Syntymäpäivä poiki mukavankokoisen potin

26.4.19

Haukiputaalainen Seppo Isohookana lahjoitti syntymäpäivämuistamisensa paikkakunnan lapsille ja nuorille.


Marita Ahlgren Marita Ahlgren

Kun haukiputaalaisen Seppo Isohookanan 60-vuotispäivä lähestyi, hän mietti kuinka virstanpylvästä juhlistaisi. Lahjojen vastaanottamisen sijaan hän halusi antaa jotain muille.

Isohookana päätti pyytää vieraita ohjaamaan hänelle suunnitellut muistamiset paikallisten lasten ja nuorten harrastustoimintaan.

Kun syntymäpäivävieraat saapuivat maaliskuisena juhlapäivänä Haukiputaan seurakuntataloon, he saivat nauttia päivänsankarin valitsemista lauluista Madetojan musiikkilukiolaisten esittämänä ja Sepon itsensä juontamana.

Juhlien jälkeen jäljellä ovat lämpimät muistot ja yli 2 000 euroa haukiputaalaisille lapsille ja nuorille.

 

Harrastukset ovat antaneet elämyksiä ja ystäviä

Nuorena Seppo Isohookana kilpaili kuulantyönnössä ja painonnostossa. Kun kilpaileminen armeija-ajan jälkeen jäi, hän toimi yleisurheilu- ja jalkapallovalmentajana.

– Minulla on aina ollut kilpailuviettiä ja kisoissa pärjääminen oli mukavaa. Ennen kaikkea olen saanut harrastuksistani elinikäisiä ystävyyssuhteita. Entiset, nyt kahdeksankymppiset valmentajani olivat mukana myös syntymäpäiväjuhlissa.

Isohookanan mielestä olisi hyvä, jos jokaisella lapsella ja nuorella olisi jokin harrastus.

– Harrastusten avulla saa sosiaalisia suhteita ja samalla rytmiä arkeen. Jos on runsaasti vapaa-aikaa, elämään voi tulla tilaa myös vähemmän hyville asioille.

– Harrastaa voi mitä tahansa. Kulttuuri ja vaikkapa partio ovat yhtä hyviä harrastuksia kuin liikuntakin. Pääasia on, että elämässä on mielenkiinnon kohteita.

 

Diakoniatyö vie avun lähelle lyhentämättömänä

Kun Seppo Isohookana urheili kilpaa, ei harrastamiseen tarvittu rahaa. Tänä päivänä jo pelkkä harrastuksen vuosimaksu voi koitua lapsiperheissä kynnyskysymykseksi.

– Kaikilla ei ole tähän varaa. Maksullisuus asettaa ihmiset epäarvoiseen asemaan.

Seppo Isohookana halusi ohjata syntymäpäivälahjoitukset Haukiputaan seurakunnan diakoniatyön kautta. Näin raha menee lähialueella asuvien lasten ja nuorten hyväksi.

– Toinen tärkeä asia on, että diakoniatyön kautta lahjoitettaessa varoista ei mene minkäänlaista osuutta organisaatiolle, Isohookana perustelee.

– Tämä on nätti tapa kerätä rahaa muiden hyväksi. Kiitos kaikille, jotka ottivat tähän osaa.

 

Huoltoasemayrittäjä rentoutuu ulkoilmassa

Haukiputaalaisille Seppo Isohookana on tullut tutuksi ennen kaikkea Kellossa sijaitsevan huoltoaseman yrittäjänä. Kahvion seinää koristaa kuva huoltoaseman alkuajoilta, jolloin Sepon äiti oli yrityksen puikoissa.

– Yrityksen toiminta alkoi vuonna 1949, kun tällä paikalla aloitettiin polttoaineen myynti kuorma-autoihin. Minä kävin aikoinani metsäopiston, mutta jäin tähän töihin vähän kuin vahingossa.

Isohookana ja hänen puolisonsa Terttu ovat huoltoaseman ainoat työntekijät. Vapaa-aika kuluu läheisellä mökillä, jossa yksi lempiharrastuksista on kalastus.

– Halkojen hakkaaminen on myös rentouttavaa touhua, varsinkin kauniilla keväisellä ilmalla, Seppo Isohookana tuumaa.

Anna palautetta

Lue lisää aiheesta:

Haukiputaan seurakunta Ihmiset ja elämä