Yhtymäjohtaja Pekka Asikainen

Mies, joka kutsuu kaikki kahville

29.5.19

Sunnuntaina 2.6. tehtäväänsä siunattava yhtymäjohtaja Pekka Asikainen toivottaa tervetulleeksi messuun ja messunjälkeisille juhlakahveille.


Teksti: Elsi Salovaara . Kuvat: Kirkon kuvapankki/Sanna Krook ja Pekka Asikaisen kotialbumi .

Oulun seurakuntien yhtymäjohtaja Pekka Asikainen on kotiutunut reilun kolmen kuukauden aikana uuteen työympäristöönsä Keskustan seurakuntatalossa.

Hän on myös tullut tutuksi samassa talossa työskenteleville, sillä johtaja piipahtaa kahvihuoneessa muulloinkin kuin aloittamiensa talon yhteisten tiedotuspainotteisten kuukausikahvien aikaan.

Tulevana sunnuntaina Asikainen siunataan tehtäväänsä Oulun tuomiokirkossa. Messun jälkeen tarjolla on kaikille avoimet juhlakahvit Keskustan seurakuntatalossa. Kerrotaan sitä ennen miehestä taustatietoja kahvipöytäkeskustelujen tueksi.

Ensinnäkin: Ranta-Kastellissa lapsuutensa viettänyt ja Kastellin lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Pekka Asikainen on paljasjalkainen oululainen.

– Pappani tuli aikanaan Pieksämäeltä, ja isäni syntyi Oulussa. Sukujuuria löytyy Kainuusta, Keski-Pohjanmaalta ja Savosta, hän listaa.
Perheeseen kuuluvat vaimo Lea ja kaksi aikuista tytärtä.

– Ja onhan minulla personal trainer, valkoinen villakoira nimeltään Chrisu, Asikainen toteaa pilke silmäkulmassaan.

Juoksutossut kulkevat mukana matkoillakin

Liikunta on ollut aina lähellä sydäntä.

– Juoksen, ja lenkkarit kulkevat mukana työmatkoillakin.

Työmatkoja onkin vuosien varrella riittänyt. Koulutukseltaan Asikainen on filosofian tohtori ja teologian maisteri. Tuntumaa kirkollisen sektorin hallintopuoleen hän sai jo armeija-aikana.

– Pääsin silloin opiskelemaan teologiaa. Palvelusvuoden loppuajan vietin pääesikunnan kirkollisella osastolla. Siellä oli koko Suomi tapetilla, vaikkei sitä silloin niin osannut ajatella.

Armeijan jälkeen alkoi opiskelu. Opettajan työ alkoi kiinnostaa, ja nuori mies tarttui mahdollisuuteen lähteä sijaiseksi Taivalkosken lukioon.

– Lähdin katsomaan, kannattaako minun hakea opettajapuolelle. Loppujen lopuksi olin siellä kahdeksan kuukautta historian ja uskonnon opettajana, ja vedin läpi ylioppilaskirjoitukset – vain muutama vuosi omieni jälkeen.

Kovaan työtahtiinkin tuli totuttua – niin lukuvuoden aikana kuin lomilla.

– Joinakin kesinä jaoin aamulla lehtiä, riensin päiväksi kesäpapin töihin ja illalla saatoin mennä Valion jäätelövarastolle.

Rakkaus löytyi liftausmatkalla

Eräs päivä oli ratkaiseva Pekka Asikaisen tulevaisuudelle. Siinä näkyy vahvasti johdatus.

– Kerran kun olin pohjoisessa käymässä, juna meni rikki Vihannin kohdalla. Nousin junasta ja liftasin autoon, jota kuljetti kaunis vaalea nainen.

Nainen oli lukioajoilta tuttu Lea, joka toimi opettajana Vihannissa. Rakkaus syttyi ja avioitumisen jälkeen yhteinen koti perustettiin Helsinkiin. Sieltä yhdellä tyttärellä kasvanut perhe palasi kuitenkin pian pohjoiseen.

– Sain pappisvihkimyksen uskonnon opettajaksi ja toimin samalla Kiimingin seurakunnassa kesäpappina.

Kahden tyttären isäksi ehtinyt Asikainen siirtyi ennen vuosituhannen vaihdetta opettajantöistä notaariksi Oulun tuomiokapituliin. Esimiehinä ehtivät toimia piispat Olavi Rimpiläinen ja Samuel Salmi.

– Se oli hallinnollinen korkeakoulu, hoidettavana oli asioita laidasta laitaan, papiston rekrytoinnista henkilöstön hyvinvointiin.

Seuraavaksi Asikainen siirtyi tuomiokapitulissa kasvatuksen hiippakuntasihteeriksi. Pian virisi ajatus kasvatustieteen jatko-opinnoista. Vuonna 2010 valmistuneessa väitöskirjassa yhdistyi kolme teemaa: johtaminen, ammatillinen kasvu ja kirkko.

Kirkkohallitukseen apulaisjohtajaksi Asikainen siirtyi 2013, mutta pian Kiimingin-kodin ja Helsingin väliä reissaaminen alkoi rasittaa. 2016 alkoi työ ODL:n säätiön diakoniajohtajana Oulussa.

Aina innokas kokeilemaan uutta

Kysymykseen, onko hän nyt yhtymäjohtajana eläkepestissään, Asikainen ei osaa vastata.

– En osaa ajatella eläkkeelle asti, työvuosia on kuitenkin vielä edessä parikymmentä.

Asikainen luonnehtii itseään tyypiksi, joka on kiinnostunut monista asioista, ja haluaa kokeilla vähän kaikkea. Keittiössä hän listaa bravuurikseen ankan appelsiinikermakastikkeella.

– Innostuin ankasta Ranskan-matkallani, siellä en tainnut muuta syödäkään.

Perheellä on Oulujärvellä kesäpaikka, joka on tuttu lapsuudesta saakka.

Koko perhe viihtyy vesillä kuusipaikkaisen Bellan kyydissä.

– Heti kesän lähestyessä, kun aurinko alkaa paistaa, tyttäriltä tulee viestiä, että eikös sitä lähdetä vesille. Chrisu on laivakoira ja vahtii, että tilanne pysyy hallinnassa.

Työkalutkin hallintomiehellä pysyvät kädessä. Mökkirantaan on syntynyt omin käsin lohenpyrstösalvoksella hirsisauna.

– Piti testata, osaanko. Hirret saatiin omalta pihalta. Sisäkaton panelointi pitää viimeistellä tämän kesän aikana.
Sitä ennen kuitenkin saadaan siunaus ja kahvitellaan joukolla.

  • Pekka Asikainen siunataan tehtäväänsä su 2.6.2019 kello 10 Oulun tuomiokirkossa. Messuun ja juhlakahveille Keskustan seurakuntataloon on vapaa pääsy. Asikainen on luvannut pitää ”ainakin keskinkertaisen saarnan”. Lapset ovat tervetulleita niin kirkkoon kuin kahveille.

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Seurakunnat