Pääkirjoitus: Perustehtävää on kirkastettava

17.4.19

Annetuilla resursseilla voidaan suuresti vaikuttaa siihen, millaiset edellytykset seurakunnilla on ydintehtävän suorittamiseksi, kirjoittaa Mikko Kälkäjä.


Edesmenneellä rovastilla oli tapana laajassa seurakunnassaan hiihdellä savottakämpillä ja poroerotuksissa.

Päivällä hän osallistui miesten mukana miesten töihin ja iltaisin piti seuroja savotta- ja porokämpillä. Kohtasi seurakuntalaisia heidän arjessaan.

Joitakin viikkoja sitten piispamme evästi meitä luottamushenkilöitä ja seurakuntien viranhaltijoita strategiapohdintoihin.

Hänen keskeinen ajatuksensa oli, että ytimenä kirkon ja seurakuntien työssä on kaste- ja lähetyskäsky. Tämän ytimen ympärillä on sitten paljon muuta, jota muun muassa kirkkolaki ja kirkkojärjestys määrittävät.

Kaiken tulee kuitenkin lähteä sipulin ytimestä, rakentua sen ympärille.

Mikko Kälkäjä

 

Tehtäväkokonaisuus on piispan mukaan kuin sipuli, jossa on monta kuorta. Kaiken tulee kuitenkin lähteä sipulin ytimestä, rakentua sen ympärille.

Seurakuntayhtymä ja seurakunnat ovat monien haasteiden edessä. Jäsenkato leikkaa edelleen tulopohjaa. Suuri kiinteistömassa vaatii kunnossapitovaroja. Uusia välttämättömiä investointeja on tiedossa ja seurakunnissa toteutettavaan ydintehtävään tarvitaan resursseja.

On siis strategisen suunnittelun ja pohdinnan paikka. Seurakuntayhtymässä onkin käynnistynyt strategiaprosessi.

Strategialla tarkoitetaan suunnitelmaa, jolla haluttu päämäärä on tarkoitus saavuttaa. Yksinkertaistaen voitaneen tehdä työnjako seurakuntayhtymän ja seurakuntien välillä siten, että seurakuntayhtymä antaa resurssit ja seurakunnat toteuttavat ydintehtävää.

Annetuilla resursseilla voidaan suuresti vaikuttaa siihen, millaiset edellytykset seurakunnilla on ydintehtävän suorittamiseksi. Toivoa siis sopii, että voimme yhdessä kirkastaa sitä, mikä on kirkon perustehtävä, “sipulin” ydin.

Olisiko vanhan rovastin keinot ydintehtävän suorittamisessa otettava uusiokäyttöön?

Kirjoittaja on Oulun yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Anna palautetta pääkirjoituksesta

 

Lue lisää aiheesta:

Näkemyksiä Seurakunnat