Piispan pääsiäistervehdys: Hämmennyksestä toivoon

17.4.19

Usko on meissä tapahtuva ihme aivan samaan tapaan kuin luonto herää ihmeellisellä tavalla pimeän talven jälkeen uuteen elämään, muistuttaa piispa Jukka Keskitalo.


Jukka Keskitalo Sanna Krook

”Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.”  Luuk. 24:4–6

Hätääntyminen ja hämmennys ovat sanoja, jotka kuvaavat Jeesuksen ystävien reaktioita hänen haudallaan pääsiäisaamuna. He hätääntyivät pelästyessään, että oli tapahtunut haudan ryöstäminen. He hämmentyivät, koska eivät voineet käsittää, mitä oli tapahtunut. Ymmällä olo vaihtui kuitenkin ylenpalttiseksi riemuksi, kun ylösnoussut Kristus ilmestyi heille, ja he saivat takaisin uskon, toivon ja elämän.

Pitkäperjantaina Jeesuksen läheiset olivat vajonneet epätoivoon ja useimmat heistä olivat paenneet. Opetuslapset linnoittautuivat lukittujen ovien taakse opettajansa kuoleman jälkeen. He olivat peloissaan ja ajattelivat, ettei heidän tulevaisuutensa voi olla Jeesuksen kovaa kohtaloa parempi.

Pääsiäisaamun varhaisina hetkinä tapahtui yhtäkkiä jotakin, joka mursi opetuslasten ulkoiset ja sisäiset lukot: tyhjän haudan hämmennyksen jälkeen he saivat kohdata Ylösnousseen Herran. Hän, joka oli ystävilleen vakuuttanut olevansa ylösnousemus ja elämä, näytti sanansa todeksi ja täytti lupauksensa. Pakenevista ja pelokkaista oppilaista tuli uhkarohkeita ylösnousemuksen todistajia.

Uskomme ei ole näkemisen tai tiedon varassa. Emme usko Jumalaan, Kristukseen tai Pyhään Henkeen sen takia, että olemme Jumalan nähneet. Uskomme on Jumalan synnyttämä, meille lahjaksi annettu. Näin usko on meissä tapahtuva ihme aivan samaan tapaan kuin luonto herää ihmeellisellä tavalla pimeän talven jälkeen uuteen elämään.

Pääsiäisen ollessa tänä vuonna kalenterissamme myöhään kevättalvella, saamme jo nyt omin silmin todistaa tätä uuden elämän heräämistä luonnossa. Oulun hiippakunnan eteläisimmissä osissa pääsiäistä vietetään jo pitkälle edenneen kevään tunnelmissa. Hiippakunnan pohjoisimmissa osissa talvi pitää vielä luontoa otteessaan. Luonto kuitenkin todistaa kaikkialla Luojastaan. Uusi elämä luonnossa on kuin heijastusta ja muistutusta uudesta elämästä Kristuksessa.

Pääsiäisen ilojuhla tyhjän haudan puutarhassa on lupauksen täyttymys. Jumalan lupaukset eivät täyty vain Raamatun lehdillä ja historiassa. Ne täyttyvät myös tänään, kaikkialla siellä, missä ihmiset tulevat osallisiksi ylösnousemuksen evankeliumista. Lupauksensa mukaisesti Kristus on läsnä siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään. Lupauksensa mukaisesti Kristus on salatulla tavalla, mutta todellisesti läsnä pyhässä ehtoollisessa. Myös meidän elämämme lukkojen läpi Kristus tahtoo tulla ja hänen armonsa kumartuu alas meidän syntiimme (virsi 104). Totisesti Kristus on ylösnoussut!

Jukka Keskitalo
Oulun hiippakunnan piispa

 

Alla sama tervehdys kolmella saamenkielellä:

Hiämáskmist tuáivun

“Ko sij lijjii hiämáskâm tast, te sii oovdâst čuážžoin kivkked kyehti almaa čiälgoo kirkes pihtâsijn. Nisoneh palaskii já jurgâlii kejâstuvâid enâmân. Mutâ almaah celhijn sijjân: ”Mane tij ucâvetteđ ellee jämmei kooskâst? Ij sun lah tääbbin, sun lii pajanâm jämmei kooskâst.”  Luuk. 24:4–6

Iätádume já hiämáskem láá säänih, moh kovvejeh Jeesus ustevij reaktioid suu häävdi piällást pessijâšiiđeed. Sij iätáduvvii paalaaskdijnis, ete lâi tábáhtum häävdi rievvim. Sij räđittuvvii, ko sij iä puáhtám iberdiđ, ete mii lâi tábáhtum. Räđittume lonottui kuittâg merettes ilon, ko pajaspajanâm Kristus almostui sijjân, já sij finnejii maasâd osko, tuáivu já eellim.

Kuhesvástuppeeivi Jeesus aldaulmuuh lijjii vuáijum epituáivun já maaŋgâs sist lijjii patârâm. Máttááttâspárnááh pisottâllii lukkâdum uuvsâi tyehin máttáátteijes jäämmim maŋa. Sij lijjii polišeh já jurdii, ete sii puátteevuotâ ij pyevti leđe pyereeb ko Jeesus korrâ kolgâmuš.

Pessijâšiiđeed aarriiđeed tábáhtui kivkked miinii, mii cuovkkij máttááttâspárnái olgoldâs já siskáldâs luuhâid: kuárus häävdi hiämáskem maŋa sij ožžuu teivâđ Pajaspajanâm Hiärá. Sun, kote lâi ustevisis nonnim ete lii pajaspajanem já eellim, tuođâštij säännis já teevdij lopádâsâs. Patâreijee já pooliš máttááttâspárnáin šoddii ruokis pajaspajanem tuođâšteijeeh.

Mii osko ij lah kiddâ uáinimist tâi tiäđust. Mij ep osko Imelân, Kristusân tâi Pase Jiegân tondiet, ete mij lep uáinám Immeel. Mii osko lii Immeel šoddâdâm, mijjân skeŋkkân adelum. Návt osko lii mist tábáhtuvvee iimâš aaibâs siämmáánáál ko luándu morráán imâšlávt sevŋis täälvi maŋa uđđâ elimân.

Ko pessijááh láá taan ive mii kalenderist maŋŋeed kiđđâtäälvi, te mij uážžup jo tääl jieččân čolmijguin tuođâštiđ taam uđđâ eellim moránem luándust. Oulu pispekode mädimus soojijn pessijáid viettih jo kuhás ovdánâm kiiđâ tubdâmušâin. Pispekode tavemus soojijn tälvi vala tuálá kiddâ luándust. Luándu kuittâg tuođâšt jyehi saajeest Sivnedeijestis. Uđđâ eellim luándust lii tego spejâlistem já muštottâs uđđâ elimist Kristusist.

Pessijái ilojuhle kuárus häävdi muorâkäärdist lii lopádâs olášume. Immeel lopádâsah iä olášuu tuše Ráámmát siijđoin já historjást. Toh olášuveh meid onne, jyehi saajeest tobbeen, kost ulmuuh šaddeh kuáskulâžžân pajaspajanem evaŋgeliumist. Lopádâsâs miäldásávt Kristus lii mieldi tobbeen, kost kyevtis tâi kuulmâs láá čuáhist suu noomâst. Lopádâsâs miäldásávt Kristus lii syelimâs vuovvijn, mutâ tuođâlávt mieldi pase ehidâsâst. Meid mii eellim luuhâi čoođâ Kristus puáhtá puáttiđ já suu ármu komerduvvoo vuálus mii suudon (salmâ 104). Tuođâlávt Kristus lii pajaspajanâm!

Jukka Keskitalo
Pispe
Oulu pispekodde

 

Hirmstõõvvmõõžžâst tuõivvu

Ǥu sij leʹjje käiǥštõõvvâm täʹst, sij õõudâst čuõǯǯu kroota kueʹhtt åumma kumccõõđi čuõʹvves pihttsin. Neezzan suõrggne da ǩiõʹčče pâi maddu. Leša åumma sarnnu siʹjjid: ”Mõʹnt ooccveʹted jieʹli jaaʹmmji jooukâst? Ij son tääiʹb leäkku, son lij kaggõõttâm jääʹmmjest. (Luuk. 24:4–6.)

Jättõõvvmõš da hirmstõõvvmõš liâ sääʹn, kook kovvee Isõõzz taaurõõžži vasttõõzzid suu ääuʹdstes eʹjjpeeiʹv tueʹlää. Sij jättõʹvve pâll’jeen, što leäi šõddâm ääuʹd riõʹvvjummuš. Sij hirmstõʹvve, ǥu jiâ vuäittam fiʹttjed, mii leäi šõddâm. Käiǥštõõvvmõš vaajtõõvi kuuitâǥ kuärǥcen rämman, ǥu pââjaskaggõõttâm Kristõs iʹlmmstõõvi siʹjjid, da sij vuåǯǯu mååusat ååsk, tueiv da jieʹllem.

Strääžnaipiâtncen Isõõzz õlddâz leʹjje vuäjjam panntuõivvu da määŋgas seeʹst leʹjje čõʹǩǩääm. Mätt’tõspäärna lââʹnnõʹtte lokkuum uusi tuâkka uʹčteeʹles jääʹmmem mâŋŋa. Sij leʹjje põõl vueʹlnn da juʹrdde, što ij sij pueʹttiääiʹjes vueiʹt leeʹd Isõõzz kõrr jieʹllem pueʹrab.

Eʹjjpeeiʹv eeʹđes poodd šõõddi kroota mii-ne, kååʹtt muåri mätt’tõspaaʹrni åålǥlaž da siiʹsǩe lookkid: kuâras ääuʹd hirmstõõvvmõõžž mâŋŋa sij vuåʒʒu teivvad Pââjaskaggõõttâm Šuur. Son, kååʹtt leäi taaurõõžžeez ååsktam åårram pââjaskaggõõttmõš da jieʹllem, čuäʹjti sääʹnes tuõttân da tiiudi låppõõzz. Čõʹǩǩeejin da põõlčõs mätt’tõõđjin šõʹdde smeʹllkõs pââjaskaggõõttmõõžž tuõđšteei.

Åskkam iʹlla vueiʹnnem leʹbe teâđ vääʹrest. Jeäʹp ååsk Vuâsppååda, Kristõʹsse leʹbe Pââʹss Jiõʹǧǧe tõn diõtt, što leäʹp Vuâsppååʹd vuäinnam. Åskkam lij Vuâsppååʹd šõddeem, miʹjjid sǩiâŋkkân uvddum. Nääiʹt åskk lij meeʹst šõddi õõmâs aivv seämmanalla ǥu luâtt kåccai moodrõs naaʹlin seuʹŋŋes tääʹlv mâŋŋa ođđ jieʹllma.

Eʹjjpeeiʹv ååreen tän eeʹjj kalenteeʹrest mõŋŋu ǩiđđtääʹlv, vuäǯǯap juʹn ååʹn jiijjân čõõʹlmin tuõđšted tän ođđ jieʹllem kåccjem luâđast. Oulu aaʹrhelkååʹdd saaujbeäʹlnn eʹjjpeeiʹv vieʹttjet juʹn kookkas õuddnam ǩiiđ tobdlmin. Aaʹrhelkååʹdd tââʹvbeäʹlnn täʹlvv âânn võl luâđ ǩiõđines. Luâtt kuuitâǥ tuõđast juõʹǩǩsââʹjest Eʹmmelstes. Ođđ jieʹllem luâđast lij mâte pelkkmõõžž da muštt’tõõzz ođđ jieʹllmest Kristõõzzâst.

Eʹjjpeeiʹv rämmjuhll kuâras ääuʹd muõrrkarddsest lij låppõõzz teâuddjõs. Vuâsppååʹd låppõõzz jiâ tiuddu pâi Biblija lõõstin da histoorâst. Tõk tiuddne še täʹbbe, juõʹǩǩsââʹjest toʹben, koʹst oummu puäʹtte vuässliʹžžen pââjaskaggõõttmõõžž evaŋǧeʹliuumest. Låppõõzzâs meâldlânji Kristõs lij åʹrnn toʹben, koʹst kueʹhtt leʹbe kolmm liâ noorõõttâm suu nõõmsteez. Låppõõzzâs meâldlânji Kristõs lij peittum naaʹlin, leša tuõđeʹld åʹrnn pââʹss pričaazzâst. Še mij jieʹllem lookki čõõđ Kristõs tätt pueʹtted da suu ärmmes kåʹmard vuâlas mij rieʹǩǩid (virss 104). Tuõʹđi Kristõs lij pââjaskaggõõttâm!

Jukka Keskitalo
Pispp
Oulu aaʹrhelkåʹdd

 

Moivvis doaivagii

”Go sii ledje ipmašis das, fáhkka sin ovddas čužžo guokte albmá šerres biktasiiguin. Nissonat ballájedje ja gopmirdedje ámadadju eatnama vuostái. Muhto albmá guovttos celkkiiga sidjiide: ”Manne dii jábmiid gaskkas ohcabehtet su guhte lea eallimin? Ii son leat dáppe, son lea bajásčuožžilan jápmimis.”  (Lukas 24:4–6.)

Heađástuvvan ja moivi  leat sánit, mat govvidit Jesusa ustibiid reakšuvnna su hávddi luhtte beassášiđit. Sii heađástuvve ja ballájedje, go hávdi lei rieviduvvon. Sii imaštedje, dasgo eai sáhttán ipmirdit, mii lei dáhpáhuvvan. Imaštallan molsašuvai goitge badjelmearálaš riepmun, go bajásčuožžilan Kristus almmustuvai sin ovdii, ja sii ožžo ruovttoluotta oskku, doaivvu ja eallima.

Guhkesbearjadaga Jesusa lagašolbmot ledje vudjon eahpedoivui ja eatnasat sis ledje báhtaran. Máhttájeaddjit čoahkkanedje lohkkaduvvon uvssaid duohkái oahpaheaddjiset jápmima maŋŋá. Sii ledje balus ja jurddašedje, ahte sin boahtteáigi ii sáhte leat Jesusa garra galgamuša buoret.

Árrat beassášiđit dáhpáhuvai fáhkka juoidá, mii cuvkii máhttájeaddjiid olgguldas ja siskkáldas lohkaid: guoros hávddi moivvi maŋŋá sii ožžo oaidnit bajásčuožžilan Hearrá. Son, gii lei ustibiiddásis lohkan ahte lea bájásčuožžileapmi ja eallin, čájehii sánis duohtan ja ollašuhtii lohpádusaidis. Báhtareaddji ja balahahkes oahppiin bohte baluhis  bajásčuožžileami duođašteaddjit.

Oskumet ii leat oaidnima dahje dieđu veagas. Mii eat oskko Ipmilii, Kristusii dahje Bassi Vuigŋii dan dihte, ahte leat Ipmila oaidnán. Min oskumet lea Ipmila buressivdnidan, midjiide skeaŋkan addojuvvon. Dánu osku lea min siste dáhpáhuvvi imaš aivve seamma láhkai go luondu ealáska imašlaččat dálvvi maŋŋá ođđa eallimii.

Go beassážat leat dán jage kaleandaristeamet maŋŋit giđđadálvve, oažžut jo dál čalmmiineametguin duođaštit dán ođđa eallima ealáskeame luonddus. Oulu bismagotti máttimuš osiin beassážiid doallat jo guhkás ovdánan giđđaáimmus. Bismagotti davimus guovllus dálvi doallá velá luonddu čárvváiđis siste. Luondu goit duođašta juohke sajis Buressivdnijeaddjistis. Ođđa eallin luonddus lea dego speadjalastin ja muittuhus ođđa eallimis Kristusis.

Beassáža illuávvudeapmi guoros hávddi šaddogárddis lea lohpádusa ollašupmi. Ipmila lohpádusat eai ollašuva dušše Biibbala láđiin ja historjjás. Dat ollašuvvet maiddái otne, juohke sajis doppe, gos olbmot bohtet oasálažžan bajásčuožžileami evangeliumis. Lohpádusas mielde Kristus lea mielde doppe, gos guokte dahje golbma leat čoahkis su nammii. Lohpádusas mielde Kristus lea čihkosis, muhto duođalaččat mielde bassi eahkedaččain. Maiddái min eallima uvssaid čađa Kristus dáhttu lahkanit ja min suttolaččaid jo su árbmu olaha (sálbma 399). Duođaid Kristus bajásčuožžilan lea!

Jukka Keskitalo
Bisma
Oulu bismagoddi

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Näkemyksiä