukousaiheeksi messuun.

Luetko esirukoukset sanatarkasti, pastori Anna-Mari Heikkinen?

4.4.19

Melkeinpä kaikissa kirkoissa voi jättää oman esirukouspyynnön jumalanpalveluksen yhteiseksi rukouksen aiheeksi. Osassa rukouksia saatetaan kertoa ja kuvailla tarkastikin, millaiseen hätään Jumalan apua pyydetään.


Riitta Hirvonen Riitta Hirvonen

Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Anna-Mari Heikkinen, luetko messussa ihmisten jättämät rukoukset sanatarkasti sellaisinaan?

– Rukouspyynnön jättäjistä osa kirjoittaa rukouslappuun nimensä. Nimiä tai lempinimiä – joita lapuissa myös on – ei mainita jumalanpalveluksen yhteisessä esirukouksessa. Muotoilen rukousta usein siten, että rukouksen kirjoittanut voi huomata, että juuri hänen rukouksensa on luettu mutta samalla niin, ettei kukaan toinen voi tunnistaa sisällöistä pyytäjän henkilöllisyyttä.

Esirukousaiheet ovat usein koskettavia. Mitä ajatuksia papissa herättävät ihmisten kamppailut vaikeuksien keskellä ja heidän halunsa jakaa ahdinko rukouksessa?

– Toisin kuin saatamme ajatella, että vain omaan elämäämme kuuluu vaikeuksia, rukousten kirjo messussa kertoo, ettei helppoa elämää taida ollakaan. Ihmiseloon kuuluu kuoppia, joihin tipahdamme. Rukouspyynnöt kertovat myös, että ihmiset ratkovat asioitaan eri tavoin. Osalla selviämiseen liittyy halu jakaa oma asia rukoillen ja kysellen yhdessä toisten kanssa.

– Moni rukous herättää minussa toivomuksen siitä, että pyynnön jättäneellä olisi myös mahdollisuus puhua omasta asiastaan jollekulle, vaikkapa papille.

Luetko niitä hädässä ja pelossa kirjoitettuja rukouksia, joissa pyydetään, että Jumala parantaisi sairaan? Voihan uskon kipeäksi kysymykseksi tulla ihmettely, miksi Jeesus ei paranna kaikkia, joiden puolesta rukoillaan.

– Raamatun mukaan Jumala voi parantaa ja tehdä ihmeitä. Moniin tällaisiin pyyntöihin sisältyy mielessäni toteamus, että ”tapahtukoon näin, jos terveeksi tuleminen on Jumalan tahto”. Näidenkin rukousten kohdalla toivoisi, että ihmisillä olisi rinnallaan joku jakamassa vaikeaa elämänhetkeä.

 

Mitä ajatuksia tämä juttu sinussa herätti? Anna toimitukselle jutusta palautetta tästä.

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Oulun tuomiokirkkoseurakunta