Hannamaria löysi uuden polun

27.5.19

Lähestyvä pappisvihkimys on pistänyt päälle ihan uudenlaisen vaihteen omassa identiteetissä, hengellisyydessä ja jumalasuhteessa, sanoo Hannamaria Yliraudanjoki. Hänet vihitään papiksi 9. kesäkuuta Oulun tuomiokirkossa.


Minna Kolistaja

– Luonnossa Jumala ja pyhyys ovat todella läsnä, sanoo Hannamaria Yliraudanjoki ja näyttää tietokoneeltaan kuvaa Saanatunturilta.

Lapin maiseman avaruus, tila ja taivas jäivät lähtemättömästi sydämeen. Nyt Yliraudanjoki etsii uutta mielenmaisemaa Oulun seudulta aloitettuaan täällä kehitysvammaistyön pappina.

Jotakin puhuttelevaa Hannamaria on luonnosta löytänyt jokaiselta työpaikkakunnaltaan. Esimerkiksi Eurajoelta mieleen painuivat laajat viljapellot.

– Täällä Pohjanmaallakin on omanlaistaan avaruutta.

 

Nomadilla on juuria pohjoisessa ja idässä, koti kahdessa kaupungissaa

Hannamaria Yliraudanjoki kuvailee itsensä ”vähän nomadiksi”:

– Sukujuureni ovat Kemijokivarressa, mutta juuria myös Lappeenrannassa, jossa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni.

– Koko aikuisikäni taas olen asunut Helsingin seudulla. Siellä minulla on koti edelleen vaikka toinen koti rakentuu nyt tänne Ouluun, Hannamaria hymyilee.

Yliraudanjoki on ensimmäiseltä ammatiltaan psykologi. Kesäkuun 9. päivänä hän saa pappisvihkimyksen Oulun tuomiokirkossa.

Hän ei koe olevansa ammatinvaihtaja vaan enemmänkin uuden polun löytänyt:

– Olen ollut etsijä, jolle hengellisyys on ollut koko ajan tärkeämpää ja tärkeämpää.

– Koin kutsumuksen kirkon töihin ja se, että nyt saan pappisvihkimyksen, tuntuu tosi hyvältä. Lähestyvä pappisvihkimys on pistänyt päälle ihan uudenlaisen vaihteen omassa identiteetissä, hengellisyydessä ja jumalasuhteessa.

Pari vuotta sitten teologian maisteriksi valmistunut Yliraudanjoki sanoo tienneensä koko ajan, että pappisvihkimyksen saaminen ei ole itsestäänselvyys – sitä ei voi saada ellei tiedossa ole työpaikkaa seurakunnasta.

– Jos Jumala sallii, joskus tulee minunkin vuoroni – niin uskoin. Valmistumisen jälkeen keskityin pohjoisessa työskentelyyn. Koen karaistuneeni ja vahvistuneeni pohjoisen tuulissa – saaneeni uudenlaista pärjäämisen tunnetta.

 

”On hienoa tulla papin työhön vähän omasta kulmasta”

Valinta kehitysvammaistyön papiksi Ouluun tuli mieluisana yllätyksenä.

– On hienoa tulla papin työhön vähän omasta kulmasta, erityisalan pappina, Yliraudanjoki miettii.

Hannamaria aloitti työt Oulun seurakuntayhtymässä huhtikuun puolivälissä.

– Onhan tämä vielä ihan opettelua. Ounastelen kuitenkin, että tämä on hyvin luovaa työtä, jossa voin käyttää paitsi koulutustani, myös elämänkokemustani ja esimerkiksi minulle tärkeitä elementtejä kuten musiikkia, runoutta ja vaikka nukketeatterin keinoja.

Kehitysvammaisten pappina Yliraudanjoki myös järjestää muun muassa rukoushetkiä, lauluhetkiä, keskustelutuokioita, jumalanpalveluksia, kirkkopyhiä sekä nuorteniltoja.

Käyntejä kehitysvammaisten hoitokodeissa, asumisyksiköissä, kouluissa ja työkeskuksissa hän tekee toisen kehitysvammaistyön pastorin Hanna Fähnrichin ja kehitysvammaistyön diakoniatyöntekijän Christa Moilanen-Hyttisen kanssa.

 

Kesäkuun alussa rippileirille Rokualle

Kesää kohti viikkotoiminta hiljenee, mutta parhaillaan valmistellaan esimerkiksi kesän rippikoulua. Yksitoista nuorta avustajineen lähtee rippileirille Rokualle kesäkuun alussa.

– Toukokuun aikana olemme käyneet rippikoululaisten kodeissa tutustumassa nuoriin ja heidän perheisiinsä. Ennen leiriä pidämme myös rippikoululaisten, avustajien ja leirille lähtevien seurakunnan työntekijöiden yhteisen tutustumisillan.

– Eräs kehitysvammaisen nuoren äiti jo kiitteli, kuinka turvalliselta tuntuu päästää oma nuori rippileirille, jolla osataan ottaa huomioon nuoren erityistarpeet ilman että kotiväen tarvitsisi koko ajan huolehtia ja varmistella asioita.

Työkalenteriin on syksylle merkattu jo Tyrnävän, Lumijoen ja Limingan kehitysvammaisten yhteinen retki Kuusamoon.

– Syksymmällä tarjoamme varmaan myös jatkoriparin ja syksyyn on suunnitteilla myös kehitysvammaisten lasten leiri, Hannamaria listaa.

– Toimintaa on olemassa jo todella paljon, mutta olen kuulolla myös sen suhteen, minne muualle minua kenties pyydetään mukaan.

Parhaillaan Hannamaria Yliraudanjoki osallistuu viikon mittaiseen ordinaatiovalmennukseen. Siinä papiksi vihittävät muun muassa pohtivat pappisidentiteettiään ja valmistelevat hartausnäytteen.

 

 

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Seurakunnat