Pääkirjoitus: Kirkon tulevaisuus puhuttaa

8.5.19

Toukokuun kirkolliskokouksessa on esillä monta tulevaisuuteen liittyvää edustaja-aloitetta, kirjoittaa Pauli Niemelä.


Pauli Niemelä Sanna Krook

Kirkolliskokous kokoontuu Turussa tällä viikolla. Kevätistunnossa on tavanomaiseen tapaan päätettävänä kirkon keskushallinnon vuosikertomukset ja tilinpäätökset.

Kirkkohallituksen tulevaisuutta käsitellään perustettavien kehittämispalveluiden myötä. Seurakuntien näkökulmasta mielenkiintoinen aihe on myös loppuraportti vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä. Kokoukseen saadaan myös selvitys virkasuhteista luopumisesta.

Kirkkohallitus esittää nuorten vaikuttajaryhmien perustamista seurakuntiin. Ryhmiin valittavat olisivat konfirmoituja alle 29-vuotiaita seurakunnan jäseniä. Perustettavat vaikuttajaryhmät voivat olla myös seurakuntayhtymän tai rovastikunnan yhteisiä. Tarkoitus on osallistaa nuoria seurakunnan toimintaan.

Kirkkohallitus esittää nuorten vaikuttajaryhmien perustamista seurakuntiin.

— Pauli Niemelä

Kirkolliskokousedustajat ovat tehneet myös aloitteita. Yhdessä esitetään, että yksi kummi riittäisi kastetulle. Tämä on jo nykyisin mahdollista kirkkoherran päätöksellä. Toisessa aloitteessa esitetään hiippakuntavaltuustojen lakkauttamista ja näiden tehtävien siirtämistä kunkin hiippakunnan kirkolliskokousedustajille.

Kolmannessa aloitteessa esitetään jumalanpalveluksen ajankohdan vapauttamista. Samaan teemaan Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuusto esittää jumalanpalveluksen paikallista kehittämistä niin, että kirkkokäsikirjan lisäksi valmistettaisiin lisäosa, jonka piispa ja piispainkokous hyväksyisivät. Lisäosassa olisi rukouksia ja erilaisia sanoituksia jumalanpalvelusten toteutukseen.

Neljäs edustaja-aloite koskee ohjeistuksen laatimista luottamushenkilöille ja viranhaltijoille sidonnaisuuksien ilmoittamisesta. Viides aloite tavoittelee kirkon tietohallinnon parantamista.

Jo nämä kertovat, että asiat ovat moninaiset. Meidän on aihetta rukoilla, että päätökset koituisivat kirkkomme parhaaksi.

Kirjoittaja on Kiimingin kirkkoherra, kirkolliskokousedustaja ja Rauhan Tervehdys ry:n hallituksen puheenjohtaja

Anna palautetta kirjoituksesta

 

Lue Pauli Niemelän muut pääkirjoitukset:

Pääkirjoitus: Kansankirkon mahdollisuudet

Pääkirjoitus: Lisää hoitavia käsiä

Pääkirjoitus: Apua nuorille!

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Näkemyksiä